Mitäs on tullut tehtyä?

Vuosi on taas hurahtanut, mutta tänä vuonna tunnen oikein saaneeni jotain aikaankin. Liikunnasta on totta vie tullut enemmän tai vähemmän osa elämää, vaikka joskus vuosi sitten ajatus saattoi tuntua vähän kaukaiselta. Jotenkin ajanvietto vain on nyrjähtänyt aina vain enemmän liikuntapainotteiseksi. Se on hyvä se!

Lajejakin on tullut vuoden mittaan lisää. Vuonna 2009 lähinnä uin ja sauvakävelin, syksyllä oli ekat haparoivat zumbakokeilut olohuoneessa suljettujen ovien ja ikkunoiden takana :-) Nyt zumbaan kaikkialla muualla paitsi olohuoneessa... Olkkarissa on varsinkin viime kevätpuolella jumpattu erilaisten kirjojen ja dvd:eiden opastuksella, mutta syksystä lähtien se on jäänyt vähiin kuntokeskuksen avattua ovensa. Kokeiltu on vesijuoksua, fysiopilatesta ja pumppia, ja viime talvena innostuin ostamaan sukset ja hiihtämään 25 vuoden tauon jälkeen! Viimeisin uusi laji on ollut kahvakuula, jolle on tulossa kova haastaja tammikuussa: Kuntonyrkkeilytunnit alkavat kuun lopussa! Vesiliikunta on jäänyt miltei kokonaan, mutta eihän sitä ihminen kaikkeen ehdi. Kuntokeskuksen avaamisen jälkeen olen käynyt terveenä ollessani pari kertaa viikossa salilla - aika hyvin, kun en ole ennen harrastanut sitäkään ollenkaan.

Tästä kaikesta on siis tullut arkea, ja se maastopuolimaratonin kiertäminen oli sitten juhlaa. Vaikka ei se jälkeenpäin siltä tuntunut! Kintut olivat vielä kuukauden päästä niin kipeät, että hädin tuskin sain kierrettyä Wilskmanin hölkän kuusi kilometriä. Mutta juosten tultiin maaliin, kummallakin kerralla. Kiitos kisakavereilleni tuesta ja kannustuksesta!

Tästä onkin sitten hyvä jatkaa ensi vuonna. Jotain suunnitelmia on jo mielessä, mutta kirjoittelen niistä sitten ensi vuoden puolella. Nyt on aika kääriä tämä vuosi pakettiin ja toivottaa oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Hyvää joulua kaikille!

Kello juoksee, minä en

Viime viikko on ollut yhtä hulinaa, kuten aina tähän aikaan vuodesta. Töissä on joulun alla aina ruuhkaa, enkä ole pahemmin edes ajatellut jouluvalmisteluja. Sen sijaan olen nukkunut huonosti ja ollut aina vain vähän köhäinen, joten viikon liikunnat jäivät vähiin:

Keskiviikkona kävin zumbassa. Tällä tietoa tämä ohjaaja ei jatka ensi vuonna täällä, joten fiilis oli loistavan tunnin jälkeen vähän haikea.
Perjantaina kävin sitten uuden ohjaajaehdokkaan näytetunnilla. Tämä kuulemma piti elämänsä ensimmäistä zumbatuntia, joten yritin olla positiivinen. Ja katin kontit! Sillä tunnilla ei ollut zumban kanssa paljonkaan tekemistä. Ilmeisesti tytöllä on vankka aerobic- tai pumppitausta. Alkulämmittely haukkasi zumbaosuudesta 10 minuuttia ja puolen tunnin kuluttua vaihdettiin pumppiin, koska kappaleita oli valmisteltu vain kolme. Ne sitten mentiinkin kahteen kertaan. Voi olla epäreilua verrata aloittelijaa niin kokeneeseen ohjaajaan kuin Eva, mutta siltä ei vain voi välttyä jos tämä ohjaaja tulee Evan tilalle. Fiilis on zumbassa tärkeintä, ja siitä ei kyllä perjantain tunnilla ollut hajuakaan. Feel the music!

Sunnuntaina kävin salilla tekemässä Fun-ohjelman eli kiertoharjoittelun. Se tuntui kovin kevyeltä, kai siksi että edelliskäynnistä on aikaa vähintään viikko. Kotiin päästyä aloin aivastella, ja nyt tuntuu taas kuin aivojen tilalla olisi liimaa. Eipä siis juoksennella tälläkään viikolla ja tuskin tulee mentyä jumppaankaan. Tapaninpäivänä ajattelin kyllä käydä kinkkujumpassa,jos vain flunssa menee ohi.

Hyötykävelyä on kertynyt viitisentoista kilsaa.

Joulukalenteri on suostunut mystisesti arpomaan vain venyttelyjä ja happihyppelyitä, jotka ovat menneet hyötykävelyinä. Ainoa lihaskuntojuttu eli punnerrukset sattuivat perjantaiksi, jolloin punnerrettiin zumba/pumpissa. Tämä ei nyt varsinaisesti ollut tarkoitus! Ajattelin alun perin tehdä joulukalenterijumpat ikään kuin erikseen... Systeemi kaipaa selvästi vähän hiomista. Olisi kai pitänyt ryhmitellä laput ennen numerointia niin, että joka viikolla olisi taatusti lihaskuntoa, venyttelyä ja ulkoilua, eikä ruveta sulauttelemaan joulukalenterijuttuja siihen, mitä muutenkin teen.

No niin, se riittääkin sitten siitä aiheesta.

Joulu on jo tällä viikolla <{:-)>

Torstaina on vielä viimeinen työrutistus, ja sitten pidän pari päivää lomaa. Kyllä se flunssakin tästä menee ohi, kun lepäilen ja nukun kunnolla. Ehkä sitä sitten pääsee taas liikkeelle, kun välipäivinä työkiireetkin ovat taas normaalin rajoissa. Toivossa on hyvä elää!

Viikon 49 liikunnat

Viikon mittaan olen liikkunut paljon vähemmän kuin oikeastaan olisin halunnut. Kuumetta ei ole ollut, mutta muuta riesaa kyllä, enkä halua ottaa sitä riskiä että tämä tästä vielä pahenee.

Maanantaina kävin kuntosalilla. Ensin tiistaipäivän juoksuharjoitus matolla, sitten Sport-ohjelma läpi. Olkaprässi tuottaa edelleen hankaluuksia!
Tiistaina kylmetin itseni perusteellisesti ja sain taas kurkun kipeäksi,
joten keskiviikosta perjantaihin olin aika hiljaksiin.
Lauantaina tein kaverin kanssa pitkän, reilun 8 kilsan kävelylenkin ja olen yskinyt sen jälkeen koko illan, yön ja tämän aamun.
Tänään sunnuntaina otetaan siis ihan rauhallisesti.

Hyötykävelyä on kertynyt ehkä 12 kilsaa.

Joulukalenterista on noussut tämmöisiä lappusia:

6.12. allipunnerrukset. En tehnyt monta.
7.12. happihyppely – kiersin työpaikan ruokalaan pitempää kautta – ruokala on toisessa rakennuksessa.
8.12. ranneliikkeitä, eli erilaisia pyörityksiä 2 kg:n tangolla
9.12. vartin venyttelytuokio
10.12. 2 x 30 s hoover
11.12. vartin venyttely
12.12. happihyppely – käväisen kaupassa kävellen.

Juoksuohjelma alkoi tiistaina, ja suunnitelma etenee seuraavasti:
ti 10 min. kovaa hallitusti – tein maanantaina juoksumatolla. Lämmittelin kävellen minuutin ajan 5 km/h ja 2 minsaa 6 km/h, sitten juoksin 9 km/h 10 minsaa. Matkaa kertyi 1,75 km.
to vapaa, halutessa voi kävellä tai pyöräillä 30 min. Pidin vapaapäivän.
la 6 x 2 min. kovaa, palautukset 2 min. hölkäten. Tämän jätin yllättäen väliin.
su TV kohtuuvauhti 25 min. No ei tullut tehtyä. Köh, köh. Köh.

Pienestä jarruttelusta huolimatta Heiaheiaan on kertynyt kuutisen tuntia liikuntaa. Enpä olisi uskonut! Nyt näyttää siltä, että ensi viikko on vain otettava tosi iisisti, jotta tämä riivatun yskä joskus loppuu. Ja jos ei lopu, niin siirrän suosiolla tuon juoksuohjelman aloittamista joulun jälkeen.

Maanantaina juostessani tuota juoksuohjelman eka harjoitusta aloin taas miettiä yhtä ajatusta, jonka olin jo melkein hylännyt: Cooperin testiä juoksumatolla. Sattumoisin Outi kirjoitti samasta asiasta tällä viikolla.

Syy siihen, että melkein jo luovuin ajatuksesta, oli seuraava: Matolla tulee juostua lujempaa ja vauhdin ylläpito on erilaista kuin ulkona. Maton pyörimisvauhtia ei ehkä tule muutettua niin herkästi, kun vielä näkee kellon koko ajan ja voi kirittää itseään juoksemaan "vielä minuutin". Ulkona taas ehkä hidastaa juoksua liiankin helposti, kun ajatus yltää ehkä siihen seuraavaan valotolppaan. Vai eikö?

Musta siis tuntui, että olisi vähän itsensä huijaamista juosta Cooperissa matolla pitempi matka kuin mihin ulkona pystyisi. Sinänsä hassu ajatus! Itsehän sitä kumminkin juoksee. Matto ei juokse minnekään!

Pitää vain verrata matolla juostuja testejä keskenään ja ulkona juostuja keskenään. Kun nyt juoksisi ensin jossain.

Neulatyyny kurkussa

Kerkisin jo kovasti iloita, kun pääsin viime viikolla kuntosalille ja lenkille – olen ollut vähän nuhainen ja siksi käynyt lähinnä vain pilateksessa ja joogassa, missä ei pulssi nouse heti ties minne. Zumbassa olen ollut viimeksi kaksi viikkoa sitten, viime viikon kahvakuula pidettiin sisällä pakkasen takia. Muuten en ehkä olisi mennyt siihenkään.

Viime viikon loppupuolella olo oli kuitenkin jo sen verran parempi, että tunsin voivani lähteä lenkkeilemään. Mikäs sen mukavampaa, semminkin kun 30 viikon juoksuohjelman oli määrä alkaa tiistaina. Keskiviikosta maanantaihin kävin lenkillä ja salilla ja nautin olostani. Onneksi tein tiistain juoksutreenin maanantaina salilla, kun tiesin meneväni tiistaina Helsinkiin ja tekeväni siellä pitkän työpäivän...

Tiistain työpäivän päätteeksi lähdin kävelemään asemalle. Sattumoisin samoihin aikoihin alkoi sataa isoja, märkiä lumihiutaleita, ja mulla oli päälläni villakangastakki. Puolitoista kilsaa käveltyäni olin kuin lumiukko. Laiturilla katoksen alla riisuin kyllä takkini ja lakkini ja kopistelin ne puhtaaksi lumesta, mutta ne olivat likomärät, niin kuin farkutkin. Juna tuli onneksi ajoissa, mutta kylmä sielläkin oli istua märissä vaatteissa. Omalta asemalta sain vielä tallustaa kilometrin matkan kotiin, missä ensi töikseni ”nautin” kuuman totin. Lämmittihän se, muttei sekään ihmeitä tee.

Parin tunnin päästä otin buranan ja painuin pehkuihin, mutta yöllä lämpö heitteli vähän sinne sun tänne. Niinpä sitten soitin keskiviikkona kuntokeskukseen ja peruin varaukseni zumbatunnille, jota olin jo ehtinyt odottaa...

Ei voi mitään! Nyt pitää vain malttaa odottaa, että neulatyyny häipyy kurkusta ja paineen tunne korvista. Ei tee mieli pitkittää sairastelua eikä saada mitään jälkitauteja, vaikka hinku liikkua on kyllä kova.  Lauantaina oli puhe käydä kävelemässä ystävän kanssa, ehkä me kävellään sitten hitaasti ja vähän aiottua lyhyempi lenkki...

Viikon 48 liikunnat

Jokohan sitä julkistaisi, mitä on viime viikolla tehnyt?

Maanantaina olin kahvakuulajumpassa.
Tiistai oli lepopäivä. Tästä alkaa tulla jo tapa :-)
Keskiviikkona kävin reilun puolen tunnin hölkkälenkillä.
Torstaina joogasin puolitoista tuntia.
Perjantaina kävin taas puolen tunnin hölkkälenkillä.
Lauantaina suuntasin kuntosalille, missä tein Fun-ohjelman ja juoksentelin juoksumatolla 12 minsaa.
Sunnuntaina sauvakävelin tunnin verran.

Joulukalenteri on arponut jumppia seuraavasti:

2.12. vartin verran jumppaa 2 kg:n tangolla
3.12. olkaliikkeitä 2 –3 x 10, tein 3 x 10 viisikiloisilla painoilla
4.12. 2 x 30 sekunnin hoover
5.12. olkaliikkeitä 2-3 x 10, tein 3 x 15 viisikiloisilla.

Hyötykävelyä kertyi viitisen kilometriä.

Talven ensimmäinen lumilenkki

Eilen pakkanen lauhtui sen verran, että arvelin pääseväni lenkkeilemään. Oli jo aikakin, sillä edellisestä lenkistä on tullut kuluneeksi yli kaksi viikkoa! Niinpä pistin perunakattilan kiehumaan ja annoin esikoiselle käskyn vahtia sitä, vedin Vegat jalkaani ja lähdin menemään.

Koska viime lenkistä on aikaa, ajattelin noudattaa viiden kilsan lenkkiohjelmasta viimeisen viikon rytmitystä: 2 min. kävelyä, 10 min. juoksua. Alkuun kävelin kuitenkin kolme minuuttia ja lähdin sitten hölköttelemään ylämäkeen. Jossain vaiheessa huomasin, että naama oli kurtussa sen oloisesti kuin juokseminen olisi ollut kamalan raskasta. Ajatukset olivat vähän sen mukaisia. Kun otsarypyt oli oikaistu, tuntui paljon kevyemmältä. Kymmenen minuutin jälkeen vaihdoin kävelyyn ja ravistelin kinttuja, sillä pohkeissa painoi hiukan. Parin minuutin päästä lähdin taas juoksemaan ja hilppaisin siitä puolivahingossa kotiin asti eli 18 minsaa yhtä kyytiä. Se siitä suunnitelmasta :-)

Kengät eivät lipsuneet yhtään, mutta meno oli hiukan erilaista kuin tavallisesti. Ensinnäkin juoksin melkein koko matkan jalkakäytävällä ja valitsin reitin, jolla  nousut ja laskut vaihtelevat tiuhempaan. Ovathan ne paljon loivempia, mutta silti. Asfaltista huolimatta alusta oli normaalia pehmeämpi lumen takia, ja ehkä siksi lenkki tuntuukin nyt pakaroissa ja jalkojen takaosassa, ja polviakin vähän juilii. Tai sitten syyllinen on maanantain kahvakuulajumppa.

Mutta oikeastaan haluaisin hiihtämään...

Joulukalenteri

Luin uusimmasta Pirkasta niksin, jonka otin heti käyttöön ja panen saman tien kiertoon. Alkuperäinen niksi kuuluu näin:

"Vaihtoehto suklaakalenterille: omalle kunnollesi sopiva liikuntakalenteri. Kirjoita jokaiseen luukkuun jokin urheilusuoritus, kuten 50 vatsalihasliikettä tai 10 minuutin venyttely. Jouluaaton jumpan jälkeen voit aloittaa herkkujen maistelun hyvillä mielin." (Pirkka 12/2010, s. 79)

No, minä en jaksanut alkaa säätää luukkujen kanssa, vaan silppusin paperiarkin 24 osaan ja kirjoitin jokaiseen jotain sopivaa, joka vie korkeintaan vartin. Taittelin palat, numeroin ne ja pistin pikku koriin, josta etsiskelen niitä kerran päivässä. Olisihan ne voinut jättää numeroimattakin, mutta musta numerot kyllä kuuluvat ehdottomasti joulukalenteriin.

Tälle päivälle osui vartti voimatankojumppaa - se tekee hyvää hartioille.

Totuus löytyy kaurapuurosta

Liikunnan lisäämisellä on ollut joitakin selviä vaikutuksia mun ruokavaliooni. Ensinnäkin olen alkanut syödä aamuisin kaurapuuroa. Tietysti olen syönyt sitä joskus ennenkin, mutta nyt siitä on tullut joka-aamuinen tapa. En tykkää mikropuurosta, joten keitän puuron kattilassa näppärästi näin: Keitetään vesi, lisätään kaurahiutaleet, pannaan kansi päälle ja sammutetaan hella. Puuro hautuu valmiiksi itsekseen, ei pala pohjaan ja hyvää tulee. Joskus voi vähän kuohahtaa alkuvaiheessa, jos kansi on kovin tiivis.

Yhtenä aamuna mies varmaan luuli, että mulla on jokin elämää suurempi mökötyskohtaus, kun tuijottelin puurolautasta enkä puhunut mitään. Ei se sitä ollut, vaan pieni keskittymisharjoitus. Katselin voisilmän sulamista. Oli muuten yllättävän vaikeaa olla ajattelematta mitään muuta, vaikka pöytärasvan sulaminen ei monta minuuttia kestä.

On tullut huomattua myös, miten hyvää kaurapuuro on maidon ja ”voisilmän” kanssa. Ennen oli aina pakko lurauttaa päälle puoli litraa mustikkasoppaa, mutta nyt ei tarvitse edes sokeria. Näin sitä ihmisen makuaisti kehittyy.

Kuntosalitreenit puolestaan ovat lisänneet maitorahkan menekkiä meidän taloudessa. Treenin päälle joko juon lasillisen maitoa tai syön rahkaa. Ehrmannin ja Extran maitorahkat maistuvat ihan sellaisenaan, Valion rahkaan lisään puoleen purkilliseen tipan maitoa ja puoli teelusikallista sokeria. Tällä haavaa yritän lisätä rasvan syöntiä, joten olen lisännyt rahkan päälle avokadoöljyä. Vähän se vaatii totuttelemista vielä, mutta kyllä se varmaan siitä. Jos ei ala maistua, lisään vähän pähkinöitä päälle.

Toinen juttu on, että syöminen on säännöllistynyt. Ruuan päälle kun ei oikein voi lähteä liikkumaan, tai ainakaan se ei tunnu hyvältä. Yleensä yritän syödä pari tuntia ennen kuin lähden menemään. Jooga vaatiikin jo kolmen tunnin tauon eikä silloinkaan kannata syödä ylettömästi hedelmiä tai ruisleipää... Ennen sitä veteli napaansa vähän väliä jotain paahtoleipää ja sen sellaista. Nyt olo on paljon parempi.

Viikon 47 liikunnat

Lievä kurkkukipu ja niiskutus vaivasivat koko viikon, joten viime viikolla liikuin ihan vähäsen vain.

Maanantaina kävin kahvakuulassa, kuuden asteen pikkupakkanen oli oikein loistava treenisää. Jäähdyttelyksi juoksin juoksumatolla 12 minuuttia. Kyllä ulkona juokseminen on mulle mieluisampaa!
Keskiviikkona kävin aamupäivällä fysiopilatestunnilla, tein lumitöitä ja illalla kävin kolmen vartin zumbassa.
Torstaina oli keilailta työkavereiden kanssa :-)

Siinäpä se sitten taisi ollakin. Hyötykävelyä kertyi reilut 16 kilsaa.

Lenkkisuunnitelmia

Lunta on paasannut tulemaan koko päivän siihen malliin, että kesä tuntuu kovin kaukaiselta. Sitä suuremmalla syyllä pitää muistutella itseään treenaamisen tärkeydestä. Kävin nimittäin eilen pitkästä aikaa Kunto Plusin kotisivuilla, ja siellähän on jo puolimaratonkoulu kolmentasoisille juoksijoille. Matalimman tason tavoite oli lähinnä mun ajatustani: puolikas juosten läpi. Aloittelijan ohjelman ensimmäisiä viikkoja katsellessa tuli kuitenkin tunne, että ei tekisi mieli mennä harjoittelussa taas taaksepäin... Niinpä valitsin keskimmäisen tason, vaikka hiukan kyllä arveluttaa. Mutta mitään ei saavuta, jos ei uskalla itseltään mitään vaatia.

Vähän naureskellen sijoitin treenit alkamaan itsenäisyyspäivän jälkeen, mutta ei se näköjään olekaan yhtään liian aikaisin. Viimeinen treeni on sitten heinäkuun ekalla viikolla. Että semmoista.

Viikon, parin varoaika on kuitenkin vielä tarpeen, sillä pikkuisen niiskututtaa maanantain kahvakuulasession jäljiltä. Ulkona oltiin taas. Hoksasin kuitenkin rinnallevedosta jotain, minkä olen tähän asti tehnyt vähän miten sattuu. Pitää kysellä ensi kerralla ohjaajalta, miten se taas menikään.

Viikon 46 liikunnat ja Zuper Zumba

Päättynyt viikko oli liikunnallisesti vähän erikoinen.

Maanantaina jätin kahvakuulailun väliin ja kävin lenkillä, kuten jo kirjoitinkin.
Sen jälkeen flunssa teetteli tuloaan, muttei onneksi päässyt puraisemaan kunnolla, sillä
lauantaina oli Hämeenlinnassa Zuper Zumba -tapahtuma, johon halusin ehdottomasti mennä :-)

Meno alkoi heti aamusta. Olin paikalla hyvissä ajoin ja ehdinkin katsastaa zumbavaatteiden maahantuojan myyntipisteen paljon ennen kuin zumbaaminen alkoi. Mukaan tarttuivat housut, joissa on kahta pinkin sävyä sekä musta-vihreä Feel the Music -paita. Housut testasin saman tien, mutta paitaa en pannut vielä päälle koska väriyhdistelmä olisi ollut aika raju.

Paikalla oli myös fysioterapeutti Antti, jolta hankin Inov-8-kenkäni. Fysioterapeuttisen neuvonnan lisäksi Antilla oli nytkin tarjolla juoksukenkiä. Inov-8:llä on kuulemma ollut valikoimissaan zumbakenkiäkin, mutta harmillisesti niitä ei ollut myynnissä. Löysin kyllä pätevän oloiset talvijuoksukengät, mutta niistä ei kuulemma ole mun kokoani jäljellä koko maassa... Lisäksi paikalla oli henkilö, joka teki kehonkoostumusmittauksia, mutta häntä en käynyt edes jututtamassa - tämän silavakerroksen näkee paljaalla silmälläkin.

No, mutta itse zumbaan. Paikalla oli kolme ohjaajaa, joista yksi oli ennestään tuttu täältä omalta salilta. Alkajaisiksi oli normaali eli reipas zumba, jossa ohjaajat vuorottelivat muutaman kappaleen välein. Täytyy sanoa, että se oma ohjaaja oli kyllä paras - toisella pääohjaajista on paljon aggressiivisempi ja kulmikkaampi tyyli. Makukysymyshän tämä on, ei tämä toinenkaan pääohjaaja huono ollut. En tiedä, oliko kolmas ohjaaja pyydetty mukaan varmuuden vuoksi, koska oma ohjaaja on ollut viime viikolla sairaana. Hyvin hänkin joka tapauksessa ohjasi, tyyli oli lempein näistä kolmesta. Hiki tuli joka tapauksessa, ja tunnin jälkeen kävin vaihtamassa paitaa ja haukkaamassa pätkän banaania.

Sitten vaihdettiin Toningiin. Mulla oli omat, levypaketin mukana tulleet kapulat mukana, mutta ilmankin olisi pärjännyt. Jaossa oli hiekalla täytettyjä muovipulloja, jotka ajavat mainiosti saman asian. Jos ensimmäisellä tunnilla oli tullut hiki, niin nyt vasta tulikin. Vettä kului tiuhaan ja välillä kävi mielessä, olisiko sittenkin pitänyt ottaa sitä urheilujuomaa, kuten ukkokultani neuvoi.

Toningin jälkeen hörpin juotavan jogurtin sillä välin, kun sali jaettiin kahteen osaan. Toisella puolella alkoi lasten Zumbatomic-tunti ja toisella leppoisampi ja hypytön Zumba Gold. Alkuun tuntui, että onko tämä vähän liiankin leppoisaa, mutta liikkeessä pysyminen tuntui hyvältä ajatukselta ennen viimeistä normaalia zumbatuntia.

Ajatus oli parempi kuin arvasinkaan. Jos ensimmäinen tunti oli hikinen, niin oli kyllä viimeinenkin. Nopeita kappaleita, isoja hyppyjä! Siitä ei olisi tullut mitään, jos olisin lepäillyt Gold-tunnin ajan...

Sitten oli arpajaiset, joissa voitin hiuslenkkejä. Onneksi niitä voi käyttää rannerenkainakin, sillä olin juuri torstaina käynyt leikkuuttamassa tukkani lyhyeksi :-)

Tulin siis zumbanneeksi yhteensä neljä tuntia, ja lopuksi venyteltiin puolisen tuntia. Suihkun jälkeen olo oli autuas ja kotiin päästessä tosi nälkäinen! Tammikuussa on kuulemma taas tarjolla Zuper Zumbaa, ja takuulla olen mukana. Kaukaisimmat tulijat olivat muuten muistaakseni Torniosta.

Eväänä mulla oli kaksi banaania, juotava jogurtti, magnesiumpitoista Novelle plusia, kraanavettä, proteiinipatukka, pillimehua, rusinoita, pari Fitness-patukkaa ja parin Elovena-keksiä. Näistä kannoin suurimman osan takaisin kotiin. Join vain puolet Novellesta, jogurtin ja pari pullollista vettä ja söin banaaninpätkän. Kotona sitten vetelin naamaani rahkapurkin, proteiinipatukan ja loput Novellesta, otin torkut ja söin illalla kunnon ruokaa. Aamulla olin syönyt kuuden aikaan puuroa ja vielä ennen lähtöä voileivän ja maitoa, ja olo oli mitä mainioin. Ensi kerralla taidan ottaa mukaan samantapaiset eväät kuin puolimaralle, eli urheilu- ja palautusjuomaa nyt ainakin. Tilaisuus niiden testaamiseen on ainakin mitä mainioin :-)

Sykemittaria en ottanut mukaan. Se kävi kyllä mielessä, mutta siitä olisi tullut liikaa suorituksen makua. Tarkoitus oli mennä pitämään hauskaa, ja hauskaahan siellä oli!

Niin, ja sunnuntaina en tehnyt yhtään mitään.

Pientä kitinää

Eilen juili koko päivän lapaluun alta niin, että päätin jättää kahvakuulailun väliin. Pyörittelin ja venyttelin kyllä pitkin päivää, mutta ei vain auttanut. Heiluttelin varovasti käsipainoa, mutta ei vain sekään auttanut. Niinpä peruin ilmoittautumiseni tunnille ja kävin sen sijaan lenkillä armaani kanssa. Pimeää oli ja satoi, mutta sainpa sentään nipistettyä lenkkiin kuluvaa aikaa taas vähän pienemmäksi.

Pipon riisuminen taisi kumminkin olla virhe, sillä nyt on pää ja kurkku kipeänä, lihaksia jomottaa ja on vähän turhan lämmin olo. Päänahkakin on arka. Yleensä tämmöinen olo menee ohi, kun lepäilee yhden päivän. Töiden puolesta ei vain olisi varaa sairastaa juuri tänään, eikä kyllä huomennakaan. Onneksi olen kipeä vain kerran pari vuodessa.

Voi olla, että liikkuminen jää tällä viikolla vähiin. Lauantaina olisi Zuper Zumba -tapahtuma, jota olen jo vähän odotellut... Seuraava tapahtuma on tammikuussa, joten menen sitten sinne, jos nyt en kykene.

Marcosilla, Imelda puhelimessa

Loppusyksystä totesin, että talossa pyörivien lenkkivermeiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Niinpä hankin niitä varten ihan oman naulakon, jossa on myös kolmihyllyinen kenkäteline. Nyt alkaa näyttää siltä, että meille on muuttanut urheiluhullu tuhatjalkainen. Osa miehen lenkkareista ja salikengistä pyörii edelleen kuistin lattialla, sillä kenkätelineellä on...

1. Brooks Adrenalinet, jotka ostin keväällä. Hyvät peruslenkkarit, jotka kyllä alkavat hiljalleen väsähtää.
2. Salomon Vegat, viime syksynä ostetut maastolenkkarini. Näillä on hyvä juosta talvella, sillä niihin saa mahtumaan villasukan...
3. Uudenkarheat Inov-8:t, joilla on juoksenneltu muutama lyhyt lenkki. Kevyet ja vaimentamattomat kengät ajetaan kunnolla sisään keväällä, kerron niistä tarkempia käyttökokemuksia siinä vaiheessa :-)
4. Rykän mustat, kauniit kuviosatiiniset tanssilenkkarit vai miksi niitä nimittäisin. Nämäkin ostin viime talven mittaan sekä
5. Puman valkoiset salikengät, jotka ostin Vuokatista koska Rykät olivat jääneet kotiin. Nämä tarjouskengät ovat kyllä olleet hyvä ostos.

Lisäksi tilaa vievät miehen kahdet paraatilenkkarit ja kori, jossa pidän pipoa ja hanskojani.

Olen siis reilun vuoden mittaan ostanut viidet urheilukengät, ja tulevat iljannekelit ovat saaneet harkitsemaan vakavasti nastalenkkareiden hankintaa. Käytän kyllä kaikkia kenkiäni ja useimmat olen ostanut alesta, mutta silti tuntuu hiukan siltä kuin mopo olisi karkaamassa rasasta. Ehkä siksi, että muuten kartan vaatteiden hankkimista kuin ruttoa.

Paitsi tietysti treenivaatteiden. Vielä keväällä sauvakävelin täysin tyytyväisenä t-paidassa, tuulitakissa ja siskolta ostamissani tuulihousuissa, ja alkukesästä liikuntagarderobini täydentyi muutamalla lyhythihaisella paidalla sekä pohjemittaisilla housuilla, joita niitäkään en ollut itse ostamassa. Syksyllä sitten hankin juoksuhousut ja pitkähihaisen paidan, ja onhan mulla tietysti pari kolme pitkähihaista kerrastoa. Lenkkivaatteita on siis ihan tarpeeksi. Kummasti sitä silti selaa silmät kiiluen urheiluliikkeiden mainoksia ja miettii, hankkisiko sitä, tätä vai kenties tuota. Viis siitä, että olen käyttänyt töissä vuosikaudet samoja vaatteita, jotka alkavat olla jo aika kulahtaneita. Mari kirjoitti omassa blogissaan samasta ilmiöstä joku aika sitten.

Oma lukunsa ovat tietysti sisäjumppavaatteet. Zumbatessa haluaisi käyttää jotain nättiä ja kirkasväristä nyt, kun näkee itsensä peilistä, ja uusi zumbavaatemallistokin on kuulemma tulossa. Tähän asti olen välttynyt zumbavaatekuumeelta, mutta kehitys näyttää kulkevan huolestuttavaan suuntaan. Toivottavasti Tarjoustalosta ostamani räikyvän pinkki toppi ajaa asiansa ja toimii jonkinlaisena rokotteena... Pitkät jumppahousut pitää ehkä hankkia, sillä nykyiset on ostettu hoikempina päivinä. Enää ei sentään tarvitse koko ajan pelätä, että housujen vyötärö lähtee rullaatirullaamaan alaspäin kesken kaiken, mutta eivät ne ihan sopivat ole. Vielä.

On tässä varusteluinnossa silti hyvätkin puolensa. Viime talvena sai miettiä tosissaan, mitä pukisi lenkille ylleen. Nyt liikkumaan lähteminen ei ole ainakaan siitä kiinni. Päinvastoin on pieni pakko lähteä liikkeelle, jotta vaatteisiin ja kenkiin sijoitetut rahat eivät valu hukkaan.

Viikon 45 liikunnat

Hyvää iltaa, vuorossa on viikon liikuntakatsaus.

Maanantaina kävin kahvakuulailemassa - vai pitäisikö sanoa kahvakuulajumpassa, kun niitä oikeaoppisia heilautuksia ja tempauksia ja rinnallevetoja on kuitenkin suhteellisen vähän. Joka tapauksessa otin taas 8-kiloisen kuulan. Muuten se oli ok tai tuntui jopa hiukan kevyeltä, mutta kuuden minuutin sarjassa olin pelkästään iloinen, etten ottanut 12-kiloista. Lisäksi venyttelin.

Tiistaina tein pimeän lenkkini (5 km josta 3,5 km pimeässä, 43 min.) ja venyttelyt.
Keskiviikkona zumbasin kaksi 45 minuutin tuntia peräkkäin.
Torstaina pelkästään venyttelin aamulla 20 minuuttia. Illalla olisi ollut jooga, mutta päätin jättää sen väliin.
Perjantaiaamuna kävin salilla. Oli selvästi virhe lähteä sinne pelkän banaanin voimin, sillä koko treeni tuntui vähän tahmealta ja olkaprässissä loppui puhti kesken kaiken. Näin ei yleensä ole päässyt käymään, vaikka käyn lenkillä ennen salille menoa. Illalla oli firman bileet, joissa tanssia reuhotin jonkin aikaa.
Lauantaina tuntui sattumoisin siltä, että 25 minsan venyttelyt riittivät päivän liikunnaksi.
Ja tänään sunnuntaina olen istunut autossa puoli päivää ja venytellyt 20 minuuttia.

Outin venyttelyhaaste on siis täynnä, vaikka hiukan tiukkaa meinasikin tehdä. Hyötykävelyä on tullut tällä viikolla normaalia vähemmän, vain kymmenisen kilometriä joista Heiaheiaan muistin merkitä kai 7,5.

Viikko on ollut siis verrattain löysä, mutta sehän tekee välillä ihan hyvää. Ehkä jo ensi viikolla innostaa taas toiseen malliin!

Mi hämäryys, mi ikävyys...

...kyseli Aleksis Kivikin aikanaan.

Päivät alkavat hämärtyä siihen malliin, että kohta saa kamppailla lenkkimotivaation kanssa oikein tosissaan. Ainakin aamuisin. Periaatteessa liikun ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa, mutta kaikkein mieluiten lenkkeilisin aamuisin. Ensinnäkään aamulla ei tarvitse mietiskellä syömisen ja liikkumisen väliä, jos ponkaisee pehkuista suoraan pihalle. Olen huomannut, että syömisen jälkeen olisi paras odotella kolme tuntia, ennen kuin lähtee liikkeelle, vaikka söisi miten vähän. Toiseksi menen nukkumaan sen verran aikaisin, että iltalenkille pitäisi ehtiä ennen seitsemää. Aina ei ehdi. Ja kolmanneksi, lenkille menoa ei tarvitse ihmetellä koko päivänä, kun se on siltä päivältä jo tehty.

Tiistaiaamuna heräsin kuuden jälkeen ja pohdin miehelle ääneen, että pitäisikö käydä lenkillä. Mies sanoi, että siitä vain, hänellä ei ole kiire töihin ja ehtii odottaa lasten kanssa, kunnes pääsen kotiin. Niinpä sonnustauduin lenkkivaatteisiin ja lähdin kohti kuntorataa. Perillä hämmästys oli suuri, sillä kuntoradan valot eivät palaneetkaan! Siinä pimeää metsikköä tiiraillessani sieltä kuitenkin tuli joku uskalikko juosten, joten ei kai siinä sitten mitään, tuumailin minä. Eteenpäin vain, kun kerran tänne asti on tultu!

Olin oikein tyytyväinen siihen, että olin hölkötellyt koko alkumatkan, jonka yleensä olen kävellyt. Nyt juoksentelin kuntopolun alun ylämäet niin kauan, kuin aukeaa riitti. Tiheimmällä metsäosuudella piti vaihtaa hetkeksi kävelyyn, mutta loppujen lopuksi uskalsin hölkötellä melkein koko matkan.

Näköjään ihminen alkaa pitää asioita itsestään selvinä tosi nopeasti. Lähinnä siis lenkkipolun valaistusta. Jotkut lenkkeilevät yleisillä teillä ilman ajatustakaan valaistuksesta, kun tien varrella ei ole edes valotolppia.

Oli tässä aamulenkissä yksi hienokin puoli: Koko ajan näki, miten aamu alkoi valjeta! Lähtiessäni oli sysipimeää, palatessani taivas näytti jo toiselta.

Viikon 44 liikunnat

Kiirettä on pitänyt, mutta liikkumaan olen sentään kerinnyt...

Maanantaina olin taas kahvakuulailemassa. Nyt sain sen 8 kilon kuulan, ja heti sujui paljon paremmin. Olo ei myöskään ollut tiistaina niin julmetun jäykkä :-)
Tiistaina pidin lepopäivän.
Keskiviikkona kävin aamupäivällä fysiopilateksessa, joka sekin sujui paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Tiedä sitten, johtuiko se siitä, että jumppasalin etuseinään oli tullut peilit. Illalla kävin vielä zumbaamassa kolme varttia ja sen päälle jäin vielä kuntosalille. Loppujäähdyttelynä oli juoksumatolla kävelyä ja juoksua, tulipa tehtyä tuttavuutta senkin laitteen kanssa!
Torstaina kävin joogassa. Se teki harvinaisen hyvää, sillä nyt keskityttiin erilaisiin venytys- ja kiertoliikkeisiin.
Perjantai oli jälleen lepopäivä.
Lauantaina kävin lenkillä heti aamusta ja menin sitten kuntosalille. Nyt olin sen verran ajoissa, että ruuhkaa ei vielä ollut. Lisäksi ulkoilin lasten kanssa koulun pihalla: puolitoista tuntia hyppelehtimistä ja juoksentelua.
Sunnuntaina en ehtinyt ulos, vaikka mieli kyllä teki!

Lisäksi viikon mittaan kertyi yli kilometrin mittaisia hyötykävelyjä noin 13 kilsaa.

Mielessä on pyörinyt kaikenlaista, mistä haluaisin kirjoittaa tänne. Saa nyt nähdä, missä välissä ehdin kirjoittaa jotain järjellistä :-)

Juoksentelemisiin!

Viikon 43 liikunnat

Nyt kun kuntokeskus on avattu, ajattelin alkaa kirjata liikuntaviikkoja tännekin, edes silloin tällöin. Ovathan tiedot tallella tuolla Heiaheiassa, mutta ainakaan nyt en ajatellut ährätä klippien kanssa...

Maanantaina kävin siis kahvakuulassa, mistä sepustinkin viimeksi.
Tiistaina pidin lepopäivän, koska lihakset olivat melko painavat...
Keskiviikkona kävin kuntosalilla tutustumassa Sport-harjoitusohjelmaan. Se teki hyvää olkavarsille. Illalla menin vielä zumbaamaan reiluksi kolmeksi vartiksi. Hiki tuli, kivaa oli!
Torstaina olin poikkeuksellisesti fysiopilates-ryhmässä, koska joogatunteja ei tällä viikolla järjestetty. Ei tullut isommin hiki, eikä ollut tarkoituskaan. Keskikroppa tykkää :-)
Perjantaina taisin taas pitää lepopäivän.
Lauantaina heitin ensin viiden kilsan lenkin ja menin sitten salille kokeilemaan Fun-ohjelmaa.
Tänään kävin sauvakävelemässä liki 11 kilsaa, aikaa kului tunti ja kolme varttia.

Lisäksi olen hyötykävellyt viikon mittaan noin 16 kilsaa, tosin tässä luvussa ovat mukana vain yli kilometrin matkat. Venytellä saisi vielä illemmalla.

Ensi viikolla on aikomus kahvakuulailla, zumbata ja joogata. Lisäksi pitäisi tehdä pari kolme lenkkiä ja ainakin yksi salitreeni. Siinäpä onkin miettimistä.

Päätän raporttini täältä tähän :-)

Kahvakuulakokemus

Eilen pääsin viimein toteuttamaan tämänsyksyisen haaveeni ja kokeilemaan kahvakuulaa. Olosuhteet eivät ehkä olleet aivan ihanteelliset. Olin nukkunut huonosti, tehnyt ylipitkän työpäivän ja juoksin tunnille melkein suoraan junalta. Hanskoja en ollut ajatellutkaan ottaa mukaan, ja kun ohjaaja neuvoi ottamaan 8-kiloisen kuulan, jäljellä olikin enää 16-kiloisia.

No mutta mitäs pienistä, raahasin kuulan pihalle ja aloin heiluttaa. Yllättävän hyvin kuula sitten heiluikin, kun sen sai ensin vauhtiin, ja matalalla tehtävät liikkeet sujuivat ihan hyvin. Raskaassa kuulassa oli se etu, että asentoon ja tekniikkaan joutui tosissaan keskittymään, jottei selkä tai mikään muu paikka hajoa. Siinä vaiheessa hiukan harmitti, kun piti tehdä tempauksia sun muita liikkeitä, joissa kuula olisi pitänyt saada käsivarren varaan. Ne jätin tekemättä kokonaan ja tein heilureita lämpimikseni. Kuulan heittely parin kanssa oli kuitenkin kivaa, ja ohjaaja sanoi tunnin lopuksi että mulla oli tekniikka kohdallaan. Sehän se on tärkeintä.

Tässä olen nyt kuulostellut miltä tuntuu ja ihmetellyt, kun mikään paikka ei varsinaisesti ole kipeä. Lihakset vain painavat vallan hiivatisti, ja oikeassa kädessä on pieni rakko. Koko ajan tekee mieli venytellä. Ihan hyvä tunne :-)

Kuulan kimppuun on siis päästävä toistekin. Ensi kerralla vain otan hanskat käteen ja yritän ehtiä saamaan pienemmän kuulan!

Vieraissa maisemissa

Tänä vuonna vietimme syyslomaa Vuokatissa, ja kyllä se tulikin tarpeeseen. Auto pakattiin täyteen lenkkivehkeitä, jumppavaatteita ja uimavarusteita, ja sitten suunnattiin kokka pohjoiseen.

Ajosäät olivat mennen tullen mainiot, mutta muuten sitten tuuli, satoi ja tuli räntää. Lenkkeily jäi siis vähiin, mitä nyt yhtenä päivänä kipaisin 2,5 kilsaa sillä aikaa kun ruoka oli uunissa ja toisena päivänä raahasin kahta vastahakoista koulukasta pitkin metsiä :-)

Kylpylän kuntouintialtaassa kävin räpiköimässä neljään otteeseen. Syyslomaviikolla siellä oli yllättäviä yleisöryntäyksiä, joten altaan äkillisesti täyttyessä jätin välillä matkauimiset aiottua lyhyemmiksi. Matkat vaihtelivat 500 metristä kilometriin.

Sen sijaan otin kaiken irti Katinkullan jumpista! Aloitin sunnuntain zumbasta. Nuori miesohjaaja veti alkulämmittelyksi aerobicia askelkyykkyineen kaikkineen ja piti koko tunnin ajan yllä sellaista vauhtia, että oksat pois. Elämäni ehdottomasti rankin zumbakokemus, joka vain todistaa, miten paljon ohjatun liikuntatunnin teho riippuu ohjaajasta.

Maanantaina oli vuorossa LesMillsin BodyBalance. Olen kokeillut sitä kerran aiemmin reilu vuosi sitten, eikä siitä jäänyt oikein mitään mieleen. Nyt jäi mieleen kaikenlaista, kuten se, että keskikroppa ja tasapaino vaativat vielä vähän kehittämistä...

Tiistaina kävin BodyPumpissa. Sitä olen kokeillut 13 vuotta sitten ja tykkäsin kovasti, mutten kuitenkaan etsinyt paikkaa jossa olisin voinut harrastaa sitä vakituisesti. Nyt paikalla oli niin paljon väkeä, ettei kaikille riittänyt painoja. Vieressäni oleva nainen huhki koko tunnin läpi viiden kilon levypainoilla, mulla oli 2,5-kiloiset ja kilon painoiset. BodyPump oli ihan OK nytkin, muttei niin kivaa kuin muistin.

Keskiviikkoaamuna menin Venyttelevään keppijumppaan, joka oli jälleen yleisömenestys. Osa porukasta sai ottaa pumppitangot keppien sijaan, ja minä tietysti otin tangon. Se ei tuntunut olevan yhtään liikaa, eipähän tullut huidottua miten sattuu. Yllättävää kyllä, venyttelyä olikin vain kymmenisen minuuttia lopussa.

Illalla kävin taas BodyBalancessa toteamassa, että edelliskerran havainnot totta tosiaan pitävät paikkansa.

Torstaina oli paha nakki päättää, menisinkö BodyPumpiin vaiko BodyCombatiin. Combat veti pitemmän korren, koska sitä en ole kokeillut koskaan ennen. Vähän kyllä mietin etukäteen, onko tunti ihan liian rankka, mutta senhän näkee vasta kun kokeilee.
Kyllä kannatti! Se oli tosi kivaa! Tykkäsin, vaikkei musta ihan heti karatekaa eikä potkunyrkkeilijää tulekaan. Tunnilla tuli mieleen hyviä kuntonyrkkeilymuistoja liki 20 vuoden takaa, eikä tekniikkakaan ole ihan kokonaan unohtunut :-)
Pitää varmaan ehdottaa oman kuntokeskuksen yrittäjälle jotain vastaavaa, LesMillsin tunteja siellä ei ainakaan vielä ole.

Takana on siis tavallisesta poikkeava liikuntaviikko sekä runsaasti lepoa, saunomista ja unta. Tekipä eetvarttia! Tämän päivän lenkki kotimaisemissa tuntuikin jo mukavasti vaihtelulta :-)

Kiireesti rentoutumaan

Jostain syystä joogapäivinä toistuu aina sama kuvio. Lähteminen menee niin täpärälle, että joudun juoksemaan henki hapatuksissa koululle ja yritän sitten hipsiä hiljaa saliin muka rentoutumaan. Kun nyt saisi ensi alkuun pulssin tasaantumaan.

Omapa on tietysti syyni, kun jätän lähdön viime tinkaan. Eilen jo luulin onnistuvani, kun hain kuopuksen hoidosta puolta tuntia tavallista aiemmin ja päätin laittaa ruuaksi makaronilaatikkoa ja jättää sen uuniin. Silti tarvittiin alaikäisiä assistentteja, että pääsin lähtemään peräti kaksi minuuttia normaalia aikaisemmin. Kymmenvuotias teki munamaidon sillä aikaa, kun minä vaihdoin vaatteet.

Ehdin kumminkin ajoissa paikalle, ja jooga teki taas hyvää. Vielä kun oppisi ottamaan tarpeeksi vaatetta mukaan, ettei kotiin kävellessä aina paleltaisi.

Viiden kilometrin juoksuohjelma on tällä viikolla ollut jäissä, koska tässä vaiheessa kierrettävä kahden kilsan lenkki alkaa maistua puulta. Sitä paitsi polvivaivoista kärsinyt mies on päässyt sen verran tolpilleen, että olemme käyneet viikon mittaan pari kertaa viiden kilsan lenkillä. Pari ensimmäistä kilometriä on taitettu reippaasti kävellen, ja suurimman mäen jälkeen olemme sitten hölkötelleet hiljaksiin loppumatkan. Hyvä niin! Nyt saan palautetta siitä, mikä kaikki menee pieleen.

Vaikeinta on ollut hidastaa vauhtia. Kun kerran juostaan, niin juostaan! Sitten kun yritän juosta hitaammin, jalka menee yhä liian pitkälle eteen, askelesta tulee jarruttava ja töksähtelevä, ja se käy jalkojen päälle se. Alan pikkuhiljaa tajuta, mitä hölkkäämisellä oikeasti tarkoitetaan, mutta kyllä siinä on vielä opettelemista.

Varpaiden asento on toinen juttu. Siihen olen yrittänyt kiinnittää huomiota jo pitkään, kun ne mokomat tahtovat sojottaa liiaksi ulospäin. Viime viikonloppuna lueskelin Naisen juoksukirjaa, ja siellähän se sanotaan. Olen kai ponnistanut liiaksi päkiän ulkosyrjällä, tai jotain. Lukeminen kannattaa aina. Tein saman tien vaunulenkin lapsen kanssa ja yritin kävellä niin, että joka askelella paino kiertyy kantapäältä ukko- ja akkavarpaan väliin. En tiedä meneekö se vieläkään oikein, mutta jalkaterän asento vaikuttaa suoremmalta eikä tunnukaan pahalta.

On tämä jännittävää, kun juoksemista joutuu erikseen ajattelemaan. Ennen sitä vain antoi mennä, mutta se olikin silloin. Nyt on nyt.

Uudet popot

Tänään tein hankinnan, josta olen haaveillut jo hetken: Ostin Inov-8:n maastojuoksukengät. Sen verran kerkisin kokeilla jo, että hyvältä tuntuvat. Pitää pian päästä testaamaan paremmin :-)

Hihii!

Tietoista jarruttelua

Lenkkeily on jatkunut kevyenä, vaikka armaani jo sanoi, että voi niitä lenkkejä ehkä hiukan nopeammin pidentää.

Enkä pidennä vielä! Nytkin jo vähän tuntuu säärissä, mutta tällä kertaa ihan hyvällä tavalla. Niin sitä sitten on kierretty tuota kahden kilometrin lenkkiä, mikä on ihan mukava aamulenkin mitta. Tänään en kumminkaan ihan malttanut noudattaa ohjelmaa, vaan juoksin kahden minuutin sijaan seitsemän ja palautuskävelin kolme minuuttia enkä neljää. Niin ehdin juosta vielä pariminuuttisen, ennen kuin olin kotona.

Vähän kyllä jo polttelee, että pääsisi valikoimaan seuraavaa juoksuohjelmaa. Entistä selvemmäksi tulee myös se, että ensi kesän KiipFit on se varsinainen tavoite, ja ainakin melkein kaikki muu liikunta palvelee sitä. Onneksi eri lajeille löytyy hyvät perustelut :-)

Kevytlenkkeilyä

Ensimmäinen viikko viiden kilsan juoksuohjelmasta on takana. Toisaalta se tuntuu naurettavan kevyeltä puolikkaan jälkeen, mutta. Mun jalat pääsi niin pahaan kuntoon, että mieluummin aloitan turhankin kevyesti. Ei tahdo olla tammikuussa täysin jumissa!

Täytyy kyllä sanoa, että en ole noudattanut ohjelmaa ihan kirjaimellisesti. Joka kerran menee 20 minuuttia, koska tässä ympäristössä ei oikein ole sellaista järjellistä 15 minsan lenkkiä. Niinpä sitten hölköttelen parin minuutin pätkiä, kun ohjelmassa on minuutti kerrallaan, ja kävelen lopussa muutaman minuutin ylimääräistä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti soittaa mies hakemaan polun varresta, ettei tule yhtään ylimääräistä askelta, mutta se nyt on vitsinäkin aika huono :-)

On tästä kevytlenkkeilystä iloakin. Ensinnäkin siitä saa hyvän vertailukohdan viime syksyyn. Näihin aikoihin sauvakävelylenkkien pituus vaihteli 5 - 15 kilsan välillä ja vauhti oli tuollaiset 10 - 11 minuuttia kilometrillä. Siitä huolimatta en jaksanut juosta minuuttia yhteen kyytiin, ja juoksuaskelet tuntuivat todella pahalta myös luissa ja lihaksissa. Tätä en olisi muistanut, jos yrittäisin juoksennella omaan tahtiin - tuntisin vain pahaa oloa siitä, etten pysty juoksemaan niin pitkään kuin haluaisin.

Toinen hyvä juttu on se, että lenkki toimii nyt hyvänä lämmittelynä lihaskuntojumpalle. Sitä en harrastanut viime talvena ollenkaan. Kuntosalilla kävin kai kerran, enkä oikein tiennyt mitä olisin tehnyt ja miten laitteet toimivat - kuntosalilla on tullut käytyä säännöllisesti vain 12 vuotta sitten, kun Esikko oli pieni. Nyt vaihdoin saliin, jossa on a. ohjausta ja 2. idioottivarmat laitteet, joissa oma lihastyö määrää vastuksen. Nerokasta! Lisäksi salilla on crosseri, joten voin "lenkkeillä" ilman, että jalkoihin kohdistuu iskuja.

Kolmas hyvä puoli on, että jos lenkin ja lihaskunnon tekee samana päivänä, voin lisäksi vielä zumbata, joogata tai uida, ja silti jää parikin lepopäivää viikossa.

Ja mikä parasta: Kun osa lenkistä on pakollista kävelyä, ehtii katsella ympärilleen ja ajatella omiaan. Eilenkin olisi jäänyt käpytikka näkemättä, jos olisin ollut matkassa juosten.

Kuka verkkarit vei?

Syksyn kylmetessä näin yhtäkkiä olen vähän miettinyt, miten lenkille pitäisi pukeutua loppusyksystä. Vielä ei ole ollut isompia ongelmia, mutta kohta on jo paljon viileämpää.

Viime vuonna tähän aikaan ajattelin, että pitää vain sauvoa sen verran lujaa, ettei kylmä pääse yllättämään. Nyt kun sauvat ovat saaneet lepäillä, käsivarret pitää suojata paremmin. T-paita ja tuulitakki ei tunnu enää kauhean hyvältä yhdistelmältä, varsinkaan kun takki alkaa hiljalleen käydä turhan väljäksi. Sitä paitsi mun tuulitakkini on sen verran tiivis, että hiostaa herkästi. Sen siitä saa, kun on koko kesän lenkkeillyt teknisissä vaatteissa, enää ei mikä tahansa paita kelpaakaan!

Entä housut sitten? Olen käyttänyt Umbron vuorittomia ja hengittäviä tuulihousuja parina keväänä ja syksynä. Ne ovat kumminkin aika ohuet eivätkä pidä pohkeita niin lämpiminä kuin tätä nykyä haluaisin. Pitkät kalsarit ja tuulihousut taas tuntuvat vielä ihan liian kuumalta yhdistelmältä. Viime talvena kyllä puin lenkille kaksi pitkähihaista kerrastoa ja tuulipuvun, mutta se olikin viime talvena. Lisäksi housutkin alkavat tippua jalasta. Tai sitten en ole vain aiemmin tajunnut, miten pitkät ne oikein ovat.

Harkitsin jo kaivavani jostain vanhat kunnon verkkarini ajalta ennen kuopuksen syntymää. Ukkokultani kuitenkin suositteli tuulisuojattujen juoksuhousujen hankkimista. Ensimmäinen reaktioni oli, että täkäläisestä urheiluliikkeestä ei taatusti löydy mulle sopivia juoksuhousuja ja vaikka löytyisikin, niin sitten pitäisi siirtyä lenkkeilemään pimeässä. Koska mies oli kuitenkin menossa kaupunkiin ostamaan itselleen kuntosalille sopivia housuja, hyppäsin kyytiin. Ajattelin, että tuskin löydän mitään, mutta katsotaan nyt edes.

Ensin kiinnitin huomioni kivannäköisiin, pitkähihaisiin juoksupaitoihin, joista jopa löytyi kokoja. Painuin paitojen kanssa sovituskoppiin ja totesin, että ihan hyvältähän nämä näyttävät. Ohimennen löysin myös juoksuhousurekin, josta katselin pari kokoa käsivarrelle. Kuinka ollakaan, kokonaisuus ei näyttänytkään niin nololta kuin olin kuvitellut! Kaupat tehtiin, ja olen tyytyväinen.

Näillä hankinnoilla varmasti pärjää pitkälle talveen, sillä joulupukki toi viime vuonna urheilukerraston, ja mies oli sitä mieltä ettei ostamani paita tarvitse takkia päälleen syksyn aikana. Näin alkuun pitää varmaan totutella uuteen lookiin aamuhämärissä, mutta kyllä se sitten siitä lutviutuu.

Peruskuntoa kasvattamaan

Syksy tuli, ja päämäärätön notkuminen alkaa hiljalleen riittää. Onhan tässä touhuttu yhtä ja toista, mutta ei se oikein ole liikunnalta tuntunut. Arkiliikunta on lisääntynyt ajallisesti kolmisen varttia joka arkipäivä, kun vien kuopuksen hoitoon kävellen. Matkaa kertyy tuona aikana peräti kaksi kilsaa, koska lapsi haluaa kävellä itse, mutta liikkeellä ollaan yhtä kaikki.

Eihän se silti oikein riitä lenkkeilyksi... Kaavailin, että käyn kolme kertaa viikossa lenkillä. Alussa otan ihan varovasti ja noudatan Kunto Plus -sivujen viiden kilometrin juoksuohjelmaa. Lenkit ovat alussa vain vartin mittaisia... Saahan ohjelman vaihdettua vaativampaan sitten, kun jalat alkavat taas tottua. Juoksutekniikassa on aika lailla hiomista, joten sitä sopii hioa ylä- ja alamäissä. Lihaskuntoakin pitää harjoittaa jossain välissä. Ohjelman lenkit ovat sentään niin lyhyitä, että lihaskunnon voi ihan hyvin tehdä lenkkipäivänä.

Huomenna alkaa jooga, jonne ilmoittauduin pitkän jahkailun jälkeen :-)

Lopuksi pikku mainos: Outin 24 And Let's Zumba! -blogissa on arvonta, jossa on palkintoina suihkusaippuaa ja muuta mukavaa. Ei muuta kuin osallistumaan!

Vielä niitä honkia humisee

Kuu Kiipfitistä lenkkiin, viikon verran Wilskmanista! Kävin ensimmäistä kertaa reiluun viikkoon oikein erikseen lenkillä. Syy ei tällä kertaa ollut niinkään jaloissa kuin siinä, että tällä viikolla piti totuttaa kuopusta päivähoitoon ja siinä oli vähän ylimääräistä ohjelmaa.

Juoksu ei kuitenkaan oikein lähtenyt, joten päätin kävellä reippaasti kuntopolun pitemmän lenkin, jota en ole kiertänyt Asta-myrskyn jälkeen ollenkaan. Siinä kävellessäni sain kerrassaan nerokkaan ajatuksen pidentää lenkkiä poikkeamalla harjun päällä kulkevalle metsäpolulle, minkä jälkeen kiertäisin kuntoradan kaukaisimman silmukan vielä toiseen kertaan.

Tuumasta toiseen. Taivalsin harjun päälle mahdottoman tyytyväisenä itseeni. Yhdessä risteyksessä pysähdyin, kun kuulin kummaa narinaa. Narinan lähdettä ei näkynyt, mutta toisen polun yli oli kaatunut mänty - ei siis sinne, vaan toista polkua pitkin alamäkeen. Vasta silloin näin konkeloon jääneen ison männyn, joka narisi ihan polun vieressä. Olin jo päässyt latvasta ohi, joten tietysti jatkoin eteenpäin kohti harjun korkeinta kohtaa.

Siellä odottikin jymy-yllätys. Itärinteestä oli kaatunut puolen tusinaa puuta suoraan polulle, ja vielä yksi puu sojotti vinossa polun yllä arvuutellen, kaatuisiko tänään vai ehkä ensi vuonna. Mietin hetken aikaa, kääntyisinkö takaisin, mutta ajatus kivikkoisesta ylämäestä narinan siivittämänä ei oikein houkuttanut. Onneksi jyrkkää länsirinnettä pääsi kohtalaisen helposti alas ilman polkuakin, koska sillä kohtaa rinnettä ei ollut mitään järkyttävää kivikkoa. Hetken päästä kipusin takaisin polulle ja jatkoin suorinta tietä hakkuuaukean halki takaisin tutulle ja turvalliselle kuntoradalle, joka on raivattu myrskyn jäljiltä jo aikapäiviä sitten.

Että semmoinen seikkailu tällä kertaa :-) Matkaa kertyi kymmenisen kilometriä.

Urheilujuhlan tuntuako?

Kävin sitten nilkuttamassa Ivar Wilskmanin hölkän läpi, kun muutenkin olin siellä suunnalla. Kuvittelin, että sääri olisi suunnilleen kunnossa, mutta eipä taida olla. Ainakaan enää eikä kumpikaan. Rata oli tosi pehmeä, ja kuuden kilsan matkaan hurahti lopulta liki tunti, kun en kerta kaikkiaan pystynyt juoksemaan kovin pitkiä pätkiä kerrallaan. No, maaliin päästiin tälläkin kertaa, ja nyt ihan kuulutusten kera :-)

Oppisikohan sitä ihminen jotain vielä tällä ikää?

Se elää

Eilen kävin varovasti juoksentelemassa, ja ihan hyvinhän se meni. Kävelin alkuun rivakan kilometrin tunnustellen, pitääkö taas kääntyä takaisin ennen lenkkipolulle pääsemistä, mutta jo vain pääsin polulle saakka ja aloin hölkötellä ekaan ylämäkeen. Loppujen lopuksi juoksin koko 3,2 kilsan lenkin ja vielä kilometrin kotimatkan muutamaa kymmenen metrin tasaannus- ja tunnustelukävelyä lukuun ottamatta.

Jalassa ei tuntunut mitenkään mielettömän pahalta. Vähän se tietysti muistutteli olemassaolostaan, mutta ei tuntunut varsinaisesti kipeältä. Tänään on ollut hassu tunne: Vähän kuin sääri olisi puolestavälistä irtipoikki, mutta se ei kumminkaan ole ollut varsinaisesti kipeä. Ainakaan paljon eikä koko aikaa. Kyllä se vissiin siitä.

Tänään kävin kuntosalilla puhisemassa neljän muun naisen kanssa. Kyllä se kummasti tsemppaa, kun paikalla on joku muukin. Ei ilkeä heti lähteä pois. Cross trainerissa olisin kyllä viihtynyt, mutta kun homma tehtiin kiertoharjoitteluna niin veivaaminen jäi minuuttiin kerrallaan. Pitänee käydä vilkuilemassa jonain päivänä jos saisi omia laitteen hetkeksi ihan vain itselleen. Olen ottanut ohjelmaan myös joka-aamuisen venyttelyhetken. Aloitin eilen :-)

Väsähdys

Tällä viikolla on ollut stressi huipussaan, ja se kostautuu nyt väsähdyksenä. Eilen kävin kirjastossa hakemassa innostusta kirjallisuuden muodossa, lainasin Riku Aallon Vahvista ja venytä -kirjan sekä Aallon ja Heli Kykyrin Keskikeho kuntoon -jumppapallokirjan. Lisäksi pyysin ukkokultaani pumppaamaan jumppapallooni vähän lisää ilmaa, minkä olisin tietysti voinut tehdä itsekin. Siihen se sitten jäikin. Onpahan valmiina, kun rupean taas jaksamaan.

Tiistaina kävin sitten liittymässä tähän paikalliseen kuntoklubiin. Maanantaina menen kuntosalille naapurin Piken kanssa, joten eiköhän se tästä taas :-) Alkuviikolla odottelin jo kieli pitkällä klubin jumppien alkamista, sillä siellä on monta hyvää lajia tarjolla. Osa on mulle uusia tuttavuuksia, kuten shindo ja kahvakuula. Zumbaa ja pumppiakin on tarjolla, kokeilin BodyPumpia lomalla joskus vuosia sitten ja tykkäsin kovasti. En sitten kuitenkaan ole tullut käyneeksi siellä, kun olisi pitänyt hankkiutua hiukan kauemmaksi harrastamaan. Nyt ajattelin käydä vähintäänkin kokeilemassa. Aina auttaa, kun ei tarvitse lähteä kovin kauas kotinurkilta!

HeiaHeiaan ei ole tällä viikolla kertynyt yhtäkään liikuntasuoritusta, mikä on vähän noloa. Enpä silti viitsi ottaa siitä paineita, liikunnan pitää olla henkireikä eikä kuristushihna. Mun ei ole mitään mieltä kehitellä tässä yhtään enempää stressin aiheita itselleni.

Jospa nyt kumminkin menisin hetkeksi pyörittelemään sitä palloa :-)

Eteenpäin, sanoi mutsi lumessa

On vähän vaikea uskoa, että KiipFitistä on vasta viikko. Tuntuu kuin en olisi juossut vuosiin! Sääri se jaksaa tietysti muistutella, mutta into liikkeelle olisi kova. Keskiviikkona lähdin jo sauvakävelylle, mutta oli pakko kääntyä kesken kaiken, kun jalat tuntuivat nitkahtelevan alta. Ei auta kuin olla lenkkeilemättä viikko pari ja katsoa sitten pitääkö lepokautta vielä jatkaa.

Niinpä olen sitten polkenut kuntopyörällä kevyellä vastuksella ja pitänyt vauhtia tuossa 90 kierroksen paikkeilla. Lisäksi olen tehnyt niitä vihattuja vatsalihasliikkeitä ja vahvistellut muitakin lihaksia. Silti vähän polttelee, että pitäisi päästä lenkille! Onneksi on niin kuuma, että se hinku päättyy jo ulko-ovella.

Tässä on nyt sitten hyvä suunnitella syksyä. Suunnittelua tässä vähän kaivataankin, sillä kiinnostavia lajeja on ihan liikaa lenkkeilyn lisäksi.

Ensinnäkin zumba. Mä nautin siitä ihan älyttömästi ja pääsen sillä samoihin sykkeisiin kuin juoksemalla. Siinä on kaksi syytä jatkaa sitä, jahka sääri paranee. Nyt täälläkin on oikein valinnanvaraa tunneissa ja jos ei muu auta, niin zumbaan kotona.

Sitten uinti tai vesijuoksu. Vesijuoksu tukisi juoksuharjoittelua, uinti on muuten kivaa. Varjopuolena on se, että uimahallireissu pitää tehdä autolla ja matkat vievät oman aikansa. Voisihan samalla reissulla käydä uimahallin kuntosalilla, mutta kun kävelymatkan päässä on kolme kuntosalia, niin ehkä uintireissut voisi tehdä ihan erikseen.

Sitten se kuntosali. Siinä mä olen niin noviisi kuin olla voi, eli ainakin alkuun mulla pitää olla joku jolta kysyä neuvoa. Kyllä se siitä sitten. Suurin pulma tällä haavaa on, otanko salikortin ihan tuohon viereen vai liitynkö kuntoklubiin, joka on kyllä kalliimpi mutta jumppiin pääsisi samalla maksulla.

Kotona voin sitten jumpata ja zumbata, polkea kuntopyörällä ja sen sellaista. Mutta jos tämän kaiken yrittää ahtaa viikkoon, niin pieleen menee että paukkuu. Töitäkin pitäisi tehdä. Sitä paitsi harjoittelunhan pitäisi olla aina nousujohteista. Jos nyt ahdan viikot täyteen, niin mitä mä sitten lisään kuuden viikon päästä ja mihin väliin? On ihan hyvä, että uimahalli on vielä kiinni eivätkä syksyn jumpatkaan ole vielä alkaneet.

Tuossa kevätpuolella tein tällaisen liikuntasuunnitelman:

1. päivä lyhyt lenkki tai noin tunti muuta aerobista liikuntaa, kuten zumbaa tai uintia
2. päivä lihaskuntoharjoittelua tai joogaa
3. päivä pitempi lenkki tai max. 1,5 tuntia muuta aerobista liikuntaa
4. päivä lepopäivä.

...ja sitten taas alusta. Tämä toimi aikansa ihan hyvin. Nyt pitää ulottaa suunnitelma koko viikolle.

Lenkkeilystä pidän kiinni ilman muuta, nyt kun olen saanut pään auki. KiipFitin jatko varmistui, joten ensi kesän päätavoitteena on juosta koko reitti läpi - ehkä niitä kaikkein jyrkimpiä alamäkiä lukuunottamatta.

Jälkilöylyjä

Tässä on nyt verrytelty kinttuja pari päivää ja mietitty seuraavaa tavoitetta. Sehän on selvä, että ensi vuonna pyrin kiertämään saman lenkin juosten, mutta voihan tässä kehittää jotain muutakin mielenkiintoista. Hiukan oli puhetta, että jollekin kympille voisi osallistua vielä tänä vuonna.

No, sitä ei tarvitse onneksi päättää tässä ja nyt. Innostus on kyllä kova! Yritän kumminkin pitää mielessä, että aloittelevan atleetin on syytä olla varovainen. Sepon kotisivuilla on oikein oivallinen ja hauskasti kirjoitettu juttu ylimenokauden harjoittelusta, ja siinä varoitetaan moneen kertaan liiallisesta rypistelystä.

Aikani kuluksi olen käynyt pari kertaa kävelemässä, ja epäilenpä että akillesjänne on ärtynyt. Se on se sama kinttu, joka talvella tuntui juostessa puisevalta ja painavalta heti pohkeen alapuolelta.

Nyt on tietysti hyvä tilaisuus miettiä, mitä olisi kannattanut tehdä toisin ja mitä tein oikein. Etukäteen sitä oli vähän vaikea ajatella.

Lenkkarit olisi pitänyt uusia ihan ensimmäiseksi jo viime kesän puolella, jotta olisin voinut harjoitella hiukan juoksemista jo silloin. Onneksi oli sentään hyvät liivit. Hiukan lyhyemmät lenkit olisivat varmasti riittäneet, ja juoksuaskeleita olisi voinut ottaa edes kerran viikossa. Nyt aloin harjoitella juoksemista vasta jokunen viikko ennen itse tapahtumaa...

Keskivartalon lihaksisto vaatii yhä huomiota. Sitä se tulee saamaan, jotta saan juoksuasennon paremmaksi. Tuntuu oudolta, että vain neljä vuotta sitten juokseminen ei ollut mikään ongelma. Nyt saa taistella, että saa kropan pysymään jalkojen päällä! Se tunne ei ollenkaan vastaa mun muistikuviani juoksemisesta.

Lisäksi juoksemista pitää harjoitella monipuolisemmin. Nythän tein enemmänkin hissuttelulenkkejä tavoitteena juosta mahdollisimman kauan ennen kuin tarvitsee kävellä. Kyllä sitä nopeuttakin jossain vaiheessa pitää kehittää, tai en ikinä opi juoksemaan kävelyvauhtia lujempaa.

Urheilulehdet ovat tänä vuonna olleet juoksukouluja pullollaan. Musta vähän tuntuu, että kirjoitan niistä pikapuoliin.

Ohi on :-)

Elämäni ensimmäinen puolimaraton on onnellisesti takana. On muuten mielettömän hyvä tunne!

Reitti oli vielä rankempi kuin olin osannut kuvitella. Pitkiä, jyrkkiä nousuja riitti varsinkin alussa ja lopussa, ja osa alamäistäkin oli niin jyrkkiä että hyvä kun kävellen pääsi alas. Mä kuitenkin pidin tämmöisestä reitistä paljon enemmän kuin jostain tasaisen tappavasta asfaltti- tai hiekkatiestä, sai keskittyä nousemaan yhden mäen kerrallaan ja pääsi ajattelemasta sitä, paljonko matkaa on vielä jäljellä. Lisäksi maisemat olivat upeat :-)

Sääkin oli loistava. Yöllä oli satanut hiukan, ilma oli viilentynyt ja tuuli jonkin verran. Välillä sataa ripotteli vähän, mutta sehän vain virkisti.

Juoksukaverini pitivät lupauksensa, ja pysyttelimme yhtenä rintamana koko matkan. Alussa juoksentelimme mun mittapuullani pitkiäkin pätkiä, loppupuolella kävelimme enemmän. 13 kilsan jälkeen pikkuvarpaat alkoivat muistutella olemassaolostaan, ja jossain vaiheessa juokseminen alkoi tuntua pahalta nivusissa. Yhdessä loppupään jyrkässä alamäessä niukahti polvi - onneksi pystyin lopettamaan juoksemisen heti ja sain polven vertymään kävellessä, niin ei käynyt pahemmin. Maaliin tultiin kuitenkin juosten.

Sijoitus ei ollut kummoinen :-) Lähes kaikki muut osallistujat näyttivät tulleen kilpailemaan enemmän toistensa kuin itsensä kanssa. Oli tosi kovakuntoisen näköistä porukkaa! Siinä tilanteessa olisi kyllä ollut orpo olo, jos olisin yksin lähtenyt :-)
Siksi olikin hyvä, että mulla oli sykemittari. Muuten olisin varmaan yrittänyt pysytellä muiden peesissä ja aloittanut liian lujaa, ainakin jos olisin ollut yksin. Porukan mies olisi varmaankin juossut kevyesti koko matkan, mutta kyseli multa sykkeitä, jotta vauhti ei nousisi liian kovaksi. Kiitos siitä!

Tankkaus onnistui muuten loistavasti, mutta olin juonut perjantain ja lauantaiaamun aikana liikaa ja jouduin juoksemaan vessassa koko lauantaiaamun. Lähdön jälkeen kirmaisin ensimmäiseen vessaan, joka oli 1,6 kilsan päässä. Se oli järkipäätös, vaikka muut juoksijat häipyivätkin sillä aikaa näkyvistä. Saimme kuitenkin vähä vähältä muita kiinni ihan omalla vauhdilla edeten, ja nestekin alkoi häipyä hikoilemalla.

Reitin varrella oli kuusi juomapaikkaa. 4,2 kilsan kohdalla otin pari mukia vettä ja energiageeliä (hyh hyh). Vettä join noin paljon siksi, että muistin geelin vasta ensimmäisen mukillisen jälkeen. 6,8 kilsan kohdalla otin puoli mukia energiajuomaa ja puoli mukia vettä. 13,9 kilsan kohdalla otin taas energiageeliä veden kanssa ja kourallisen rusinoita sekä 16,3 kilsan kohdalla mukillisen energiajuomaa. Muuten join vettä, jota oli myös pullossa. Tuntui hyvältä, missään vaiheessa ei alkanut hölskyä. Energiajuoma vähän röyhdytti ja rusinoita olisin voinut syödä vähemmänkin. Banaaninpuolikkaankin söin, mutta en muista missä. Suolakurkkuihin en koskenut.

Maalissa saimme omenamehua ja juttutuokion kilpailunjohtajan kanssa. Lupasin mennä mukaan ensi vuonnakin, jos kisa vain järjestetään - se oli nyt ensimmäistä kertaa.

Siitä päästäänkin jatkotavoitteeseen: Ensi vuonna, jos kisajärjestäjät suovat, yritän juosta koko reitin läpi.

:-)

Tankki täyteen

Sattui sitten elämää suurempi työruuhka juuri tälle viikolle. Tai no, siitähän se johtuu etten ennakoinut työkuvioita kunnolla. Sattumalla on siis aika vähän tekemistä työruuhkan kanssa. Se hyöty siitä on ollut, etten ole ehtinyt hermoilla huomista niin paljon kuin oikeasti tekisin.

Tällä viikolla olen lenkkeillyt tasan keskiviikkoaamuna, kun kuvittelin aamuilman olevan ihanan vilpoista. Katin kontit, kuuma oli taas heti kun pääsin ovesta ulos. Eikä siitä sitten sen enempää.

Viikon mittaan olen hiukan tankannut hiilareita, lähinnä leipää ja mehua sun muuta. Tänään olen jo nautiskellut urheilujuomaa, eilen testasin geeliä (joka oli järkyttävän makeaa). Vettäkin olen yrittänyt lipitellä, jotten kuivahda kesken reissun. Paino on noussut viikon aikana kilon, mutta siitä ei nyt piitata.

Huomenna sitten nähdään, kuinka tässä käy. Hiukan jännittää :-)

Läähätän ja läkähdyn

Missasin eilisen loistavan lenkkisään, kun oli muita suunnitelmia. Niinpä sitten painelin lenkille tänään. Takana on uneton aamuyö, sillä nurkilla oli pikku paikallisralli, jossa oli vain yksi mutta sitäkin sinnikkäämpi osallistuja. Teki mieleni käydä onnittelemassa ihan henkilökohtaisesti ja kysyä sitten, että miltä nyt tuntuu.

Hiippailin lenkille yhden aikaan, kun öisen ukkosmyrskyn jälkeiset pilvet olivat ehtineet jo hajaantua. Lämpömittari näytti 20 astetta ja näyttää yhä, mutta näillä seuduilla ilmanala on muuttunut trooppiseksi tässä kesän mittaan. Hiki tuli jo siinä vaiheessa kun käännyin pihalta takaisin vaihtamaan lyhyemmät housut jalkaan, ja koko lenkin ajan kaduin sitä etten ottanut vesipulloa mukaan.

Juoksentelin taas sen saman 5,2 kilsan lenkin, nyt aikaa kului 49 minuuttia. Välillä jouduin kävelemään ihan sen takia, että oli niin kuuma! Sykemittari näytti keskiarvoksi 156 ja maksimiksi 221, mutta sitä en kyllä oikein usko. Ylämäkeen juostessani näin hetkellisesti lukeman 171 ja vaihdoin saman tien kävelyyn, joten olisikohan mittari taas sortunut ylittämään itsensä. Nyt sykevyö on pyykkikoneessa. Jos konepesu ei auta rytmihäiriöihin, käyn vaihdattamassa paristot.

Ennen lauantaita käyn juoksulenkillä korkeintaan kerran, viimeistään keskiviikkona. Vähän pitää miettiä, mitä syön perjantaina ja lauantaina ja mitä otan mukaan itse Suureen Tapahtumaan. Matkan varrella on tarjolla urheilujuomaa, banaania ja suolakurkkua, joista viimeksi mainitun jätän suosiolla muille. Hiljalleen alkavat ajatukset siirtyä siihenkin, mitä tapahtuu tämän urakan jälkeen. Tänne ainakin lienee luvassa kertomus siitä, miltä tuntuu ja mitä olisin tehnyt toisin jos olisin aiemmin ajatellut asiaa kunnolla.

Hissun kissun, osa 2

Viitosen hissuttelulenkillä jälleen. Aikaa kului 51 minuuttia, joten keskivauhdiksi tuli taas tuo 6 km/h. Sääriä jomotti vähän, mutta se helpotti kun päästin askelta hiukan pitenemään alamäessä. Seuraavan kerran lenkkeilen aikaisintaan lauantaina ja keskityn tässä välissä venyttelemään.

Tällä kertaa sykemittari toimi ihan hyvin, liekö vaikutusta sillä että huljuttelin sykevyötä vedessä pitemmän aikaa. Keskisyke oli 150. Jossain ylämäessä pulssi nousi hetkeksi 171:een, mutta mäen päälle päästessä se oli jo taas 160:n hujakoilla.

Nyt tuntuu vähän siltä, että olisin voinut jättää reittikuvauksen lukematta. Mulla on näköjään henkisessä valmentautumisessa tämmöinen metodi, että pelottelen itseäni oikein urakalla etukäteen sen jälkeen, kun hommaa ei voi perua. Sitten tositilanteessa hämmästelen, että eihän tämä nyt niin pahalta tunnukaan. Toivottavasti tämä toimii tällä(kin) kertaa.

Hissuttelua

Heräsin aamuvarahin ja lähtin lyhyelle lenkille harjoittelemaan hitaasti juoksemista. Se onnistui enemmän kuin hyvin. Kävelin ensin 13 minuuttia eli lenkkipolun päähän ja juoksin sitten lyhyen lenkin kotiin asti. Juoksumatkaksi tuli nelisen kilsaa ja aikaa kului noin 40 minuuttia. Keskivauhti oli siis kilometri ja 10 minuuttia, eli 6 km/h.

Toinen tavoite eli sykemittarin lukemien pitäminen alle 160:ssa ei onnistunut: Mittari oli sekaisin kuin seinäkello. Lähtiessä käännyin takaisin kastelemaan sykevyön uudelleen, kun mittari näytti nollaa, eikä siihen tainnut olla kovin paljon uskomista muutenkaan. Kun lönkyttelin kävelyvauhtia hiukan alaspäin viettävällä tasamaalla, hikoilin hivenen enkä ollut edes hengästynyt, mittarissa välkkyi 217! Kyllä se siitä kohta korjaantui 133:een, joka vaikuttaa uskottavammalta...

Hierontaa ja juoksua

Kävin ensi kertaa elämässäni urheiluhierojalla. Etukäteen aamulla ajattelin että onkohan tämä nyt liioittelua, kun olin pehmitellyt lihaksia venyttelemällä ja hieromalla pohkeita ja tunsin oloni jo melkein normaaliksi. Risto-hieroja kumminkin sanoi heti, että huomaa että näillä on jotain tehty. Hierominen teki hyvää, vaikka tuntuikin aika tukalalta.

Risto antoi myös ohjeita venyttelyyn - mä olen venyttänyt minuutin ja toisenkin hellittämättä välillä. Kannattaa kuulemma mieluummin venyttää 20 - 30 sekuntia, hellittää välillä ja sitten toisen kerran. Varmaan tämä on jossain kirjassakin kerrottu, mutta lukemaansa ei aina niin muista. Risto itse on juossut vaikka miten monta maratonia, joten tietää siksikin mistä puhuu.

Vähän ihmettelin, kun sain ohjeeksi pitää hieronnan jälkeen pari lepopäivää. Hieronta-aika oli torstaiaamuna. Sain luvan kokeilla lenkkeilyä aikaisintaan lauantaina, ja silloinkin varovasti. Iltapäivällä en enää ihmetellyt! Vielä lauantainakaan ei tehnyt mieli lenkille, mutta sunnuntai-iltana sitten uskaltauduin juoksulenkille. Seurana oli toinen niistä kavereista, jotka houkuttelin mukaan puolimaralle. Neljän kilsan lenkkiin meni 34 minuuttia. Pohkeet tahtoivat jumittaa yhä ja kävelimmekin osan matkasta, mutta selvitimme reitin pari pitkänsitkeää ylämäkeä.

Juoksukaverini on harrastanut juoksemista yli 20 vuotta ja antoi hyviä neuvoja. Ensinnäkin mulla on vähän turhan pitkä askel noin pitkälle matkalle, ja ylämäessä se vain pitenee. Niinpä sykkeetkin sitten nousevat kohti ääretöntä ja sen yli. Nyt yritimme hissutella lyhyellä askelella ja hidastella ylämäessä, mutta sykemittari vain näytti ihan omia lukemiaan.

Keskiviikkoiltana kävelin reippaasti tuollaiset 11 kilsaa entisen luokkakaverini kanssa ja pulahdin lenkin päälle uimaan. Torstaina oli vuorossa uusi neljän kilsan lenkki sen joukon kesken, jolla lähdemme kisailemaan. Nyt samaan lenkkiin meni 32 minuuttia. Kävelimme paljon vähemmän, ja viimeisessä ylämäessä oli kuulemma kovempi vauhti kuin viimeksi. Yritin kyllä vilkuilla sykemittaria juostessani, mutta meidät yllättänyt lämmin kaatosade oli kova kirittäjä...

Kaverini oli sitä mieltä, että olen treenannut liikaa. 17 kilsan lenkkejä ei kai olisi pitänyt tehdä ollenkaan, ja viikon pisin lenkki saisi olla noin puolet kisamatkasta. Mun oli kuitenkin pakko tehdä nuo pari ylipitkää kävely/hölkkälenkkiä, jotta tiedän jaksavani maaliin.

Koitokseen on enää kaksi viikkoa. Ajattelin juoksennella tässä viikon sisään pari ihan lyhyttä lenkkiä ja ehkä kävellä yhden pitemmän. Sitten alkaakin olla aika rauhoittaa lenkkeilyä.

Hiljallensa ja hiljallensa

Käväisin sauvomassa sen normaalin 7,7 kilsan lenkkini, ja ensimmäistä kertaa viikkoon tuntui ihan hyvältä. Juoksemisesta ei vieläkään tullut oikein mitään, hölköttelin varo-varovasti jotain muutaman kymmenen metrin pätkiä, mutta enempään ei vielä pystynyt. Sauvakävely tuntui kuitenkin melkein normaalilta, ja vauhtikin oli ihan hyvä. Kyllä se siitä.

Pelottelinpa itseäni tulevan kisan reittiprofiililla. Tiesin oikein hyvin, ettei reitti ole niitä tasaisimpia, mutta tämä näyttää jo hiukan järkyttävältä... Pitää vain malttaa mennä tarpeeksi hiljaa, niin pääsee maaliin asti. Sain koitokseen kavereitakin, jotka vielä lupasivat mennä samaa tahtia mun kanssani. Aika kova lupaus, sillä heillä on paljon parempi kunto ja kovempi vauhti kuin mulla...

Venyy ja paukkuu

Mulla on ollut tapana sanoa, ettei matka tapa, vaan vauhti. Se tuli todistettua sunnuntaina, kun tein vähän yli 17 kilsan lenkin. Edellisen kerran tein saman lenkin kolme viikkoa sitten, ja nyt sitten oli ihan pakko lähteä parantelemaan aikaa! Jossain vaiheessa tuli kyllä mieleen, että olisikohan kannattanut ottaa vähän rauhallisemmin, mutta jaksoin kyllä hölkötellä vielä loppumatkastakin. Lenkin päälle venyttelin hetken, ja sitten lähdimme kylpylään. Annoin vesiporeiden rytyyttää jalkojani oikein kunnolla, ja se tekikin oikein hyvää.

Maanantaina sitten lähdin miehen ja 9-vuotiaan kanssa "rauhalliselle kävelylle". Ensimmäisessä isommassa ylämäessä poika mokoma keksi huutaa "kuka eka mäen päällä?", ja tietysti munkin piti juosta kaikin voimin laelle asti. Kyllä sen jälkeen tiesi juosseensa! Loppumatka olikin sitten tosi rauhallinen. Pääsin sentään kotiin asti :-)

Tiistaina pidinkin sattuneesta syystä lepopäivän ja venyttelin jalkoja, ja eilisestä lenkistä tuli odotettua lyhyempi ja paljon rauhallisempi. Tänään ajattelin keskittyä taas venyttelemään. Kyllä tästä taas liikkeelle päästään, vaikka se voikin viedä vähän aikaa...

Viisi viikkoa aikaa

Tässä vaiheessa mun ei varmaan enää kannattaisi hirveästi lueskella ohjeita siitä, miten olisi pitänyt treenata puolikasta varten. Tein sen kumminkin ja jäin ihmettelemään, miksei kukaan vieläkään ole keksinyt aikakonetta. Mulla olisi sille paljon käyttöä. Siltä tuntuu ainakin nyt!

Ehkä tämä hetkellinen uskonpuute johtuu siitä, että mulla oli parin viikon pakollinen lenkkitauko sairastelun takia. Nyt tajuan, miten vähän aikaa tapahtumaan on jäljellä ja kuinka vähän olen omasta mielestäni tehnyt. Tässä vaiheessa ei oikein kannata ruveta tempoilemaan mitään ylimääräistä.

Todellisuudessa lenkkikertoja on kevätpuolella kuitenkin ollut 3 - 5 viikossa, eli sinänsä ihan tarpeeksi. Kevään pisin lenkki on ollut 18 kilsaa, eli maaliin kyllä päästään. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä! Olen koko ajan sanonut kaikille, ettei mun ole pakko juosta yhtään askelta, jos ei siltä tunnu. Nyt hiukan harmittaa: Olisin yhtä hyvin voinut hyvin treenailla juoksua vähän tavoitteellisemmin sen sijaan että olen kävellä läpsyttänyt sauvojen kanssa. Keskivartalon lihaksistoakin olisi voinut kohentaa, ja sen sellaista. Eihän se aivan mahdotonta ole vieläkään, mutta ei tässä enää ihmeitä saada aikaan. Sen sijaan panikoimalla voi saada aikaan paljonkin vahinkoa...

Täytyy nyt vain pitää kirkkaana mielessä alkuperäinen ajatukseni, että maaliin pääsy on tärkeintä. Ajasta tai juostusta matkasta viis. Parannetaan tulosta sitten ensi vuonna, jos siltä tuntuu. Itseänihän varten minä tätä teen :-)

Nyt on tilanne tämä

Viime elokuussa päätin, että osallistun tänä kesänä puolimaratonille. Valmistautumisaikaa oli siinä vaiheessa yllin kyllin, mikä olikin tarpeen. Liki nelikymppisen, reippaasti ylipainoisen naisen ei pidä lähteä soitellen sotaan. Olin kyllä lenkkeillyt kävellen koko kesän, mutta juokseminen kävi liikaa luiden päälle. Päätin siis harjoitella määrätietoisesti tulevaa koitosta varten. Mutta kuinkas siinä oikein kävikään?

Aloitin harjoittelun pidentämällä kävelylenkkejä ja parantamalla vauhtia sauvojen avulla. Syksyllä tein pisimmillään 17 kilometrin lenkkejä ja hölköttelin osan matkasta. Kaikki oli siis hyvin...kunnes jalkaterään alkoi koskea ihan järjettömästi. Kävelylenkkareissani olivat kilometrit tulleet täyteen, ja juokseminen oli viimeinen pisara. Lepuutin siis jalkaa pari kuukautta ja käytin ajan hyväksi kertomalla aikeistani tutuille ja tuntemattomille. Ostin myös Kirsi Valastin Naisen juoksukirjan. Selitin itselleni, että henkinen valmentautuminen on puoli suoritusta... Uimahallissa tuli sentään käytyä kerran viikossa.

Tammikuussa aloin taas lenkkeillä varovasti ja juoksentelin lyhyitä pätkiä. Syksyllä hiljalleen aloittamani kotizumba oli tehnyt tehtävänsä, eikä juokseminen tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin kesällä. Osansa oli varmasti myös uusilla lenkkareilla. Juoksuosuudet pitenivät hiljalleen.

Kun kelit alkoivat olla liukkaita, lenkkeilyyn tuli tauko. Innostuin zumbasta niin, että pompin olkkarin lattialla viitenä kuutena päivänä viikossa. Lisäksi hankin sukset ja kävin hiihtelemässä ensimmäisen kerran yli 20 vuoteen, ja vielä vapaaehtoisesti!

Kevään koittaessa aloin taas sauvakävellä vaihtelevan pituisia lenkkejä. Välillä otan sauvat toiseen käteen ja juoksen pätkän matkaa ihan huvikseni. Puolimaraton häämöttää heinäkuun lopussa, ja tällä erää tärkein tavoitteeni on päästä maaliin. Ainahan voi petrata ensi vuonna. Nyt haluan vain näyttää itselleni (ja vähän muillekin), että pystyn siihen.

Ja minähän pystyn!