maanantai 20. joulukuuta 2010

Kello juoksee, minä en

Viime viikko on ollut yhtä hulinaa, kuten aina tähän aikaan vuodesta. Töissä on joulun alla aina ruuhkaa, enkä ole pahemmin edes ajatellut jouluvalmisteluja. Sen sijaan olen nukkunut huonosti ja ollut aina vain vähän köhäinen, joten viikon liikunnat jäivät vähiin:

Keskiviikkona kävin zumbassa. Tällä tietoa tämä ohjaaja ei jatka ensi vuonna täällä, joten fiilis oli loistavan tunnin jälkeen vähän haikea.
Perjantaina kävin sitten uuden ohjaajaehdokkaan näytetunnilla. Tämä kuulemma piti elämänsä ensimmäistä zumbatuntia, joten yritin olla positiivinen. Ja katin kontit! Sillä tunnilla ei ollut zumban kanssa paljonkaan tekemistä. Ilmeisesti tytöllä on vankka aerobic- tai pumppitausta. Alkulämmittely haukkasi zumbaosuudesta 10 minuuttia ja puolen tunnin kuluttua vaihdettiin pumppiin, koska kappaleita oli valmisteltu vain kolme. Ne sitten mentiinkin kahteen kertaan. Voi olla epäreilua verrata aloittelijaa niin kokeneeseen ohjaajaan kuin Eva, mutta siltä ei vain voi välttyä jos tämä ohjaaja tulee Evan tilalle. Fiilis on zumbassa tärkeintä, ja siitä ei kyllä perjantain tunnilla ollut hajuakaan. Feel the music!

Sunnuntaina kävin salilla tekemässä Fun-ohjelman eli kiertoharjoittelun. Se tuntui kovin kevyeltä, kai siksi että edelliskäynnistä on aikaa vähintään viikko. Kotiin päästyä aloin aivastella, ja nyt tuntuu taas kuin aivojen tilalla olisi liimaa. Eipä siis juoksennella tälläkään viikolla ja tuskin tulee mentyä jumppaankaan. Tapaninpäivänä ajattelin kyllä käydä kinkkujumpassa,jos vain flunssa menee ohi.

Hyötykävelyä on kertynyt viitisentoista kilsaa.

Joulukalenteri on suostunut mystisesti arpomaan vain venyttelyjä ja happihyppelyitä, jotka ovat menneet hyötykävelyinä. Ainoa lihaskuntojuttu eli punnerrukset sattuivat perjantaiksi, jolloin punnerrettiin zumba/pumpissa. Tämä ei nyt varsinaisesti ollut tarkoitus! Ajattelin alun perin tehdä joulukalenterijumpat ikään kuin erikseen... Systeemi kaipaa selvästi vähän hiomista. Olisi kai pitänyt ryhmitellä laput ennen numerointia niin, että joka viikolla olisi taatusti lihaskuntoa, venyttelyä ja ulkoilua, eikä ruveta sulauttelemaan joulukalenterijuttuja siihen, mitä muutenkin teen.

No niin, se riittääkin sitten siitä aiheesta.

Joulu on jo tällä viikolla <{:-)>

Torstaina on vielä viimeinen työrutistus, ja sitten pidän pari päivää lomaa. Kyllä se flunssakin tästä menee ohi, kun lepäilen ja nukun kunnolla. Ehkä sitä sitten pääsee taas liikkeelle, kun välipäivinä työkiireetkin ovat taas normaalin rajoissa. Toivossa on hyvä elää!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa ja rauhallista joulua sulle, Katja!! =)
    //Teveronika

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Teveronika!
    Oikein ihanaa joulua sinullekin!

    VastaaPoista