Liukkaiden kelien ja niitä seuranneen sitkeänpuoleisen flunssan päätyttyä kiskoin perjantaina lenkkarit jalkaan ja kävin kiertämässä rakkaan kuntopolkumme, joka viimein on vapautunut hiihtoladun alta. Korkein kohta oli vielä lumen peitossa kymmenen metrin matkalta, mutta kerros oli niin ohut että pääsin läpi kuivin jaloin. Sunnuntaina sekin vähä oli poissa, maa oli vain vähän märkä.
Pääsiäisen lenkit sujuivat yllättävän hyvin siihen nähden, että edellisestä juoksulenkistä on taas kulunut luvattoman kauan aikaa ja tässä on tosiaan sairastettukin välillä. Perjantaina ajattelin, että vauhti on varmaan hiljaisempi kuin syksyllä, mutta itse hölkkääminen tuntui paljon paremmalta. Syksyllä jalkoja särki ja repi koko ajan, ja alkumatkassa pitikin lähes aina kävellä sinne korkeimmalle kohdalle asti eli kaksi kilsaa kaikkiaan viiden kilsan matkasta. Nyt lähdin hölköttelemään heti kuntoradan alussa eli kilometrin päässä kotoa ja jatkoin samaa tahtia kotiin asti sen kummemmin ihmettelemättä, vaikka alkajaisiksi on kilometri melkein pelkkää ylämäkeä. Kotona sitten odotti superyllätys puhelimen SportsTrackerissa: Hitaalta tuntunut lenkki oli nopeampi kuin yksikään syksyn lenkeistä samalla reitillä. Kannatti siis lenkkeillä talvella, vaikka kylmä olikin.
Sunnuntain lenkki oli vähän tahmeampi. Olin taas perjantaina sortunut helmasyntiini eli jättänyt jalat venyttelemättä. Tämän lisäksi panin kovemmat kengät jalkaan ja lähdin matkaan armaani kanssa. Keskity siinä sitten omaan askelrytmiin. Vaikka Armas onkin mua puoli metriä pitempi, askeltiheys on hänellä hiukan suurempi. Naisen logiikalla mun askel sitten pitenee - yritän vissiin päästä samaan tahtiin ottamalla yhden askelen aina silloin kun mies ottaa kaksi, tai jotain. Oikeasti suurin syy lenkin tahmeuteen oli kyllä siinä, että sääriä väsytti perjantain jäljiltä. Nyt kuitenkin käveltiin vain niin kauan että päästiin ekan suojatien yli, eli korkeintaan ensimmäiset sata metriä, ja hölkättiin koko matka kotiin asti. Ajasta ei ole tarkkaa tietoa, kun en muistanut katsoa kelloa lähtiessä eikä mulla ollut taskua, johon olisin pannut puhelimen. Eikä sitä tarkkaa tietoa aina niin tarvitsekaan. Suurin osa matkasta pystyttiin kuitenkin juttelemaan, eli ihan kohtuuvauhtia on menty.
Pääsiäinen meni muutenkin rattoisasti ulkoillessa. Keskimmäinen lapsi sai lauantaina rullaluistimet, ja sunnuntai kului hänen perässään juoksennellessa ja pyöräillessä. Pihakin tuli viimein haravoitua. Kohta koittaa toukokuu! Tiedossa on kaikenlaista jännää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti