tiistai 21. syyskuuta 2010

Tietoista jarruttelua

Lenkkeily on jatkunut kevyenä, vaikka armaani jo sanoi, että voi niitä lenkkejä ehkä hiukan nopeammin pidentää.

Enkä pidennä vielä! Nytkin jo vähän tuntuu säärissä, mutta tällä kertaa ihan hyvällä tavalla. Niin sitä sitten on kierretty tuota kahden kilometrin lenkkiä, mikä on ihan mukava aamulenkin mitta. Tänään en kumminkaan ihan malttanut noudattaa ohjelmaa, vaan juoksin kahden minuutin sijaan seitsemän ja palautuskävelin kolme minuuttia enkä neljää. Niin ehdin juosta vielä pariminuuttisen, ennen kuin olin kotona.

Vähän kyllä jo polttelee, että pääsisi valikoimaan seuraavaa juoksuohjelmaa. Entistä selvemmäksi tulee myös se, että ensi kesän KiipFit on se varsinainen tavoite, ja ainakin melkein kaikki muu liikunta palvelee sitä. Onneksi eri lajeille löytyy hyvät perustelut :-)

2 kommenttia:

  1. Se on kiva juttu, kun on tavoitteet tiedossa ja monipuolisuushan palvelee kaikkia tavoitteita. :)

    VastaaPoista
  2. Jep, tavoite on ollut periaatteessa tiedossa jo heti ekan KiipFitin jälkeen. Nyt se oikeastaan vasta nousi kunnolla tietoisuuteen, kun on alkanut taas lenkkeillä :-)

    Voisi sanoa, että ekan kerran elämässäni mulla on Liikunnallinen Tavoite. Kyllähän se tämänkesäinenkin puolimara oli sitä tietyllä tapaa. Mulla oli kuitenkin se asenne, että kävellen maaliin jos ei muuten. Siihen tiesin pystyväni ihan varmasti.

    Nyt on mielessä ihan toisenlainen suoritus: Haluan lähteä matkaan tietäen, että olen harjoitellut riittävästi vuoden mittaan ja juosta maaliin sen tiedon kanssa, että olen tehnyt juoksun aikana parhaani :-)

    Monipuolisuus on hyvä asia, mutta esimerkiksi viime talvena ja vielä keväälläkin haahuilin vähän sitä sun tätä sen mukaan, mikä sattui huvittamaan. Lenkkeily alkoi keväällä vähän yhtäkkiä talven tauon jälkeen, ja se tie johti sitten jalkavaivoihin.

    VastaaPoista