Kuvahaaste

Outin blogissa oli mulle ylläripylläri: kuvahaaste! Säännöt menevät näin:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät kuviasi.
2. Avaa neljäs kuva kansiossa ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä blogia tekemään sama.

Tässä olikin haastetta kerrakseen, sillä kuvia on vähän siellä sun täällä, mutta onneksi mun henk. koht. kansiossakin on oma paikkansa kuville. Neljännen kansion neljäs kuva on tämä:

Tämä on otettu muutama vuosi sitten onkireissulla, kun tarvitsin erilaisia kasvien kuvia. Jossain vaiheessa harkitsin sitä tietokoneen taustakuvaksi.

Haastan edelleen Marin, Louhen, V.A:n ja Hannen.

Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy

Liukkaiden kelien ja niitä seuranneen sitkeänpuoleisen flunssan päätyttyä kiskoin perjantaina lenkkarit jalkaan ja kävin kiertämässä rakkaan kuntopolkumme, joka viimein on vapautunut hiihtoladun alta. Korkein kohta oli vielä lumen peitossa kymmenen metrin matkalta, mutta kerros oli niin ohut että pääsin läpi kuivin jaloin. Sunnuntaina sekin vähä oli poissa, maa oli vain vähän märkä.

Pääsiäisen lenkit sujuivat yllättävän hyvin siihen nähden, että edellisestä juoksulenkistä on taas kulunut luvattoman kauan aikaa ja tässä on tosiaan sairastettukin välillä. Perjantaina ajattelin, että vauhti on varmaan hiljaisempi kuin syksyllä, mutta itse hölkkääminen tuntui paljon paremmalta. Syksyllä jalkoja särki ja repi koko ajan, ja alkumatkassa pitikin lähes aina kävellä sinne korkeimmalle kohdalle asti eli kaksi kilsaa kaikkiaan viiden kilsan matkasta. Nyt lähdin hölköttelemään heti kuntoradan alussa eli kilometrin päässä kotoa ja jatkoin samaa tahtia kotiin asti sen kummemmin ihmettelemättä, vaikka alkajaisiksi on kilometri melkein pelkkää ylämäkeä. Kotona sitten odotti superyllätys puhelimen SportsTrackerissa: Hitaalta tuntunut lenkki oli nopeampi kuin yksikään syksyn lenkeistä samalla reitillä. Kannatti siis lenkkeillä talvella, vaikka kylmä olikin.

Sunnuntain lenkki oli vähän tahmeampi. Olin taas perjantaina sortunut helmasyntiini eli jättänyt jalat venyttelemättä. Tämän lisäksi panin kovemmat kengät jalkaan ja lähdin matkaan armaani kanssa. Keskity siinä sitten omaan askelrytmiin. Vaikka Armas onkin mua puoli metriä pitempi, askeltiheys on hänellä hiukan suurempi. Naisen logiikalla mun askel sitten pitenee - yritän vissiin päästä samaan tahtiin ottamalla yhden askelen aina silloin kun mies ottaa kaksi, tai jotain. Oikeasti suurin syy lenkin tahmeuteen oli kyllä siinä, että sääriä väsytti perjantain jäljiltä. Nyt kuitenkin käveltiin vain niin kauan että päästiin ekan suojatien yli, eli korkeintaan ensimmäiset sata metriä, ja hölkättiin koko matka kotiin asti. Ajasta ei ole tarkkaa tietoa, kun en muistanut katsoa kelloa lähtiessä eikä mulla ollut taskua, johon olisin pannut puhelimen. Eikä sitä tarkkaa tietoa aina niin tarvitsekaan. Suurin osa matkasta pystyttiin kuitenkin juttelemaan, eli ihan kohtuuvauhtia on menty.

Pääsiäinen meni muutenkin rattoisasti ulkoillessa. Keskimmäinen lapsi sai lauantaina rullaluistimet, ja sunnuntai kului hänen perässään juoksennellessa ja pyöräillessä. Pihakin tuli viimein haravoitua. Kohta koittaa toukokuu! Tiedossa on kaikenlaista jännää...

Zumbalauantai ja palmusunnuntai

Lyhyesti, ihan lyhyesti vain raportoin, nyt on sentään jo kohta keskiyö.

Lauantain Zuper Zumbassa oli oikein rattoisaa. Ojoisten koululla, kuten edelliskertaisessa zuperzumbapaikassa Kaurialassakin, oli jumppasalissa lakattu puulattia <3 Sellainen on niiiin ihana verrattuna kuntokeskuksemme muovimattoon, joka ei luista päkiän alla itkemälläkään. Ohjaajia oli entistäkin enemmän, ja yhdellä heistä oli  mukanaan ihana Kalle-poika, joka tuli rohkeasti äitinsä kanssa lavalle ohjaamaan yhtä biisiä. Hienoa, Kalle!

Eri ohjaajia seuratessaan huomaa, miten tottunut on tuttujen ohjaajien tyyliin. Parhaimmillaan tietää ihan pikku eleestä, mitä seuraavaksi tehdään. Toisaalta huomaa myös omat heikkoutensa, kun on tottunut tekemään asioita tietyillä tavoilla :-)

Panin jalalla enemmän tai vähemmän koreasti viitisen tuntia.Sykemittari oli päällä neljä ja puoli tuntia, kun unohdin panna sen taas päälle eväspaussin jälkeen. Tuona aikana syke kävi korkeimmillaan 181:ssä ja keskisyke oli 150. Mikähän se mun maksimisyke mahtaa oikein olla? Kaloreita kului mittarin mukaan kolmisen tuhatta. Askeleet-kisaan taas kertyi päivän mittaan 32 000 askelta ja rapiat päälle. Ja kun kerran mittaamaan ruvettiin, niin kävin myös kehonkoostumusmittauksessa. Sen tuloksia en ilkeä julkistaa, mutta viskeraalisen rasvan arvo oli 8. Se on hyvä uutinen, kun normaali vaihteluväli on muistaakseni 3-10.

Sain taas kantaa puolet eväistä kotiin. Nyt join vettä, magnesium-kivennäisvettä ja Hartsportia sekä loppupuolella pari pillimehua (Marlin Naturia eikä mitään Tripiä) ja ihan viimeiseksi yhden Gainomaxin. Jossain välissä söin tosiaan voileivän. Illalla oli kyllä vähän nälkä, mutta enemmän mua kyllä janotti.

Eilen aamulla lähdin armaani kanssa pienelle, rauhalliselle kävelylenkille, jonka tarkoitus oli palautella vähän. Lenkki venyi lopulta ehkä vajaan kuuden kilsan mittaiseksi, tunnin verran siinä ehkä meni ja vauhti vain kiihtyi loppua kohti. Zumban vaikutus tuntui loppumatkasta etureisissä ja lonkkien etupuolella, etutaskujen kohdalla. Kumma tunne, eipä ole semmoistakaan ennen ollut. Trulleja näkyi matkalla, mutta meille niitä ei osunut.

Tuuli haittasi pihatöitä ja lopetinkin ne lyhyeen, mutta kävin sitten illansuussa keskimmäisen kanssa pyöräilemässä muutaman kilometrin. Matkan loppupuolella huristimme alamäkeen lenkillä olevan naisen ohi, ja seuraavassa ylämäessä hän sitten vuorostaan ohitti meidät. Loppumatkalla olikin pitkä suora, jolla saimme katsella naisen 10 km/h vauhdilla loittonevaa selkää. Meidän keskimmäinen kun on aika varovainen pyöräilijä, ja hyvä niin - joku iltakävelyllä ollut vanhus kääntyi aivan pojan eteen, kun tämä oli ohittamassa. Törmäykseltä vältyttiin täpärästi, koska lapsi ehti väistää.

Seuraava Zuper Zumba on kuulemma 2.6. Lammilla, missä on varattu iso liikuntatila ja uimahalli. Luvassa on Aqua Zumbaa :-) Sitä ennen yritän saada taas lenkkeilyn ohjelmaan - Ponnenjärveä kierretään jo reilun neljän viikon päästä.

Zumbatako vai ei?

Kas, siinä kysymys!

Yleensä vastaus on selvääkin selvempi: Tietysti zumbataan aina kun voidaan! Nyt on kumminkin kyse huomisen kuusituntisesta Zuper Zumbasta ja siitä, että podin vastikään viikon verran flunssaa. Vieläkin on vähän räkäinen olo. Ei tee mieli ottaa sitä riskiä, että saa sydänlihaksen tulehduksen tai jotain jälkitauteja. Taikka jalkansa jumiin, kun en ole yli viikkoon tehnyt oikeastaan mitään...

Tietysti voisin mennä paikalle ja tehdä sitten vain sen verran kuin hyvältä tuntuu. Eipä jää sitten harmittamaan. Tätä on sentään jo odotettu!

Pirelkää mua, jottemmä revi rahojani

Kyllä hullua on helppo yllyttää. Huomasin tässä juuri, että suunnitelmat kevääksi ja kesäksi on aikamoiset. Riippuu tietysti siitä, mihin vertaa, mutta vertaan nyt kumminkin vuoden takaiseen itseeni. Siihenkin mennessä olin lisännyt liikkumista tosi paljon. Silti kuntoilu rajoittui lähinnä sauvakävelyyn ja kotizumbailuun, kun täällä ei vielä ollut ohjattuja tunteja.

Ensinnäkin meidän Keskimmäinen haastoi mut Liikuntaseikkailuun täksi viikoksi. Loppuviikko on kyllä mennyt hiukan penkin alle kevättaudin takia. Ehkä täytyy printata uusi kortti tai kumittaa vanhasta merkinnät pois ja yrittää uudelleen.

12.4. eli ensi tiistaina alkaa Askeleet-kampanja, johon osallistun nyt kolmatta kertaa. Tällä kertaa virtuaalinen matkatavoitteeni on tallustaa kuukauden aikana täältä Hämeestä Vaasaan – tavoitteet täytyy asettaa korkealle! Tämä vaatisi keskimäärin yli 14 000 askelta päivässä, saa nähdä kuinka akan käy.

Askeleet menee pari päivää päällekkäin Kilometrikisan kanssa, joka alkaa 10.5. ja jatkuu syyskuun loppuun. Siinä en ole vielä asettanut tavoitetta, mutta jos pääsisi jonnekin 500 ja 1 000 kilsan väliin...

Lisäksi on sitten joitakin pistetapahtumia. Ensi viikonloppuna on kuuden tunnin Zuper Zumba, johon mennessä pitäisi selättää kurkkukipu ja puolikurja olo. On otettu Carmolis-tippoja kuuman mehun seassa, pari buranaa ja hunajavettä, eiköhän se tästä tokene. Jos ei tokene, niin ei sitten.

Toukokuussa olisi vuorossa rogaining eli pistesuunnistuskisa ja Ponnejärvi NonStop. Kesäkuun liikuntaelämys on vielä vähän työn alla, mutta heinäkuussa on sitten KiipFIT! Nyt alkaa tuntua siltä, ettei tässä ole yhtään liikaa valmistautumisaikaa kaikkeen. Sen puoleen hiukan harmittaa tämä köhä, kun nyt jo pääsisi lenkkeilemään. Tuntuu myös hiukan siltä, että voisi hommata uudet normilenkkarit, sillä viime keväänä ostetut Brooksit tuntuvat talven jälkeen todella omituisilta jalassa. Kenkä tuntuu lyhyeltä, mutta varpaiden päällä on valtaisasti tilaa. Sisäpohjatkin tuntuvat muhkuraisilta. Talven hölköttelin Inov-8:eilla, jotka on todella hyvät pehmeillä alustoilla. En kuitenkaan ajatellut juoksennella asfalttilenkkejä niillä, tai saa nyt nähdä.

Eikä tässäkään ole vielä ihan kaikki, mutta kaikkea ei sovi paljastaa ihan vielä... Onko tämä nyt sitten yllytyshulluutta, suuruudenhulluutta vai vauhtisokeutta?

Kevät tulee kohisten

Tänä aamuna näin moneen otteeseen joutsenia matkalla metsäjärvelle. Eilisen ja toissapäivän sateet ovat sulattaneet jäätä pihasta ja jalkakäytäviltä ennätysvauhtia. On sitä odotettukin!

Kohta pääsee sulan maan lenkille :-)