sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Viikon 49 liikunnat

Viikon mittaan olen liikkunut paljon vähemmän kuin oikeastaan olisin halunnut. Kuumetta ei ole ollut, mutta muuta riesaa kyllä, enkä halua ottaa sitä riskiä että tämä tästä vielä pahenee.

Maanantaina kävin kuntosalilla. Ensin tiistaipäivän juoksuharjoitus matolla, sitten Sport-ohjelma läpi. Olkaprässi tuottaa edelleen hankaluuksia!
Tiistaina kylmetin itseni perusteellisesti ja sain taas kurkun kipeäksi,
joten keskiviikosta perjantaihin olin aika hiljaksiin.
Lauantaina tein kaverin kanssa pitkän, reilun 8 kilsan kävelylenkin ja olen yskinyt sen jälkeen koko illan, yön ja tämän aamun.
Tänään sunnuntaina otetaan siis ihan rauhallisesti.

Hyötykävelyä on kertynyt ehkä 12 kilsaa.

Joulukalenterista on noussut tämmöisiä lappusia:

6.12. allipunnerrukset. En tehnyt monta.
7.12. happihyppely – kiersin työpaikan ruokalaan pitempää kautta – ruokala on toisessa rakennuksessa.
8.12. ranneliikkeitä, eli erilaisia pyörityksiä 2 kg:n tangolla
9.12. vartin venyttelytuokio
10.12. 2 x 30 s hoover
11.12. vartin venyttely
12.12. happihyppely – käväisen kaupassa kävellen.

Juoksuohjelma alkoi tiistaina, ja suunnitelma etenee seuraavasti:
ti 10 min. kovaa hallitusti – tein maanantaina juoksumatolla. Lämmittelin kävellen minuutin ajan 5 km/h ja 2 minsaa 6 km/h, sitten juoksin 9 km/h 10 minsaa. Matkaa kertyi 1,75 km.
to vapaa, halutessa voi kävellä tai pyöräillä 30 min. Pidin vapaapäivän.
la 6 x 2 min. kovaa, palautukset 2 min. hölkäten. Tämän jätin yllättäen väliin.
su TV kohtuuvauhti 25 min. No ei tullut tehtyä. Köh, köh. Köh.

Pienestä jarruttelusta huolimatta Heiaheiaan on kertynyt kuutisen tuntia liikuntaa. Enpä olisi uskonut! Nyt näyttää siltä, että ensi viikko on vain otettava tosi iisisti, jotta tämä riivatun yskä joskus loppuu. Ja jos ei lopu, niin siirrän suosiolla tuon juoksuohjelman aloittamista joulun jälkeen.

Maanantaina juostessani tuota juoksuohjelman eka harjoitusta aloin taas miettiä yhtä ajatusta, jonka olin jo melkein hylännyt: Cooperin testiä juoksumatolla. Sattumoisin Outi kirjoitti samasta asiasta tällä viikolla.

Syy siihen, että melkein jo luovuin ajatuksesta, oli seuraava: Matolla tulee juostua lujempaa ja vauhdin ylläpito on erilaista kuin ulkona. Maton pyörimisvauhtia ei ehkä tule muutettua niin herkästi, kun vielä näkee kellon koko ajan ja voi kirittää itseään juoksemaan "vielä minuutin". Ulkona taas ehkä hidastaa juoksua liiankin helposti, kun ajatus yltää ehkä siihen seuraavaan valotolppaan. Vai eikö?

Musta siis tuntui, että olisi vähän itsensä huijaamista juosta Cooperissa matolla pitempi matka kuin mihin ulkona pystyisi. Sinänsä hassu ajatus! Itsehän sitä kumminkin juoksee. Matto ei juokse minnekään!

Pitää vain verrata matolla juostuja testejä keskenään ja ulkona juostuja keskenään. Kun nyt juoksisi ensin jossain.

4 kommenttia:

  1. Katja!! Paranemisia!!! =) ..että pienimmätkin kurkkukivut ja moiset lähtevät kokonaan, että saat täysillä alkaa panostamaan juoksuharjoitteluohjelmaan.
    Tuo Cooperin testi kuulostaa järkevältä. Munkin pitäisi kait... Mitähän jos laittaisi Carminin käyntiin ja juoksisi 12min. ja katsoisi kauaksiko pääsee? Ei kylläkään voi olla 100% varma, mutta sitähän voi sitten seuraavallakin kerralla juosta ihan samaa reittiä, ja näkee ainakin pääseekö yhtä pitkälle tai toivon mukaan; paljonko pitemälle..
    Pääasiahan on, että näkee onko edistynyt.
    Juoksee sitten miten juoksee. Vaikkakin juoksumatolla.
    Mä kanssa tapaan juosta lujempaa matolla kuin ulkona. Joku kerran sanoi, että mattoon pitäisi laittaa mäkeä vähän niin, se vastaisi ulkona hölköttelyä enemän..

    Hölkkäiloa! =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Teveronika! Eiköhän tämä tästä, kun vain malttaa olla lähtemättä liikkeelle liian äkkiä.
    Kuulostaa hyvältä ajatukselta tuokin, että juoksee niin pitkälle kuin 12 minsassa pääsee ja antaa Garminin huolehtia matkan mittaamisesta :-) Sielläpäin varmaan löytyy suhteellisen tasaisia reittejäkin, ettei ole hillittömiä ylä- tai alamäkiä :-)
    Pääasiahan tosiaan on, että näkee onko edistynyt.
    Mä muuten panin sun blogiisi sen yhden anonyymin kannustuksen tässä taannottain, huomasin vasta lähettämisen jälkeen ettei lähettäjäkentissä ollutkaan mitään :O En sitten alkanut korjailla sitä, tiedä mitä sitten olisin unohtanut :D

    VastaaPoista
  3. Kävin erään maratonarin pitämän juoksukoulun ja hän kertoi, että matto ei vastaa aivan normaalia juoksemista, koska siinä maton liike vie jalkaa taaksepäin. Eli olet oikeassa siinä, että matto ei anna todellista kuvaa juoksuvauhdista. Mutta kyllä se mattokin tavallaan siis juoksee :)

    VastaaPoista
  4. Hei, Ammi! Tuota juuri ajoin takaa :-)

    Näin aloitellessaan matolla juoksemista huomaa, että maton liike auttaa juoksemisessa loppujen lopuksi aika paljon, varsinkin jos kallistusta ei ole yhtään. Eikä se liike pysähdy, ennen kuin maton pysäyttää. Omaksi osuudeksi jää se, että pysyy vauhdissa mukana. Siinä mielessä on helppo ikään kuin huijata itseään - ulkona juokseminen on kumminkin eri juttu. MUTTA vaikka matto liikkuukin, on itsekin pisteltävä jalkaa toisen eteen tai sinkoutuu ties minne :-)

    Henkisesti ero on varmaan samantapainen kuin siinä, juokseeko Cooperin yksin vai hiukan parempikuntoisen kaverin kanssa. Kumpikin kirittää juoksemaan kovempaa.

    Tärkeintä on kumminkin juokseminen, ei se missä juoksee :-)
    Juoksentelemisiin!

    VastaaPoista