sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Pakkanen paukkaa!

On sitten ilmoja pidellyt viime aikoina. Alan jo kallistua samalle kannalle kuin se kolumnisti, joka ehdotti kansallista talvilepoa tammi-helmikuun ajaksi. Havunneulasia en kyllä ajatellut syödä, mutta muuten vaipuminen talvilepoon voisi olla paikallaan :-)

Pakkasen lisäksi on koetellut hienoinen hoppu, jonka takia en ole käynyt salilla enkä ohjatuissa jumpissa, saati kirjoitellut tänne. Lenkillä olen käynyt viime sunnuntaina, keskiviikkona ja taas tänään sunnuntaina: joka kerran sama lenkki, joka kerran meni puolisen tuntia.

Viime sunnuntaina teki hyvää hölkötellä kahvakuulakurssin raskauttamat lihakset rennoiksi, mutta olin pukenut liikaa päälleni. Pakkasta oli liki 20 astetta, enkä osannut kuvitella että tuulipuku ja kaksi pitkähihaista aluskerrastoa olisivat niin tuskaisen kuuma asu. Keskiviikkona oli hyvä vaatetus, pitkä kerrasto, juoksupaita ja -housut sekä heijastinliivi, joka pitää sopivasti tuulta. Tänään asu oli muuten sama kuin viimeksi, mutta heijastinliivin jätin aurinkoisen päivän kunniaksi kotiin. Pitkävartiset sukat, pipo ja ohuet neulehanskat ovat vakiovaruste, mutta tänään hanskat olivat kämmenistä märät paljon ennen kuin olin kotona. Sinänsä kummallista, kun en pahemmin edes hengästynyt.
 
Juoksija-lehden sivuilla on juttua siitä, ettei pakkasella pitäisi rehkiä liikaa. Toisaalta uuden lehden kannessa julistetaan, että Kylmyys nostaa kuntoa! Itse jutussa neuvotaan tekemään lyhyitä lenkkejä ja yhdistämään niihin muita harjoituksia. Kylmässä harjoittelu kuulemma lisää lämmönsietokykyä ja parantaa sydämen pumppaustehoa. Lisäksi kylmyys karaisee ja rentouttaa, ja kenkäkin pitää hyvin :-)

Itseään pitää silti kuunnella ja malttaa kääntyä kotiin, jos tuntuu liian kylmältä. Muuten käy kuin sille talitintille, joka makasi keskiviikkona maassa. Oli raukka kai kuollut kylmään. Nostin sivuun, ettei kukaan tallaa päälle.

Sen olen itsekin huomannut, että kylmään kyllä tottuu. Mun pakkasraja kulkee nykyään jossain 17 tai 18 asteen paikkeilla. Viime vuonna tein pari lenkkiä -18 asteessa, ja kyllä piti pukea kamalasti päälle. Nyt pärjään ihan hyvin niillä kerroksilla, joita käytin jo ennen lumen tuloa. Sitä olen tässä vähän miettinyt, että mitä kummaa puen lenkille sitten kesähelteillä. Bikinitkö?

2 kommenttia:

  1. Hei Katja!
    Tulin pitkästä aikaa katsastamaan mitä sulle kuuluu. Omat bloggailuni ovat olleet vähäisiä, ja samoin muissa blogeissa poikkeilut..

    Hienoa, kun lenkkeilyt sujuvat hyvin.
    Tuo pukeutumishommeli on aina oma taitolajinsa. Mä melkein aina saan laittaa hanskat taskuun puolessa välissä lenkkiä. Kädet hikoavat niin, että vauhtikin(joka mulla jo muutenkin on alhainen) alkaa laskemaan..
    Juoksun iloa! Ja kaikkea hyvää sulle! =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos käynnistä, Teveronika!

    Pukeutuminen on tosiaan yllättävän hankalaa, semminkin kun yleensä lämmittelen kävelemällä koulun mäen päälle. Eilen lenkille lähtö venähti sen verran myöhään, että pakkanen ehti kiristyä -21 asteeseen. Pistin ylle toisenkin kerraston ja heijastinliivin. Mies vähän arveli etten tarkene ja alkuun olikin aika kylmä, mutta juoksuun lähdettyä tuli kyllä lämmin varpaisiin asti. Taas oli hanskat hiestä märät siinä samassa risteyksessä takaisin tullessa, mutta ei sentään ollut sellaista tunnetta että olisi ollut liikaa vaatetta.
    Oli aika hupaisaa, kun ripset oli ihan huurussa :-)

    Mä olen nyt ihan tietoisesti juossut sitä omaa vauhtia, joka ei totisesti ole kova. Hiljalleen alkaa tuntua siltä, että kunto kasvaa niin että voi ajatella juoksevansa samaa vauhtia pitempäänkin. Muistaakseni jossain ihan sanottiin, ettei talvella kannata isommin edes ajatella treenaavansa nopeutta, kun juoksualustat on mitä on. Kai sen keväälläkin kerkiää, nyt pidetään peruskunnosta huolta.

    Kaikkea hyvää sullekin! Juoksentelemisiin!

    VastaaPoista