Rogaining On the Rocks

Eilen kokeilin rogainingia, joka oli mulle uusi laji. Joku haju siitä sentään oli, sillä armaani on harrastanut sitä jonkin aikaa. Niinpä tiesin suunnilleen, mitä odottaa.

Rogaining on siis pistesuunnistusta. Joukkue saa kartan, johon on merkitty rastit, ja rastin numerosta voi päätellä siitä saatavan pistemäärän. Reitti määritellään itse sen mukaan, millä rasteilla aikoo käydä kilpailuajan sisällä. Joukkue liikkuu yhdessä, eli kyseessä ei ole viesti. Kilpailuaika voi olla esim. 24 tuntia, ja sen ylittämisestä tulee sakkoja. Jos myöhästyy tietyn ajan (näissä kisoissa vartin), koko suoritus hylätään.

Näillä tiedoilla siis mentiin Salpaus-Rogainingiin, jossa sarjoina olivat 3 h, 6 h ja 12 h. Minä ja armaani osallistuimme kuuden tunnin kisaan. Kaikissa sarjoissa jokaisella osallistujalla piti olla mukanaan juomaa, ravintoa, vihellyspilli, vaihtoaluspaita, päähine ja tuulenpitävä takki. Lisäksi joukkueella piti olla puhelin, jonka numero annettiin kilpailukeskukseen, ja ensiapupakkaus, jossa on tietyt tavarat avaruuslakanasta alkaen. Meillä oli eväänä urheilujuoman lisäksi pari voileipää ja mehua sekä läjä energiapatukoita ja suklaata, joista suurimman osan saimme kantaa takaisin kotiin.

Aamulla ajelimme Lahteen juuri ajoissa ilmoittautumiseen, joka päättyi 9.30. Kartat jaettiin kello 10.00 alkaen, ja ruokailu alkoi sopivasti samaan aikaan. Tutkimme karttaa syödessämme voileipiä ja päätimme kiertää noin kuusi rastia kilpailukeskuksen eli hash housen itäpuolella. Jotkut näkyivät laskevan reittiä hyvinkin tarkkaan, me päätimme katsoa kelloa neljännellä rastilla ja toimia sitten sen mukaan. Tässä kohtaa esitän vähän kritiikkiä kartasta, jonka mittakaava oli 1:40000 – suunnistuskartan mittakaava on yleensä 1:20000, eli tarkkuus on kaksinkertainen. Kaikkihan sillä samalla kartalla tietysti suunnistivat, mutta kumminkin.

Vähän ennen puoltapäivää keräännyttiin lähtökarsinaan, jonne mennessä nollattiin EMIT-kortit. Itse olen suunnistanut viimeksi yläasteella, vai olikohan lukiossa suunnistusta kerran. EMIT-kortti oli mulle ihan uusi juttu, mutta se siis ”leimataan” rastilla, jolloin siihen tallentuu rastin numero ja leimausaika. Kortin sai vuokrattua kilpailun järjestäjältä, kunhan ilmoitti asiasta etukäteen.

Kello 12 huudettiin hep! Joukkueet lähtivät kukin valitsemaansa suuntaan. Me kävelimme ja hölkkäsimme ensin tietä pitkin junaradan ja valtatien yli hakemaan ensimmäisen helpon rastin. Siitä jatkoimme tietä pitkin kohti Kärkjärveä ja Kettuniemen rastia. Jonkun talon pihassa oli lapset seuraamassa ohikulkevia suunnistajia, ja meitäkin kannusti kirkas lapsen ääni: ”JUOSKAA älkääkä mitään hölkätkö!” :-D

Tie ei suinkaan vienyt järven rantaan. Ryteikössä tuli hiukan jupistua, kun kastelin kenkäni. Järvi ja Kettuniemen kumpare tulivat kuitenkin pian näkyviin, ja matka jatkui taas. Seuraavakin rasti oli vähän pöpelikössä, mutta löytyi helposti. Sen jälkeen tuli pari maasto-osuutta ensin järven rantaan ja sitten kallion yli suolle. Suon ylittäminen hiukan kammotti muttei auttanut mikään, kun rasti kerran oli metsälämpäreellä suon keskellä. Kaiken kaikkiaan kuljimme monentyyppisissä maastoissa, ja suunnistus sujui tosi hyvin. 

Näyttävin rastin paikka oli numero 42 Venäjänkiven vieressä. Kaunein paikka taas oli numero 32 niemennenässä Sorvasen rannassa, jonka kävimme etsimässä kun aikaa kerran oli. Harjujen muodostamassa oli kirkasvetinen pikku lampi, joka houkutteli pulahtamaan. Kädet ainakin piti kastaa!
Tuli siinä sitten testattua Buff-huivi ja juomareppukin, kumpikin asioita joita en ole aiemmin kokeillut mutta sivusta kyllä nähnyt. Hyvin toimivat! Huivi suojasi päätä auringolta muttei hiostanut yhtään, vaikka päivä oli lämmin. Juomarepun letkusta taas tuli lipiteltyä juotavaa kulaus kerrallaan, kun suukappale oli rinnuksilla. Pullo kun meinaa aina unohtua reppuun tai juomavyöhön. Sain oman Camelbak-juomapussin joku viikko sitten, ja repun lainasin.

Matkaa kertyi kaikkiaan parikymmentä kilometriä, ja aikaakin jäi kolmisen varttia. Kansalaisen karttapaikka antoi mitaksi inan verran alle 18 kilsaa, mutta siihen ei saa joka mutkaa merkittyä millään, ja epäilen ettei se ota mittauksessa huomioon maastonmuotoja.

 

Kaiken kaikkiaan oli kiva reissu, ja lähden varmasti toisenkin kerran. Taisi olla kyllä vähän ensikertalaisen tuuria matkassa, sillä sää oli suotuisa ja rastit löytyivät hyvin. Kisakin järjestettiin tällä kertaa päiväsaikaan :-)