tiistai 20. heinäkuuta 2010

Hissuttelua

Heräsin aamuvarahin ja lähtin lyhyelle lenkille harjoittelemaan hitaasti juoksemista. Se onnistui enemmän kuin hyvin. Kävelin ensin 13 minuuttia eli lenkkipolun päähän ja juoksin sitten lyhyen lenkin kotiin asti. Juoksumatkaksi tuli nelisen kilsaa ja aikaa kului noin 40 minuuttia. Keskivauhti oli siis kilometri ja 10 minuuttia, eli 6 km/h.

Toinen tavoite eli sykemittarin lukemien pitäminen alle 160:ssa ei onnistunut: Mittari oli sekaisin kuin seinäkello. Lähtiessä käännyin takaisin kastelemaan sykevyön uudelleen, kun mittari näytti nollaa, eikä siihen tainnut olla kovin paljon uskomista muutenkaan. Kun lönkyttelin kävelyvauhtia hiukan alaspäin viettävällä tasamaalla, hikoilin hivenen enkä ollut edes hengästynyt, mittarissa välkkyi 217! Kyllä se siitä kohta korjaantui 133:een, joka vaikuttaa uskottavammalta...

2 kommenttia:

  1. Neljä kilometria taisi olla tiistaina tarttuva matka. :)

    Sykemittarin sekoileminen on kyllä harmittavaa. Minä jouduin hommaamaan uuden, koska en päässyt enää ollenkaan selville vanhan mittarin metkuista.

    VastaaPoista
  2. Kävin Polarin sivuilla vähän urkkimassa, ja kas kummaa. Siellähän sanottiin, että sykevyö pitäisi pestä koneessa joka viidennen käyttökerran jälkeen sen lisäksi että se pestään hanan alla joka käytön jälkeen...

    Taisi vika löytyä - mä en ole tullut ajatelleeksikaan, että sykevyön voisi panna koneeseen! Kyllä kai se käyttöohjeessa sanotaan, mutta enhän mä sitä muistanut.

    Jos konepesu ei auta, pitänee kokeilla patterien vaihtoa :-)

    VastaaPoista