perjantai 8. lokakuuta 2010

Kiireesti rentoutumaan

Jostain syystä joogapäivinä toistuu aina sama kuvio. Lähteminen menee niin täpärälle, että joudun juoksemaan henki hapatuksissa koululle ja yritän sitten hipsiä hiljaa saliin muka rentoutumaan. Kun nyt saisi ensi alkuun pulssin tasaantumaan.

Omapa on tietysti syyni, kun jätän lähdön viime tinkaan. Eilen jo luulin onnistuvani, kun hain kuopuksen hoidosta puolta tuntia tavallista aiemmin ja päätin laittaa ruuaksi makaronilaatikkoa ja jättää sen uuniin. Silti tarvittiin alaikäisiä assistentteja, että pääsin lähtemään peräti kaksi minuuttia normaalia aikaisemmin. Kymmenvuotias teki munamaidon sillä aikaa, kun minä vaihdoin vaatteet.

Ehdin kumminkin ajoissa paikalle, ja jooga teki taas hyvää. Vielä kun oppisi ottamaan tarpeeksi vaatetta mukaan, ettei kotiin kävellessä aina paleltaisi.

Viiden kilometrin juoksuohjelma on tällä viikolla ollut jäissä, koska tässä vaiheessa kierrettävä kahden kilsan lenkki alkaa maistua puulta. Sitä paitsi polvivaivoista kärsinyt mies on päässyt sen verran tolpilleen, että olemme käyneet viikon mittaan pari kertaa viiden kilsan lenkillä. Pari ensimmäistä kilometriä on taitettu reippaasti kävellen, ja suurimman mäen jälkeen olemme sitten hölkötelleet hiljaksiin loppumatkan. Hyvä niin! Nyt saan palautetta siitä, mikä kaikki menee pieleen.

Vaikeinta on ollut hidastaa vauhtia. Kun kerran juostaan, niin juostaan! Sitten kun yritän juosta hitaammin, jalka menee yhä liian pitkälle eteen, askelesta tulee jarruttava ja töksähtelevä, ja se käy jalkojen päälle se. Alan pikkuhiljaa tajuta, mitä hölkkäämisellä oikeasti tarkoitetaan, mutta kyllä siinä on vielä opettelemista.

Varpaiden asento on toinen juttu. Siihen olen yrittänyt kiinnittää huomiota jo pitkään, kun ne mokomat tahtovat sojottaa liiaksi ulospäin. Viime viikonloppuna lueskelin Naisen juoksukirjaa, ja siellähän se sanotaan. Olen kai ponnistanut liiaksi päkiän ulkosyrjällä, tai jotain. Lukeminen kannattaa aina. Tein saman tien vaunulenkin lapsen kanssa ja yritin kävellä niin, että joka askelella paino kiertyy kantapäältä ukko- ja akkavarpaan väliin. En tiedä meneekö se vieläkään oikein, mutta jalkaterän asento vaikuttaa suoremmalta eikä tunnukaan pahalta.

On tämä jännittävää, kun juoksemista joutuu erikseen ajattelemaan. Ennen sitä vain antoi mennä, mutta se olikin silloin. Nyt on nyt.

3 kommenttia:

  1. Joopa joo. Yritin jo viikko sitten kommenttia antaa ja paljon kirjoitinkin, mutta sitten taas kerran profiilin kanssa sekailin ja sinne meni. En sitten enää ärräpäitten jälkeen uudestaan aatoksia etsinyt iloksesi. Hölkästä ja yleensä juoksusta ajattelin kirjoittaa. (jos tietsikka ja nettiyhteys armollisesti suo.. tällä kertaa)
    Niinhän se on että juoksu sujui joskus ja sitten tuli muuta, juoksut jäi vähiin . Sen jälkeen olikin tosi vaikea aloittaa taas. Lenkki kylän läpi oli aluksi hermoja raastava haaste. Kun kunto nousi taas ja itsetunto, ei kauan mennyt kun tutut kylällä huikkali "monesko kierros menossa" kierros oli 10 km kylän läpi. Tulihan niitä sitten joskus vielä useampiakin peräkkäin. Tahdon vaan sanoa, että tärkeintä on miltä itsestä tuntuu, jos tuntuu joku tyyli sopimattomalta anna olla. Kukin juoksee tyylillään. Sisua ja sinnikkyyttä se kyllä vaatii, ja sitähän löytyy. Kyllä aika virheet korjaa kun kunto nousee. Kilsa pari lenkin alussa on kaikille samaa tahkoamista, ei luista. Kuitenkin sitten kun lisää vaan vännetään alkaa homma maittaa. En tunne yhtään maratoonaria joka sanoo nauttineensa koko kisasta, alusta ehkä. En niin, mutta saavuttamisen riemusta ja tavoitteen täyttymisestä. Niitä kyllä paljon.. Jep!
    Tavoitteet korkealle, mutta edetään sen mukaan mitä kroppa kehittyy, tai mun tapausessani vielä jaksaa sarja kun on +60v

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista!

    Tuossa männäviikolla turhauduin hölköttelyyn ja nostin nopeutta ihan vähän. Mies oli sitä mieltä, että menen liian lujaa, mutta niin vain juoksin samaa vauhtia kotiin asti ja otin vielä 50 metrin loppukirin :-)

    Tuntui TOSI hyvältä juosta, eikä pohkeetkaan olleet ollenkaan sellaiset pölkyt kuin hölkkälenkin jälkeen. Nopeus ei noussut mahdottomasti, askel vain oli erilainen ja jalkateräkin rullasi eri tavalla. Kyllä se siitä!

    VastaaPoista
  3. Minun piti muuten kysäistä tuon kommentin tiimoilta, että mikä tuntui vaikeimmalta, kun aloitit taas juoksemisen? Siis sen kylän läpi lenkkeilyn lisäksi!

    VastaaPoista