Päätin jo pitkän aikaa sitten osallistua Ponnenjärvi NonStopiin. Aivan ensimmäisen kerran ajattelin asiaa jo silloin, kun se järjestettiin ensimmäistä tai toista kertaa, eli joskus 90-luvun alussa. Silloin olisi nolottanut liikaa kävellä välillä, enkä uskonut pystyväni juoksemaan kymmentä kilometriä. Tai kahtakymmentä. Edellytykset olisivat kyllä muuten olleet paremmat kuin nyt, mutta itsekritiikki oli liian korkealla. Nyt itsekritiikki ei ole enää yhtä kova, kuten ei kuntokaan :-)
Hetki on koittanut. Varmistin päivän Lissu Rannikolta, joka järjestää tapahtuman. Hän kertoi, että tänä vuonna Ponnenjärveä lähdetään kiertämään perjantaina 20. 5. kello 18. Tapahtuma loppuu lauantaina kello 18, kun 24 tuntia tulee täyteen. Sinne siis!
Jutun juoni on tämä: Reitti kiertää Ponnenjärven, ja matkaa kierrokselle tulee 10 kilometriä. Lähtöpaikalta Sepänniemen lomakylästä lähtee tasatunnein kellokas, joka kiertää reitin tunnissa ja luovuttaa vuoron seuraavalle kellokkaalle. Kellokkaan vauhdissa ei tarvitse pysyä, vaan omaa vauhtiaan saa juosta niin monta kierrosta kuin tahtoo. Tapahtumassa kuulemma onkin paljon ultrajuoksijoita, jotka taivaltavat vuorokauden mittaan toistasataa kilometriä... Kierroksia ei myöskään tarvitse juosta peräjälkeen, vaan niiden välillä voi levätä ja lähteä sitten taas, jos siltä tuntuu. Ennen lähtöä ilmoitetaan oma tavoite, jonka kernaasti saa ylittää :-) Ainakin aikaisemmin tapahtumassa on voinut juosta myös virallisen puolimaratonin tai maratonin.
Suurin osa reitistä on maantietä, Töysän keskustan halki juostaan asfaltilla. Vielä kun osaisi päättää mihin aikaan lähtisi! Aamunhämärissä olisi ihanaa hölkätä niin sanotusti valoa kohti, mutta kyllä se nukkuminenkin olisi aamulla ihan mukavaa. Toisaalta, jos aamukuudelta ei ole yhtään kierrosta vielä takana, niin luulen ettei siinä vaiheessa enää oikein malta nukkua. Kisajännitys meinaa iskeä jo nyt, kun asiaa oikein ajattelee :-)
Näköjään tapahtuman tiedot ovat ehtineet Juoksukalenteriinkin sitten viime näkemän, siellä nimi on muodossa Ponnejärvi Non Stop. Rakkaalla järvellä on monta nimeä :-)
perjantai 28. tammikuuta 2011
Vanha rakkaus ei ruostu
Ainakin kuntoilulajien suhteen sanonta näkyy pitävän paikkansa. Kävin nimittäin keskiviikkona kuntonyrkkeilytunnilla, ja oi! Mieleen aivan tulvehti saman tien mukavia muistoja ja onnistumisen elämyksiä ajalta, kun kävin kuntonyrkkeilytunneilla Vaasan Maapohjahallilla. Silloin ammoin elettiin vuosia 1993-94. Naisten kuntonyrkkeily oli uusinta uutta, myös ohjaajalle, joka oli siihen asti tottunut vetämään miesten ja juniorien treenejä. Salilla oli kaikki kehästä päärynäpalloon, ja kaikkea myös käytettiin. Nyt meillä oli piste- ja säkkihanskat, ja sain parikseni nuoren naisen, joka on myös harrastanut lajia nyrkkeilyseurassa. Hyvä ja hikinen tunti siis!
Taidot olivat kieltämättä vähän ruosteessa, kropasta nyt puhumattakaan. Siitä huolimatta olin innoissani kuin pieni eläin ja otin tunnista ja paristani kaiken irti. Tanssin kuin ampiainen ja löin kuin perhonen, ja jonkun kerran sain aikaan oikein mukavan kuuloisen mäjäyksenkin. Mutta. Ennen kuin ehdin kuntokeskuksen ovesta ulos, oikeassa hartiassa ja kaulan sivussa alkoi juilia ilkeästi. Tuumin, että venyttelemällä siitä päästään, mutta katin kontit. Kipu alkoi tuntua myös olkapäästä lapaluun suuntaan, eli varmaankin sen saman lihaksen (kenties epäkäslihas?) alareunassa. Venyttelin minkä kerkisin, levitin hevosvoidetta ja lämmitin kauratyynyä, mutta mikään ei auttanut koko päivänä. Tietysti olin ollut aamupäivätunnilla, joten työt tehtiin sananmukaisesti vasemmalla kädellä...
Illalla sitten otin ibuprofeenia ja levitin vielä kerran hevosvoidetta, kiskoin peiton korviin ja nukuin koko yön vasemmalla kyljellä. Aamuun mennessä kipu oli helpottanut sen verran, että uskalsin lähteä uimahallille. Kroolasin aina altaan syvään päähän ja uin selkää takaisin, jotta käsiä tuli pyöriteltyä molempiin suuntiin. Kilometrin verran uituani viimeistelin hoidon saunalla ja parilla pulahduksella kylmäaltaassa. Se tuntui auttavan, vaikka kylmäaltaaseen laskeutuessani kävi kyllä mielessä, että helpommalla pääsisi jos kipeänä olisikin varvas eikä olkapää.
Ensi kerralla yritän muistaa, että vaikka parini olisikin hyväkuntoinen parikymppinen, en ole sitä enää itse...
Taidot olivat kieltämättä vähän ruosteessa, kropasta nyt puhumattakaan. Siitä huolimatta olin innoissani kuin pieni eläin ja otin tunnista ja paristani kaiken irti. Tanssin kuin ampiainen ja löin kuin perhonen, ja jonkun kerran sain aikaan oikein mukavan kuuloisen mäjäyksenkin. Mutta. Ennen kuin ehdin kuntokeskuksen ovesta ulos, oikeassa hartiassa ja kaulan sivussa alkoi juilia ilkeästi. Tuumin, että venyttelemällä siitä päästään, mutta katin kontit. Kipu alkoi tuntua myös olkapäästä lapaluun suuntaan, eli varmaankin sen saman lihaksen (kenties epäkäslihas?) alareunassa. Venyttelin minkä kerkisin, levitin hevosvoidetta ja lämmitin kauratyynyä, mutta mikään ei auttanut koko päivänä. Tietysti olin ollut aamupäivätunnilla, joten työt tehtiin sananmukaisesti vasemmalla kädellä...
Illalla sitten otin ibuprofeenia ja levitin vielä kerran hevosvoidetta, kiskoin peiton korviin ja nukuin koko yön vasemmalla kyljellä. Aamuun mennessä kipu oli helpottanut sen verran, että uskalsin lähteä uimahallille. Kroolasin aina altaan syvään päähän ja uin selkää takaisin, jotta käsiä tuli pyöriteltyä molempiin suuntiin. Kilometrin verran uituani viimeistelin hoidon saunalla ja parilla pulahduksella kylmäaltaassa. Se tuntui auttavan, vaikka kylmäaltaaseen laskeutuessani kävi kyllä mielessä, että helpommalla pääsisi jos kipeänä olisikin varvas eikä olkapää.
Ensi kerralla yritän muistaa, että vaikka parini olisikin hyväkuntoinen parikymppinen, en ole sitä enää itse...
torstai 27. tammikuuta 2011
Rahkakarnevaalit
Löysin kaupasta Valion uutta maustamatonta rahkaa ja mieleeni tuli, että järjestänpä rahkakarnevaalit. Toisin sanoen vertailen rahkoja toisiinsa. Kävin siis ostamassa kassillisen erilaisia rahkoja. Maustamattomia rahkoja löytyi lähikaupoista neljä, kun tavallinen Valio maitorahka jätettiin pois. Pois jättämisen syynä oli se, että kannessa sitä suositellaan leivontaan, jälkiruokiin, levitteisiin ja täytteisiin, eli tarkoitus ei olekaan paasata sitä lusikalla suoraan purkista ääntä kohti. Testissä tein tietysti juuri niin, koska nykyään syön rahkan kanssa korkeintaan marjoja tai satsuman. Jos niitäkään. Eikä sokeria, kiitos :-)
Kisaan osallistuivat:
Valio pehmeä rasvaton maitorahka. 250 gramman purkki, hinta 0,69 euroa. 100 grammassa on energiaa 60 kcal, proteiinia 10 g, hiilihydraattia 4,3 g ja rasvaa 0,3 g. Erikseen ilmoitetaan myös kalsiummäärä, joka on 110 mg. Valmistettu Suomessa.
Ehrmann maitorahka. 250 g, 0,72 e. 100 grammassa on energiaa 58 kcal, proteiinia 9,0 g, hiilihydraattia 5,0 g ja rasvaa 0,2 g. Vielä ilmoitetaan kuitu- ja natriummäärät, jotka ovat alle 0,1 g Valmistusmaa Saksa.
Rainbow maustamaton rasvaton rahka. 250 g, 0,61 e. 100 grammassa on energiaa 70 kcal, proteiinia 12 g, hiilihydraattia 4,0 g ja rasvaa 0,5 g. Natriumia 0,04 g. Valmistusmaa Saksa.
X-tra maustamaton rasvaton rahka. 500 g, 1,09 e. 100 grammassa on energiaa 60 kcal, proteiinia 10 g, hiilihydraattia 4,0 g ja rasvaa 0,2 g. Valmistusmaa Saksa.
Nämä kaikki olivat tosi tasaväkisiä! Valion rahka oli ehkä vähän yllättäen pehmeintä sekä maultaan että rakenteeltaan, odotin jonkinlaista toisintoa tuosta perusrahkasta. Saksalaiset rahkat olivat selvästi happamampia, Ehrmannissa on vähän sitruunainen sivumaku. Rainbow oli todella ryynimäistä ja X-tra rakenteeltaan melko tymäkkää. Tähän asti olen suosinut Ehrmannia, mutta nyt se saa vakavan kilpailijan Valion uutuudesta. Kumpikin näkyy loppuvan kaupasta vähän väliä, joten sitä ostetaan, jota on. Ehdottoman puolueellinen kantani on, että Valion rahka on parasta.
Alun perin aioin jättää maustetut rahkat pois vertailusta, mutta kovasti mainostettua Skyriä ei ilmeisesti saa maustamattomana. Johonkin piti vetää raja, joten kriteerit olivat: Tuotteen pitää olla valmis syötäväksi sellaisenaan, ja sen ilmoitetaan olevan rahkaa. (Vasta maistamisvaiheessa huomasin Skyrin olevankin ”hapatettua maitovalmistetta". Rahkaa se silti on, jos multa kysytään.) Makuina vanilja ja marjamaut. Tässä vaiheessa otin mukaan makuraatiin ukkokultani, kun en ole itse näitä tottunut syömään.
Vaniljarahkat:
Skyr. 170 g, 1,39 e. 100 grammassa energiaa 56 kcal, proteiinia 10,3 g, hiilihydraattia 3,3 g ja rasvaa 0,2 g. Mukana lusikka. Valmistusmaa Islanti. Proteiiniprosentti maustamattoman rahkan luokkaa. Vähiten hiilareita, koska ainoa aspartaamilla makeutettu tuote. Vähän tunkkainen jälkimaku, muuten olisi ihan hyvää. Happamenpuoleista. Miehen arvio: mautonta, ei vaniljan makuista.
Valio maustettu rahka. 200 g, 2,01 e. 100 grammassa energiaa 160 kcal, proteiinia 7,3 g, hiilihydraattia 16 g ja rasvaa 7,0 g. Valmistusmaa Suomi. Rasvaisin rahka. Kannessa lukee: ”Erilaisiin täytteisiin tai nauti sellaisenaan. Leivontaan ja jälkiruokiin.” Rakenne on pehmeä, mutta rahka on aika makeaa. Rasvaprosentin takia käyttäisin lähinnä johonkin jälkiruokaan. Miehen arvio: on tämä parempaa kuin Skyr.
Danone Danio Original. 180 g, 1,04 e. 100 grammassa energiaa 119 kcal, proteiinia 5,9 g, hiilihydraattia 17,2 g ja rasvaa 3,0 g. Valmistusmaa Saksa. Kellertävämpää kuin muut, ätläkän makeaa. Miehen mielestä vetistä.
Pirkka vaniljarahka. 150 g, 0,73 e. 100 grammassa energiaa 117 kcal, proteiinia 5,4 g, hiilihydraattia 14 g ja rasvaa 4,4 g. Valmistettu Ranskassa. Maku pehmeä, ei äkkimakea mutta kuitenkin tosi makea, kaipaa marjoja seuraksi. Miehen mielestä vaniljainen ja paras.
Exquisa Creamy Quark. 500g, 1,90 e. 100 grammassa energiaa 87 kcal, proteiinia 6,4 g, hiilihydraattia 15 g ja rasvaa 0,2 g. Ei säilöntäaineita, ilmoitetaan erikseen. Valmistusmaa Saksa. Väriltään selvästi keltainen. Tahmea. Vähän sitruunainen maku, joka olisi ihan hyvä jos ei peittyisi liimamaiseen tunteeseen suussa. Mies luonnehti sanalla ”kauhea”.
Rainbow vaniljarahka. 150 g, 0,66 e. 100 grammassa energiaa 140 kcal, proteiinia 7,9 g, hiilihydraattia 18 g ja rasvaa 4,0 g. Valmistusmaa Viro. Ulkonäöltään vetisimmän näköinen rahka olikin ihan syötävää. Makeaa, sitruunainen sivumaku. Miehen arvio: Ihan hyvää.
Sitten siirryimme marjamakuihin. Mies alkoi väsähtää, mikä ehkä näkyy kommenteissa.
Marjamaut:
Skyr mustikka. 170 g, 1,39 e. 100 grammassa on energiaa 92 kcal, proteiinia 9,8 g, hiilihydraattia 12,7 g ja rasvaa 0,2 g. Mukana lusikka. Valmistusmaa Islanti. Tällä kertaa makeutusaineena on sokeri, mikä nosti hiilareiden määrän lähemmäs muita. Väri on hailakka ja tasainen, rakenne aika jämäkkä. Ei maistu mustikalta :-( Miehen mielestä vähän liian makeaa.
Valio maustettu rahka kuningatar. 200 g, 2,01 e. 100 grammassa on energiaa 160 kcal, proteiinia 7,3 g, hiilihydraattia 16 g ja rasvaa 7,0 g. Laktoositon. Valmistusmaa Suomi. Periaatteessa leivonta- ja jälkiruokarahkaa, mutta kannessa väitetään, että voi nauttia sellaisenaan. Tymäkkä rakenne, runsas väri. Makeaa, mutta puolukka tuo kivasti raikkautta. En silti ostaisi välipalaksi. Miehen mielestä omituisen makuista.
Danone Danio Original mustikka. 180 g, 0,94 e. 100 grammassa on energiaa 110 kcal, proteiinia 6,0 g, hiilihydraattia 14,7 g ja rasvaa 3,0 g. Valmistusmaa Saksa. Runsas väri, pehmeä rakenne. Makea! Mies piti vähän liian makeana.
Pirkka marjarahka. 150 g, 0,73 e. 100 grammassa on energiaa 119 kcal, proteiinia 5,1 g, hiilihydraattia 15 g ja rasvaa 4,1 g. Valmistusmaa Ranska. Kotitekoisen näköistä. Marjaisaa ja melko raikasta. Miehen mielestä aika hyvää, kummankin mielestä paras.
Rainbow mansikkarahka. 150 g, 0,66 e. 100 grammassa on energiaa 130 kcal, proteiinia 6,9 g, hiilihydraattia 17 g ja rasvaa 4,0 g. Valmistusmaa Viro. Kalpeaa, paksua, tosi makeaa. Mies kysyi, oliko se muka marjarahkaa.
Exquisa Creamy Quark mustikka. 500 g, 1,90 e. 100 grammassa on energiaa 87 kcal, proteiinia 6,2 g, hiilihydraattia 15,1 g ja rasvaa 0,2g. Valmistusmaa Saksa. Pelotti maistaa tätä saman merkin vaniljarahkan jälkeen, mutta ei se ollutkaan aivan kamalaa. Rakenne ja väri hyvät, jopa kermainen suutuntuma, mutta jälkimaku outo. Mies sanoi muovimaiseksi.
Valio välipalarahka mansikka. 170 g, 0,89 e. 100 grammassa on energiaa 115 kcal, proteiinia 6,9 g, hiilihydraattia 15 g ja rasvaa 2,9 g. Valmistusmaa Suomi. kalpea väri, jämäkkä rakenne. Ällömakea ja vähän esanssinen maku. Miehen mukaan vähän sinnepäin.
Valio Vanilla rahkavaahto mansikka. 100 g, 0,94 e. 100 grammassa on energiaa 140 kcal, proteiinia 5,5 g, hiilihydraattia 19 g ja rasvaa 4,5 g. Valmistusmaa Suomi. Hyvin kalpea, hyvin makea. Jälkiruokaa. Miehen mielestä kermaisen makuinen ja kuohkea.
*** Huh, huh! ***
Olihan siinä maistelemista, vaikka otimmekin vain teelusikallisen kerrallaan. Meillä taidetaan edelleen nauttia maustamatonta rahkaa ja marjoja, sillä maustetut rahkat ovat järjestään ällöttävän makeita. Skyr ei myöskään oikein vakuuttanut, vaikka painiikin proteiinien osalta ihan eri luokassa kuin muut tuotteet.
Karnevaalien jäljiltä jääkaappi on nyt täynnä avattuja rahkapurkkeja... Eipä ole välipalapulmia, kun vain marjoja riittää :-)
Kisaan osallistuivat:
Valio pehmeä rasvaton maitorahka. 250 gramman purkki, hinta 0,69 euroa. 100 grammassa on energiaa 60 kcal, proteiinia 10 g, hiilihydraattia 4,3 g ja rasvaa 0,3 g. Erikseen ilmoitetaan myös kalsiummäärä, joka on 110 mg. Valmistettu Suomessa.
Ehrmann maitorahka. 250 g, 0,72 e. 100 grammassa on energiaa 58 kcal, proteiinia 9,0 g, hiilihydraattia 5,0 g ja rasvaa 0,2 g. Vielä ilmoitetaan kuitu- ja natriummäärät, jotka ovat alle 0,1 g Valmistusmaa Saksa.
Rainbow maustamaton rasvaton rahka. 250 g, 0,61 e. 100 grammassa on energiaa 70 kcal, proteiinia 12 g, hiilihydraattia 4,0 g ja rasvaa 0,5 g. Natriumia 0,04 g. Valmistusmaa Saksa.
X-tra maustamaton rasvaton rahka. 500 g, 1,09 e. 100 grammassa on energiaa 60 kcal, proteiinia 10 g, hiilihydraattia 4,0 g ja rasvaa 0,2 g. Valmistusmaa Saksa.
Nämä kaikki olivat tosi tasaväkisiä! Valion rahka oli ehkä vähän yllättäen pehmeintä sekä maultaan että rakenteeltaan, odotin jonkinlaista toisintoa tuosta perusrahkasta. Saksalaiset rahkat olivat selvästi happamampia, Ehrmannissa on vähän sitruunainen sivumaku. Rainbow oli todella ryynimäistä ja X-tra rakenteeltaan melko tymäkkää. Tähän asti olen suosinut Ehrmannia, mutta nyt se saa vakavan kilpailijan Valion uutuudesta. Kumpikin näkyy loppuvan kaupasta vähän väliä, joten sitä ostetaan, jota on. Ehdottoman puolueellinen kantani on, että Valion rahka on parasta.
Alun perin aioin jättää maustetut rahkat pois vertailusta, mutta kovasti mainostettua Skyriä ei ilmeisesti saa maustamattomana. Johonkin piti vetää raja, joten kriteerit olivat: Tuotteen pitää olla valmis syötäväksi sellaisenaan, ja sen ilmoitetaan olevan rahkaa. (Vasta maistamisvaiheessa huomasin Skyrin olevankin ”hapatettua maitovalmistetta". Rahkaa se silti on, jos multa kysytään.) Makuina vanilja ja marjamaut. Tässä vaiheessa otin mukaan makuraatiin ukkokultani, kun en ole itse näitä tottunut syömään.
Vaniljarahkat:
Skyr. 170 g, 1,39 e. 100 grammassa energiaa 56 kcal, proteiinia 10,3 g, hiilihydraattia 3,3 g ja rasvaa 0,2 g. Mukana lusikka. Valmistusmaa Islanti. Proteiiniprosentti maustamattoman rahkan luokkaa. Vähiten hiilareita, koska ainoa aspartaamilla makeutettu tuote. Vähän tunkkainen jälkimaku, muuten olisi ihan hyvää. Happamenpuoleista. Miehen arvio: mautonta, ei vaniljan makuista.
Valio maustettu rahka. 200 g, 2,01 e. 100 grammassa energiaa 160 kcal, proteiinia 7,3 g, hiilihydraattia 16 g ja rasvaa 7,0 g. Valmistusmaa Suomi. Rasvaisin rahka. Kannessa lukee: ”Erilaisiin täytteisiin tai nauti sellaisenaan. Leivontaan ja jälkiruokiin.” Rakenne on pehmeä, mutta rahka on aika makeaa. Rasvaprosentin takia käyttäisin lähinnä johonkin jälkiruokaan. Miehen arvio: on tämä parempaa kuin Skyr.
Danone Danio Original. 180 g, 1,04 e. 100 grammassa energiaa 119 kcal, proteiinia 5,9 g, hiilihydraattia 17,2 g ja rasvaa 3,0 g. Valmistusmaa Saksa. Kellertävämpää kuin muut, ätläkän makeaa. Miehen mielestä vetistä.
Pirkka vaniljarahka. 150 g, 0,73 e. 100 grammassa energiaa 117 kcal, proteiinia 5,4 g, hiilihydraattia 14 g ja rasvaa 4,4 g. Valmistettu Ranskassa. Maku pehmeä, ei äkkimakea mutta kuitenkin tosi makea, kaipaa marjoja seuraksi. Miehen mielestä vaniljainen ja paras.
Exquisa Creamy Quark. 500g, 1,90 e. 100 grammassa energiaa 87 kcal, proteiinia 6,4 g, hiilihydraattia 15 g ja rasvaa 0,2 g. Ei säilöntäaineita, ilmoitetaan erikseen. Valmistusmaa Saksa. Väriltään selvästi keltainen. Tahmea. Vähän sitruunainen maku, joka olisi ihan hyvä jos ei peittyisi liimamaiseen tunteeseen suussa. Mies luonnehti sanalla ”kauhea”.
Rainbow vaniljarahka. 150 g, 0,66 e. 100 grammassa energiaa 140 kcal, proteiinia 7,9 g, hiilihydraattia 18 g ja rasvaa 4,0 g. Valmistusmaa Viro. Ulkonäöltään vetisimmän näköinen rahka olikin ihan syötävää. Makeaa, sitruunainen sivumaku. Miehen arvio: Ihan hyvää.
Sitten siirryimme marjamakuihin. Mies alkoi väsähtää, mikä ehkä näkyy kommenteissa.
Marjamaut:
Skyr mustikka. 170 g, 1,39 e. 100 grammassa on energiaa 92 kcal, proteiinia 9,8 g, hiilihydraattia 12,7 g ja rasvaa 0,2 g. Mukana lusikka. Valmistusmaa Islanti. Tällä kertaa makeutusaineena on sokeri, mikä nosti hiilareiden määrän lähemmäs muita. Väri on hailakka ja tasainen, rakenne aika jämäkkä. Ei maistu mustikalta :-( Miehen mielestä vähän liian makeaa.
Valio maustettu rahka kuningatar. 200 g, 2,01 e. 100 grammassa on energiaa 160 kcal, proteiinia 7,3 g, hiilihydraattia 16 g ja rasvaa 7,0 g. Laktoositon. Valmistusmaa Suomi. Periaatteessa leivonta- ja jälkiruokarahkaa, mutta kannessa väitetään, että voi nauttia sellaisenaan. Tymäkkä rakenne, runsas väri. Makeaa, mutta puolukka tuo kivasti raikkautta. En silti ostaisi välipalaksi. Miehen mielestä omituisen makuista.
Danone Danio Original mustikka. 180 g, 0,94 e. 100 grammassa on energiaa 110 kcal, proteiinia 6,0 g, hiilihydraattia 14,7 g ja rasvaa 3,0 g. Valmistusmaa Saksa. Runsas väri, pehmeä rakenne. Makea! Mies piti vähän liian makeana.
Pirkka marjarahka. 150 g, 0,73 e. 100 grammassa on energiaa 119 kcal, proteiinia 5,1 g, hiilihydraattia 15 g ja rasvaa 4,1 g. Valmistusmaa Ranska. Kotitekoisen näköistä. Marjaisaa ja melko raikasta. Miehen mielestä aika hyvää, kummankin mielestä paras.
Rainbow mansikkarahka. 150 g, 0,66 e. 100 grammassa on energiaa 130 kcal, proteiinia 6,9 g, hiilihydraattia 17 g ja rasvaa 4,0 g. Valmistusmaa Viro. Kalpeaa, paksua, tosi makeaa. Mies kysyi, oliko se muka marjarahkaa.
Exquisa Creamy Quark mustikka. 500 g, 1,90 e. 100 grammassa on energiaa 87 kcal, proteiinia 6,2 g, hiilihydraattia 15,1 g ja rasvaa 0,2g. Valmistusmaa Saksa. Pelotti maistaa tätä saman merkin vaniljarahkan jälkeen, mutta ei se ollutkaan aivan kamalaa. Rakenne ja väri hyvät, jopa kermainen suutuntuma, mutta jälkimaku outo. Mies sanoi muovimaiseksi.
Valio välipalarahka mansikka. 170 g, 0,89 e. 100 grammassa on energiaa 115 kcal, proteiinia 6,9 g, hiilihydraattia 15 g ja rasvaa 2,9 g. Valmistusmaa Suomi. kalpea väri, jämäkkä rakenne. Ällömakea ja vähän esanssinen maku. Miehen mukaan vähän sinnepäin.
Valio Vanilla rahkavaahto mansikka. 100 g, 0,94 e. 100 grammassa on energiaa 140 kcal, proteiinia 5,5 g, hiilihydraattia 19 g ja rasvaa 4,5 g. Valmistusmaa Suomi. Hyvin kalpea, hyvin makea. Jälkiruokaa. Miehen mielestä kermaisen makuinen ja kuohkea.
*** Huh, huh! ***
Olihan siinä maistelemista, vaikka otimmekin vain teelusikallisen kerrallaan. Meillä taidetaan edelleen nauttia maustamatonta rahkaa ja marjoja, sillä maustetut rahkat ovat järjestään ällöttävän makeita. Skyr ei myöskään oikein vakuuttanut, vaikka painiikin proteiinien osalta ihan eri luokassa kuin muut tuotteet.
Karnevaalien jäljiltä jääkaappi on nyt täynnä avattuja rahkapurkkeja... Eipä ole välipalapulmia, kun vain marjoja riittää :-)
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
Joko se tammikuu meni?
Joskus tulee mutkia matkaan ja muutoksia suunnitelmiin, ja pari viime viikkoa on ollut juuri sellaista aikaa. Jumppiin ja salille olen osunut vain satunnaisesti. Lenkkeily puolestaan jäi pariksi viikoksi väliin ensin pakkasten, sitten liukkaiden kelien takia. Minähän julistin tässä hiljan, etten osta nastalenkkareita tänä vuonna! Saa nyt nähdä, pitääkö tässä vielä pyörtää pyhät sanansa. Niin kävi ainakin tänä viikonloppuna: Hämeenlinnassa oli 4,5 tunnin Zuper Zumba -tapahtuma, josta kaavailin kuukauden liikuntapläjäystä. Toisin kävi. Lauantaiaamuna maha oli kipeä ja päässä pörisi kuin ampiaispesässä. Niinpä kävinkin vain kirjastossa ja otin kunnon iltapäivänokoset kirjan kanssa. Olo oli herättyä ihan toinen, joten olin varmaan vain yliväsynyt. Itseään pitää kuunnella, tiemmä. Onhan tässä vielä viikko aikaa kehittää tammikuulle jotain mielenkiintoista.
Tänään pinkaisinkin sitten virkeänä aamulenkille. Olot olivat loistavat! Pakkasta oli 8 astetta, ilma oli tyyni ja jalkakäytävä aurattu mutta hiukan pöperöinen, joten Inov-8:t pitivät upeasti. Hölköttelin vähän vajaat 5 km, aikaa kului 42 minuuttia. Vauhti ei siis päätä huimannut, mutta eipä se mitään haittaa. Viimeisessä isossa alamäessä tosin huomasin jarruttelevani menoa liukastumisen pelossa vähän liikaakin. Kotiin päästyäni tein sitten keskikehon jumppaa, jonka löysin jostain lehdestä. Kokeilin sitä ensimmäisen kerran torstaiaamuna, ja perjantaina kyllä tiesi jotain tehneensä. Illalla jalat alkoivat tuntua takaa vähän kireiltä, joten lämmittelin hiukan polkemalla kuntopyörällä ja venyttelin sitten oikein kunnolla. Viime aikoina on ollut vähän sammaloitunut olo, mutta eiköhän se ala tästä hiljalleen karista.
Ilmoittauduin vihdoin viimein KiipFitiinkin. Olin jo ilmoittautumaisillani ennen joulua, mutta jäin pohtimaan, mihin sarjaan sitä pitääkään ilmoittautua. Ehdin nimittäin täyttää pyöreät 40 vuotta ennen tapahtumaa. Onhan se ollut hyvin tiedossa, mutta ei kunnolla tajunnassa...mutta nyt on ilmoittautuminen hoidettu. Meinasin hieman huolestua siitä, etten ole saanut harjoitusohjelmaa käyntiin tammikuun alusta niin kuin ajattelin, mutta eipä se huolestumalla parane. Sitä paitsi olen kumminkin käynyt esimerkiksi hiihtämässä. Tänään olisi ollut ohjelmassa tasavauhtinen 25 minuutin lenkki, joten tuo 42-minuuttinen lähes tasavauhtinen kelpaa korvaamaan sen ihan hyvin. Ehkä niitä intervalleja ehtii treenata sitten, kun tiet ovat taas sulat...
Tänään pinkaisinkin sitten virkeänä aamulenkille. Olot olivat loistavat! Pakkasta oli 8 astetta, ilma oli tyyni ja jalkakäytävä aurattu mutta hiukan pöperöinen, joten Inov-8:t pitivät upeasti. Hölköttelin vähän vajaat 5 km, aikaa kului 42 minuuttia. Vauhti ei siis päätä huimannut, mutta eipä se mitään haittaa. Viimeisessä isossa alamäessä tosin huomasin jarruttelevani menoa liukastumisen pelossa vähän liikaakin. Kotiin päästyäni tein sitten keskikehon jumppaa, jonka löysin jostain lehdestä. Kokeilin sitä ensimmäisen kerran torstaiaamuna, ja perjantaina kyllä tiesi jotain tehneensä. Illalla jalat alkoivat tuntua takaa vähän kireiltä, joten lämmittelin hiukan polkemalla kuntopyörällä ja venyttelin sitten oikein kunnolla. Viime aikoina on ollut vähän sammaloitunut olo, mutta eiköhän se ala tästä hiljalleen karista.
Ilmoittauduin vihdoin viimein KiipFitiinkin. Olin jo ilmoittautumaisillani ennen joulua, mutta jäin pohtimaan, mihin sarjaan sitä pitääkään ilmoittautua. Ehdin nimittäin täyttää pyöreät 40 vuotta ennen tapahtumaa. Onhan se ollut hyvin tiedossa, mutta ei kunnolla tajunnassa...mutta nyt on ilmoittautuminen hoidettu. Meinasin hieman huolestua siitä, etten ole saanut harjoitusohjelmaa käyntiin tammikuun alusta niin kuin ajattelin, mutta eipä se huolestumalla parane. Sitä paitsi olen kumminkin käynyt esimerkiksi hiihtämässä. Tänään olisi ollut ohjelmassa tasavauhtinen 25 minuutin lenkki, joten tuo 42-minuuttinen lähes tasavauhtinen kelpaa korvaamaan sen ihan hyvin. Ehkä niitä intervalleja ehtii treenata sitten, kun tiet ovat taas sulat...
lauantai 15. tammikuuta 2011
Alas ja ylös, suksilla ja ilman
Työviikko vyöryi käyntiin sellaisella voimalla, että oksat pois. Vasta keskiviikkona muistin, että mähän olin varannut paikan maanantain zumbaan. Enhän minä siellä ollut. Enkä ollut torstain joogassakaan, mutta se kyllä johtui hetkellisestä tympääntymisestä koko hommaan. Sekä siitä, että olin töiden tuskassa ahtanut naamaani suklaata enemmän kuin laki sallii, mutta siitä ei nyt puhuta täällä sen enempää. Viikon ensimmäinen oikea liikuntahetki oli vasta eilen, kun marssin kuntosalille. Enpä olekaan siellä pyörähtänyt kahteen viikkoon.
Varsinkin torstaina tuntui siltä, etten ikinä enää pääse ylös työtuolista, liikkumisesta nyt puhumattakaan. Maha tuntui lepäilevän polvilla ja olo oli muutenkin turvonnut ja raihnainen. Sen takia yllätyinkin myönteisesti, kun jaksoin tehdä saliohjelman läpi vaikeuksitta. Olin jo ehtinyt kehitellä jos jonkinlaisia kauhukuvia siitä miten kaikki tuntuu raskaalta ja vaikealta, mutta ei tuntunut. Se piristi kummasti!
Tänään sitten kävimme siippani kanssa hiihtelemässä. Mies oli kyllä vähän sitä mieltä, ettei 17 asteen pakkanen ole oikein hiihtokeli, mutta mä halusin kumminkin ladulle tänään. Sääennuste lupasi huomiseksi inhimillisempää lämpötilaa mutta pilvistä, ja mä halusin nähdä taivasta :-)
Jälleen siis heitimme sukset auton perään ja ajoimme ne muutamat kilometrit ladun varteen (mikä edelleenkin tuntuu vähän tylsältä, mutta minkäs teet), panimme sukset jalkaan, ja töks. Töks. Töks. Suksen pahalaiset eivät luistaneet, eivät sitten yhtään. Ilmeisesti pitoteipit eivät pidä pakkasesta, sillä armaani sujutteli suksillaan tyylikkäästi, ilman pitoteippejä. Taikka sitten se vika löytyi suksien päältä. Joka tapauksessa sää oli kaunis ja hiihtämään oli tultu, joten hiihtelimme hiljaista vauhtia nelisen kilometriä. Luistoakin löytyi vähitellen sen verran, että liu'ut pitenivät puolen askelen mittaisista puolentoista askeleen mittaisiksi... Kylmä ei ainakaan päässyt tulemaan! Enkä tällä kertaa edes käynyt naamallani ladulla. Kyllä se siitä.
Huomenna voisikin sitten taas käväistä salilla, eikä uusi hiihtolenkkikään ole ihan mahdoton ajatus. Mä olen päättänyt opetella hiihtämään tänä talvena, kun vain lunta piisaa ja sopivasti pakkasta. Ehkä jo ensi vuonna uskaltaisi taas kokeilla laskettelua! Lähes tasamaan kasvattina sitä ei ole tullut harrastettua kuin kerran: Lukioaikana tehtiin liikuntapäiväreissu Lapuan Simpsiölle. Opettajille ei tullut mieleenkään, että joku voisi olla siellä ekan kerran elämässään... Onneksi pari luokkakaveria tajusi muutaman hurjahkon syöksyn nähtyään, että mut voisi opettaa vaikka kääntymään ja hidastamaan vauhtia, ennen kuin tapahtuu kauheita :-)
No, mutta laskettelu on sitten ensi talven asia. Ehkä. Kun nyt ensin totuttelen siihen, miltä normisukset tuntuvat jalassa.
Varsinkin torstaina tuntui siltä, etten ikinä enää pääse ylös työtuolista, liikkumisesta nyt puhumattakaan. Maha tuntui lepäilevän polvilla ja olo oli muutenkin turvonnut ja raihnainen. Sen takia yllätyinkin myönteisesti, kun jaksoin tehdä saliohjelman läpi vaikeuksitta. Olin jo ehtinyt kehitellä jos jonkinlaisia kauhukuvia siitä miten kaikki tuntuu raskaalta ja vaikealta, mutta ei tuntunut. Se piristi kummasti!
Tänään sitten kävimme siippani kanssa hiihtelemässä. Mies oli kyllä vähän sitä mieltä, ettei 17 asteen pakkanen ole oikein hiihtokeli, mutta mä halusin kumminkin ladulle tänään. Sääennuste lupasi huomiseksi inhimillisempää lämpötilaa mutta pilvistä, ja mä halusin nähdä taivasta :-)
Jälleen siis heitimme sukset auton perään ja ajoimme ne muutamat kilometrit ladun varteen (mikä edelleenkin tuntuu vähän tylsältä, mutta minkäs teet), panimme sukset jalkaan, ja töks. Töks. Töks. Suksen pahalaiset eivät luistaneet, eivät sitten yhtään. Ilmeisesti pitoteipit eivät pidä pakkasesta, sillä armaani sujutteli suksillaan tyylikkäästi, ilman pitoteippejä. Taikka sitten se vika löytyi suksien päältä. Joka tapauksessa sää oli kaunis ja hiihtämään oli tultu, joten hiihtelimme hiljaista vauhtia nelisen kilometriä. Luistoakin löytyi vähitellen sen verran, että liu'ut pitenivät puolen askelen mittaisista puolentoista askeleen mittaisiksi... Kylmä ei ainakaan päässyt tulemaan! Enkä tällä kertaa edes käynyt naamallani ladulla. Kyllä se siitä.
Huomenna voisikin sitten taas käväistä salilla, eikä uusi hiihtolenkkikään ole ihan mahdoton ajatus. Mä olen päättänyt opetella hiihtämään tänä talvena, kun vain lunta piisaa ja sopivasti pakkasta. Ehkä jo ensi vuonna uskaltaisi taas kokeilla laskettelua! Lähes tasamaan kasvattina sitä ei ole tullut harrastettua kuin kerran: Lukioaikana tehtiin liikuntapäiväreissu Lapuan Simpsiölle. Opettajille ei tullut mieleenkään, että joku voisi olla siellä ekan kerran elämässään... Onneksi pari luokkakaveria tajusi muutaman hurjahkon syöksyn nähtyään, että mut voisi opettaa vaikka kääntymään ja hidastamaan vauhtia, ennen kuin tapahtuu kauheita :-)
No, mutta laskettelu on sitten ensi talven asia. Ehkä. Kun nyt ensin totuttelen siihen, miltä normisukset tuntuvat jalassa.
sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Paluu arkeen
Tämä viikko on vielä mennyt enimmäkseen lomailun merkeissä. Käväisin kotipuolessa, ja lenkkarit olivat totta kai mukana. Alun perin suunnittelin lenkkeileväni Vegoilla, kuten olen tehnyt tähänkin asti, ja otin uudenkarheat Inov-8:t mukaan lähinnä näyttääkseni niitä isälle. Loppujen lopuksi juoksin kumminkin Inov-8:eillä, mikä oli oikein hyvä päätös. Tähän asti olen juossut niillä vain vähän enkä lumella lainkaan, joten nyt ne tuli testattua. Torstain lenkillä tiellä oli paikoin lumilingon jättämiä liukkaita kohtia, mutta kenkä piti silti oikein hyvin. Pikkuisen lipsui siinä vaiheessa, kun kokeilin spurttia alaspäin viettävällä osuudella, mutta kaiken kaikkiaan pito oli tosi hyvä. Kyse on kumminkin nastattomista maastolenkkareista. Hölkkäsin neljä kilsaa ja lopetin sillä erää siihen.
Perjantaina reitille oli ehtinyt tupruta lunta linkoamisen jälkeen, ja lisää tuli lenkin aikana. Juokseminen oli selvästi raskaampaa, joten otimme hiukan hitaamman lenkin ja juoksimme sitten kuusi kilsaa. Aikaa kului 51 minuuttia eli hiukan vähemmän kuin viimesyksyisessä kuuden kilsan hölkkäkisassa. Tänä vuonna on siis täynnä tasan 10 kilometriä juoksua. Edellisen kerran olen juossut ulkona joulukuun alussa, sitten iski köhäkierre. Kuulin muuten ilokseni, että juoksutyylini on jo parempi kuin syksyllä :-)
Mun on pitänyt pitkään kirjoittaa siitä, miten varustaudun lenkille talvisaikaan. Viime talvena lenkkeilyä aloitellessani puin päälleni reippaasti enemmän kuin nyt. Muistan juosseeni 18 asteen pakkasessa ylläni kaksi pitkää kerrastoa, ohuet joustavat tuulihousut ja tuulitakki joka ei hengitä. Kaipa mulla oli myös kaulaliina, pipo, paksunpuoleiset hanskat ja jalassa maastolenkkarit sekä itse kutomani villasukat :-)
Se oli ihan hyvä varustus siinä vaiheessa, kun jaksoin juosta enimmillään kaksi lyhtypylvään väliä kerrallaan. Nykyään tulee lenkkeillessä sen verran kuuma, että puen vain yhden kerraston, kovilla pakkasilla kävellessäni saatan lisätä toiset housut ja lyhythihaisen paidan. Vielä 10 asteen pakkasella juoksupaita riittää, jos ei tuule kovaa. Tuuli tuottaakin vähän päänvaivaa, sillä vanha tuulitakkini ei ole vieläkään oppinut hengittämään :-) Se ei siis pääse juoksulenkille kuin äärimmäisessä hädässä. Syksyllä tuli kuitenkin todettua, että pelkkä heijastinliivikin pitää tuulta aika hyvin.
Pässinpökkimät ovat vaihtuneet urheilusukkiin sen jälkeen, kun hikinen villasukka hiersi jalkaan rakon. Nastalenkkareita en ole hankkinut vieläkään, enkä aio ainakaan tänä vuonna hankkiakaan. Jos on liian liukasta, voin siirtää lenkkiä toiseen päivään tai keksiä jotain muuta. Yleensä maastolenkkarit pitävät riittävän hyvin, jos reitin varrella ei ole paljon autotien ylityksiä.
Välipäivinä ilmestyneessä KuntoPlussassa oli myös juttu talvilenkille pukeutumisesta. Jutusta puuttui jostain lukemani nyrkkisääntö: Vaatetta tarvitaan sen verran, että lenkille lähtiessä on hiukan kylmä. Äkkiä sitä sitten lämpiää.
Tällä viikolla liikkuminen on jäänyt aika vähiin, sillä matkanteko vei kaksi päivää.
Maanantaina zumbasin aamulla ennen töihin lähtöä. Illalla kävin punttisalilla.
Torstaina hölkkäsin neljä kilsaa,
perjantaina kuusi kilsaa.
Siinäpä se sitten olikin, sillä matkustaminen vei viikosta kaksi päivää. Kuntokeskuksen liikuntakalenteri on muuttunut, enkä aloittanutkaan sitä puolimaratonohjelmaa uudelleen vielä tällä viikolla. Alkaa siis olla korkea aika kehittää sopiva viikkorytmi kevätpuolelle.
Perjantaina reitille oli ehtinyt tupruta lunta linkoamisen jälkeen, ja lisää tuli lenkin aikana. Juokseminen oli selvästi raskaampaa, joten otimme hiukan hitaamman lenkin ja juoksimme sitten kuusi kilsaa. Aikaa kului 51 minuuttia eli hiukan vähemmän kuin viimesyksyisessä kuuden kilsan hölkkäkisassa. Tänä vuonna on siis täynnä tasan 10 kilometriä juoksua. Edellisen kerran olen juossut ulkona joulukuun alussa, sitten iski köhäkierre. Kuulin muuten ilokseni, että juoksutyylini on jo parempi kuin syksyllä :-)
Mun on pitänyt pitkään kirjoittaa siitä, miten varustaudun lenkille talvisaikaan. Viime talvena lenkkeilyä aloitellessani puin päälleni reippaasti enemmän kuin nyt. Muistan juosseeni 18 asteen pakkasessa ylläni kaksi pitkää kerrastoa, ohuet joustavat tuulihousut ja tuulitakki joka ei hengitä. Kaipa mulla oli myös kaulaliina, pipo, paksunpuoleiset hanskat ja jalassa maastolenkkarit sekä itse kutomani villasukat :-)
Se oli ihan hyvä varustus siinä vaiheessa, kun jaksoin juosta enimmillään kaksi lyhtypylvään väliä kerrallaan. Nykyään tulee lenkkeillessä sen verran kuuma, että puen vain yhden kerraston, kovilla pakkasilla kävellessäni saatan lisätä toiset housut ja lyhythihaisen paidan. Vielä 10 asteen pakkasella juoksupaita riittää, jos ei tuule kovaa. Tuuli tuottaakin vähän päänvaivaa, sillä vanha tuulitakkini ei ole vieläkään oppinut hengittämään :-) Se ei siis pääse juoksulenkille kuin äärimmäisessä hädässä. Syksyllä tuli kuitenkin todettua, että pelkkä heijastinliivikin pitää tuulta aika hyvin.
Pässinpökkimät ovat vaihtuneet urheilusukkiin sen jälkeen, kun hikinen villasukka hiersi jalkaan rakon. Nastalenkkareita en ole hankkinut vieläkään, enkä aio ainakaan tänä vuonna hankkiakaan. Jos on liian liukasta, voin siirtää lenkkiä toiseen päivään tai keksiä jotain muuta. Yleensä maastolenkkarit pitävät riittävän hyvin, jos reitin varrella ei ole paljon autotien ylityksiä.
Välipäivinä ilmestyneessä KuntoPlussassa oli myös juttu talvilenkille pukeutumisesta. Jutusta puuttui jostain lukemani nyrkkisääntö: Vaatetta tarvitaan sen verran, että lenkille lähtiessä on hiukan kylmä. Äkkiä sitä sitten lämpiää.
Tällä viikolla liikkuminen on jäänyt aika vähiin, sillä matkanteko vei kaksi päivää.
Maanantaina zumbasin aamulla ennen töihin lähtöä. Illalla kävin punttisalilla.
Torstaina hölkkäsin neljä kilsaa,
perjantaina kuusi kilsaa.
Siinäpä se sitten olikin, sillä matkustaminen vei viikosta kaksi päivää. Kuntokeskuksen liikuntakalenteri on muuttunut, enkä aloittanutkaan sitä puolimaratonohjelmaa uudelleen vielä tällä viikolla. Alkaa siis olla korkea aika kehittää sopiva viikkorytmi kevätpuolelle.
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Ulos sukset survaiskaa
Kävinpä hiihtämässä vuodenvaihteen kunniaksi. Kerta oli tänä talvena ensimmäinen, vaikka ladut on kuulemma ajettu jo aikapäivät sitten. Mies lähti seuraksi – jos olisin yksin joutunut lähtemään, en olisi ehkä tullutkaan menneeksi. Sen verran on hiihtotaidot ruosteessa ja mäkiä matkan varrella.
Hiihtäminen kuuluu niihin lajeihin, joita ei ainakaan meillä pääse harrastamaan ihan kotiovelta asti. Niinpä heitimme sukset auton perään ja ajelimme saman tien hiukan kauemmas, muutaman kilometrin päähän, jotta sain vähän totutella suksiin ennen isompia mäkiosuuksia. Viime vuonna hiihdellessä onnistuin kaatumaan loivassa ylämäessä, kun suksi mokoma haukkasi latuun kiinni ja toinen lipsahti taaksepäin juuri samalla hetkellä. Muisto kummitteli mielessä sen verran, että halusin lähteä liikkeelle tasaiselta pellolta.
Peltoaukealla suksi tihkaisi vähän ladulle pöllynneessä lumessa, mutta meno parani kun päästiin metsän suojiin. Yhden akankuvan onnistuin tälläkin kertaa tekemään ladun varteen, tällä kertaa ladun loppupuolella tasamaalla. Mikä nöyryyttävintä, olimme juuri menneet ohi pienestä pojasta, jota isä opetti hiihtämään, enkä meinannut päästä millään pystyyn. Juuri, kun olin saamassa jalat alle, tapahtui jotain mystistä ja pyllähdin taas kumoon. Teki jo mieli jäädä niille sijoilleni odottamaan kevättä, mutta pääsin sentään ylös kun aikani peppuroin hangessa. Tällä välin pikkupoika ja isä tietysti ohittivat meidät ja kirivät hurjasti etumatkaa. Ehkä tämä tämmöinen kasvattaa luonnetta. Sen vain haluaisin tietää, miksi joku aina näkee ne kaikkein noloimmat mätkähdykset.
Ladulla viihdyttiin vähän reilu tunti, johon sisältyi 7,5 kilsaa hiihtoa ja yksi pitkitetty ladultanoususessio. Kotona vasta tajusin, että viime talvena hiihdin ehkä saman verran yhteensä. Sitä ennen on kulunut yli 20 vuotta etten hiihtänyt ollenkaan, ja viimeksi olen hiihtänyt yhtä mittaa noin pitkän matkan varmaan joskus ala-asteella. Ilmeisesti jotain toivoa on vielä olemassa! Pito oli suksissa erinomainen, myös alamäissä. Mun kannaltani oli tietysti hyvä, ettei vauhti päässyt yltymään liian hurjaksi, vaikka saattoihan meidän parivaljakko näyttää aika ajoin hiukan huvittavalta. Mies eteni alaspäin viettävät osuudet leppoisasti tasatyönnöillä ja lumisia maisemia ihaillen, kun minä sain sivakoida vuorotahtia niin kovaa kuin pääsin pysyäkseni edes näköetäisyydellä :-)
Siitä huolimatta oli hauskaa hiihtää pitkästä aikaa!
Hiihtäminen kuuluu niihin lajeihin, joita ei ainakaan meillä pääse harrastamaan ihan kotiovelta asti. Niinpä heitimme sukset auton perään ja ajelimme saman tien hiukan kauemmas, muutaman kilometrin päähän, jotta sain vähän totutella suksiin ennen isompia mäkiosuuksia. Viime vuonna hiihdellessä onnistuin kaatumaan loivassa ylämäessä, kun suksi mokoma haukkasi latuun kiinni ja toinen lipsahti taaksepäin juuri samalla hetkellä. Muisto kummitteli mielessä sen verran, että halusin lähteä liikkeelle tasaiselta pellolta.
Peltoaukealla suksi tihkaisi vähän ladulle pöllynneessä lumessa, mutta meno parani kun päästiin metsän suojiin. Yhden akankuvan onnistuin tälläkin kertaa tekemään ladun varteen, tällä kertaa ladun loppupuolella tasamaalla. Mikä nöyryyttävintä, olimme juuri menneet ohi pienestä pojasta, jota isä opetti hiihtämään, enkä meinannut päästä millään pystyyn. Juuri, kun olin saamassa jalat alle, tapahtui jotain mystistä ja pyllähdin taas kumoon. Teki jo mieli jäädä niille sijoilleni odottamaan kevättä, mutta pääsin sentään ylös kun aikani peppuroin hangessa. Tällä välin pikkupoika ja isä tietysti ohittivat meidät ja kirivät hurjasti etumatkaa. Ehkä tämä tämmöinen kasvattaa luonnetta. Sen vain haluaisin tietää, miksi joku aina näkee ne kaikkein noloimmat mätkähdykset.
Ladulla viihdyttiin vähän reilu tunti, johon sisältyi 7,5 kilsaa hiihtoa ja yksi pitkitetty ladultanoususessio. Kotona vasta tajusin, että viime talvena hiihdin ehkä saman verran yhteensä. Sitä ennen on kulunut yli 20 vuotta etten hiihtänyt ollenkaan, ja viimeksi olen hiihtänyt yhtä mittaa noin pitkän matkan varmaan joskus ala-asteella. Ilmeisesti jotain toivoa on vielä olemassa! Pito oli suksissa erinomainen, myös alamäissä. Mun kannaltani oli tietysti hyvä, ettei vauhti päässyt yltymään liian hurjaksi, vaikka saattoihan meidän parivaljakko näyttää aika ajoin hiukan huvittavalta. Mies eteni alaspäin viettävät osuudet leppoisasti tasatyönnöillä ja lumisia maisemia ihaillen, kun minä sain sivakoida vuorotahtia niin kovaa kuin pääsin pysyäkseni edes näköetäisyydellä :-)
Siitä huolimatta oli hauskaa hiihtää pitkästä aikaa!
lauantai 1. tammikuuta 2011
Uuden vuoden suunnitelmia
Mulla ei ole aikoihin ollut tapana tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta suunnitelmat ovatkin sitten eri juttu. Eteenpäin pitää aina pyrkiä.
Tuossa jokunen viikko sitten sain Louhelta loistoidean. Kerran kuussa voisi olla joku liikuntaan liittyvä erikoisempi juttu, kuten joku tapahtuma tai vaikka uuden lajin kokeilu. Miksei siihen voisi sisällyttää vaikka johonkin Ui kesäksi kuntoon –kampanjaan osallistumisenkin, vaikka se ei olekaan kertatapahtuma. Tammikuussa on joka tapauksessa tulossa Zuper Zumba Hämeenlinnassa, ja heinäkuunkin liikuntapläjäys on ollut tiedossa jo pitkään :-) Kevätpuolella perinteisesti järjestetty Ponnenjärvi NonStop 24h kiinnostaisi myös, siellä voisi heittää kierroksen tai pari. Kaikkea ei voi suunnitella kovin tarkasti etukäteen, mutta tänä vuonna järjestän itselleni jonkin liikuntaelämyksen joka kuukausi.
Kaiken lisäksi olen taas mukana liikuntahaasteessa :-) Tällä kertaa tavoitteena on liikkua yhtäjaksoisesti vähintään puoli tuntia päivässä niin, että liikuntapäiviä kertyy vappuun mennessä vähintään 60. Joka päivältä tulee vain yksi merkintä, vaikka sitten vetäisi tunnin lenkin aamulla ja kävisi salilla illalla. Näin ei tule tehtyä viikon treenejä putkeen yhtenä päivänä :-) Aikaa on 17 viikkoa ja 2 päivää, joten liikkeelle pitää lähteä keskimäärin joka toinen päivä. Tänään ajattelin kaivaa sukset esiin ja käydä hiihtelemässä. Syksyn 80 päivän haaste elokuun alusta vuoden loppuun tuli täyteen aatonaattona, vaikka olin välillä kipeä, joten eiköhän tämäkin tästä mene. Näköjään se vain on niin, että kun joku keksii haasteen, niin minä olen heti valmis.
Aikatavoitteita en ala asetella, en ainakaan vielä. Jos tällä kertaa selvitän KiipFitin kokonaan juosten, niin kyllä se aikakin viimevuotisesta paranee. Ja kierroskin Ponnenjärvellä on saavutus näin oudokseltaan, kun en ole sitä hetkeen kiertänyt :-) Voi kyllä olla, että nälkä kasvaa syödessä. Vielä ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että liikuntakertojen kartuttaminen on tärkeämpää kuin lenkin pituus tai siihen käytetty aika.
Liikunnan iloa tulevalle vuodelle!
Tuossa jokunen viikko sitten sain Louhelta loistoidean. Kerran kuussa voisi olla joku liikuntaan liittyvä erikoisempi juttu, kuten joku tapahtuma tai vaikka uuden lajin kokeilu. Miksei siihen voisi sisällyttää vaikka johonkin Ui kesäksi kuntoon –kampanjaan osallistumisenkin, vaikka se ei olekaan kertatapahtuma. Tammikuussa on joka tapauksessa tulossa Zuper Zumba Hämeenlinnassa, ja heinäkuunkin liikuntapläjäys on ollut tiedossa jo pitkään :-) Kevätpuolella perinteisesti järjestetty Ponnenjärvi NonStop 24h kiinnostaisi myös, siellä voisi heittää kierroksen tai pari. Kaikkea ei voi suunnitella kovin tarkasti etukäteen, mutta tänä vuonna järjestän itselleni jonkin liikuntaelämyksen joka kuukausi.
Kaiken lisäksi olen taas mukana liikuntahaasteessa :-) Tällä kertaa tavoitteena on liikkua yhtäjaksoisesti vähintään puoli tuntia päivässä niin, että liikuntapäiviä kertyy vappuun mennessä vähintään 60. Joka päivältä tulee vain yksi merkintä, vaikka sitten vetäisi tunnin lenkin aamulla ja kävisi salilla illalla. Näin ei tule tehtyä viikon treenejä putkeen yhtenä päivänä :-) Aikaa on 17 viikkoa ja 2 päivää, joten liikkeelle pitää lähteä keskimäärin joka toinen päivä. Tänään ajattelin kaivaa sukset esiin ja käydä hiihtelemässä. Syksyn 80 päivän haaste elokuun alusta vuoden loppuun tuli täyteen aatonaattona, vaikka olin välillä kipeä, joten eiköhän tämäkin tästä mene. Näköjään se vain on niin, että kun joku keksii haasteen, niin minä olen heti valmis.
Aikatavoitteita en ala asetella, en ainakaan vielä. Jos tällä kertaa selvitän KiipFitin kokonaan juosten, niin kyllä se aikakin viimevuotisesta paranee. Ja kierroskin Ponnenjärvellä on saavutus näin oudokseltaan, kun en ole sitä hetkeen kiertänyt :-) Voi kyllä olla, että nälkä kasvaa syödessä. Vielä ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että liikuntakertojen kartuttaminen on tärkeämpää kuin lenkin pituus tai siihen käytetty aika.
Liikunnan iloa tulevalle vuodelle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)