Mulla on ollut tapana sanoa, ettei matka tapa, vaan vauhti. Se tuli todistettua sunnuntaina, kun tein vähän yli 17 kilsan lenkin. Edellisen kerran tein saman lenkin kolme viikkoa sitten, ja nyt sitten oli ihan pakko lähteä parantelemaan aikaa! Jossain vaiheessa tuli kyllä mieleen, että olisikohan kannattanut ottaa vähän rauhallisemmin, mutta jaksoin kyllä hölkötellä vielä loppumatkastakin. Lenkin päälle venyttelin hetken, ja sitten lähdimme kylpylään. Annoin vesiporeiden rytyyttää jalkojani oikein kunnolla, ja se tekikin oikein hyvää.
Maanantaina sitten lähdin miehen ja 9-vuotiaan kanssa "rauhalliselle kävelylle". Ensimmäisessä isommassa ylämäessä poika mokoma keksi huutaa "kuka eka mäen päällä?", ja tietysti munkin piti juosta kaikin voimin laelle asti. Kyllä sen jälkeen tiesi juosseensa! Loppumatka olikin sitten tosi rauhallinen. Pääsin sentään kotiin asti :-)
Tiistaina pidinkin sattuneesta syystä lepopäivän ja venyttelin jalkoja, ja eilisestä lenkistä tuli odotettua lyhyempi ja paljon rauhallisempi. Tänään ajattelin keskittyä taas venyttelemään. Kyllä tästä taas liikkeelle päästään, vaikka se voikin viedä vähän aikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti