Aamulla lehteä lukiessani äkkäsin arvostelun Tähtäimessä maraton -ohjelmasta, joka tuli Teemalla 15.30. Tottahan se piti katsoa, vaikka esitysaika olikin älytön. Kuka katsoo telkkua kesäpäivänä puoli neljältä, jos ei sattumoisin ole sairaslomalla tai muuten vain ulkoilmarajoitteinen?
Ohjelma oli kuusiosaisen sarjan ensimmäinen osa, ja sarja on kuvattu vuosina 2004 ja 2005. Tässä jaksossa esiteltiin osallistujat, joita oli kuusin kappalein. Nuorin on 29-vuotias poliisi ja vanhin 54-vuotias konduktööri, molemmat naisia. Kunkin osallistujan elämästä kerrottiin työ, perhesuhteet ja liikuntaharrastukset. Lisäksi he kertoivat itse, mitä odottivat tulevalta vuodelta - joku halusi päästä diabeteslääkityksestä, toinen tupakasta. Valmentajat arvioivat vielä kunkin vahvuudet ja riskitekijät. Puolet porukasta oli naisia, puolet miehiä.
Vain yksi osallistujista harrasti ehtiessään jonkin verran lenkkeilyä: Kolmen lapsen äiti, joka tekee kahta työtä ja huolehtii sairaasta miehestään. Lenkkeily oli hänelle ainoa mahdollisuus harrastaa liikuntaa, mutta siitäkin oli huono omatunto. Hän uskoi, että maratonharjoittelu olisi sellainen syy lenkkeillä, että omatunto lakkaisi kolkuttamasta. Huh, huh. Täytyy hattua nostaa - ja samalla vähän ihmetellä mikä meitä naisia oikein vaivaa. Miksei oma hyvinvointi ole perheelliselle tarpeeksi hyvä syy harrastaa liikuntaa? Miksi tarvitaan ulkoinen tavoite antamaan pontta sanoa että minä menen nyt lenkille, koittakaa pärjätä puoli tuntia? Oma lehmähän se on ojassa, mutta onneksi alan hiljalleen päästä tuosta ajattelutavasta eroon :-)
Toinen mieleen jäänyt ihminen oli sairaankuljettaja, jonka työkaverit olivat lyöneet vetoa sen puolesta, ettei hän osallistu maratonille. Kuulostaa julmalta, mutta mies myönsi itsekin uhonneensa moneen otteeseen ennenkin osallistuvansa maratoneille ja jääneensä sitten pois viime tipassa jonkin tekosyyn varjolla.
Kuuden valmennettavan esittely ja arviointi puolessa tunnissa on aikamoinen rykäisy, kun ohjelmassa kuitenkin oli myös yleistä asiaa maratonharjoittelun alkumetreistä. Homma kuitenkin toimi, kun ohjelman rakenne oli kohdallaan. Samaa ei voi sanoa Elixiristä, jonka myös katsoin tänään. Siinä oli periaatteessa kolme juttua: Joku julkkiskokki laittoi ahvenaa jalkapallokentän laidalla, Ismo Leikola sovitteli urheilupaitoja ja lisäksi oli ensiapupläjäys siitä, miten autetaan lämpöhalvauksen uhria. Vikana oli vain se, että ohjelmaosuudet oli pätkitty silpuksi. Esimerkiksi ensiapunäytelmä kesti kaikkiaan viitisen minuuttia. Sekin oli pitänyt jakaa kahteen osaan, joiden välissä tuli mainoskatko JA pätkä kokkausta sekä Leikolan sovituskoppiläppää ennen kuin jälkimmäinen pätkä voitiin näyttää. Sen alussa oli tietysti kertaus alkuosasta. Haloo Nelonen, tuo on aika halpa konsti täyttää ohjelma-aikaa! Eipä tarvitse sitäkään ohjelmaa katsoa toiste.
Maratonsarjaa voisin uteliaisuuksissani seurata, jospa se pääsee ensi jaksossa kunnolla vauhtiin. Saanpahan vinkkiä ensi kesän KiipFitiin.
Olotila on kohentunut sen verran, että tänään kävin kirjastossa ja apteekissa ihan omine nokkineni. Lenkin pituudeksi tuli tuollaiset 700 metriä. Illalla käväsin vielä kaupassa tien toisella puolella, mutta se oli jo vähän liikaa tälle päivälle. Maltti on valttia, tiemmä!
Kiva, kun olit bongannut tuon ohjelman. Minulta se olisi mennyt kokonaan ohi. Täytyy katsoa se viikonloppuna. Puhuin juuri tänään kuntoutusohjaajanai kanssa HCR:stä ja siitä miten olen treenaillut viime kuukaisina. Hän otti siihen viime toukokuussa osaa ja sanoi, jos jatkan kuntoilua samalla tavoin kuin nyt, niin voisin keppeesti juosta tuon puolimaratonin HCR:ssä ensi vuonna. Täytyy pistää tuo kunnolla harkintaan ja katsoa mainitsemasi ohjelma teemalta, jos se saisi vielä innostuksen kunnolla heräämään =)
VastaaPoistaHei PeeKoo, kiva että olety löytänyt blogini!
VastaaPoistaMinäkin ajattelin seurata koko sarjan loppuun. Eka jaksossa ei tosiaan ole kovin paljon muuta kuin osallistujien esittelyt, mutta oli siinä tärkeitäkin juttuja. Esimerkiksi se, että vuoden määrätietoisella harjoittelulla sohvaperunakin voi juosta maratonin ja toisaalta se, että liian kovasta harjoittelusta on helposti enemmän haittaa kuin vähän rennommasta menosta. Pääset varmasti puolimaratonin maaliin ensi vuonna :-)
Juoksuinnostusta!
Moro Äiti joka lähdit lenkille. Asiaa puhut että ahnehtimalla liikaa tulee huonoa jälkeä. Sulla on hyvää ajatusta paljon. Mutta paljastettakoon että olen se uhoava sairaanhoitaja ja se uho ei ole hävinnyt minnekkään. Tulee vain niitä repsahduksia. Ohjelman jälkeen olen juossut yhden kokonaisen ja 2 puolikasta maratonia. Sitten tulee taas se plaah ja ruoka ja viini vie miehen. Mutta nyt olen hajulla kuinka pitää treenata joten yritän tehdä siitä taas helpompaa. Ensi kesänä on tavoite kokonainen ja nyt syksyllä puolikas. Kirjoittelen aika ajoin siitä. Jatka samaa rataa!!! ;).
VastaaPoistaHei Qulinaristi, ja kiitos!
VastaaPoistaSullahan on hyvin juoksuja takana ja kunnon tavoitteet tulossa! Harjoittelukin on varmasti helpompaa, kun tietää mitä tekee. Joko on ensi kesän tapahtuma valittuna?
Mun mielestä tietty uho ei ole ollenkaan pahasta, vaan kuuluu asiaan. Senhän takia mäkin kirjoitan tätä blogia :-) Viime vuoden puolikaskin olisi voinut jäädä kokonaan kiertämättä, jos en olisi puhunut siitä edellissyksystä asti kaikille jotka suinkin jaksoivat kuunnella (ja myöskin kaikille jotka eivät olisi jaksaneet)...
Toisaalta sitten käy vielä enemmän itsetunnon päälle, jos suunnitelma meneekin karille!
Sen takia mun mielestä olikin niin ikävää, miten sun työkaverit suhtautuivat sun suunnitelmiin. Naljailu voi tietysti sisuunnuttaa, mutta myöskin lannistaa. Miesten maailmassa tämäkin taitaa olla vähän erilaista... Vaan sitten onnistuminen tuntuu sitäkin makeammalta, vai mitä :-)
Juokseminen jatkuu, kunhan saan keuhkot kuntoon. Tsemppiä sinullekin!!