perjantai 30. heinäkuuta 2010

Tankki täyteen

Sattui sitten elämää suurempi työruuhka juuri tälle viikolle. Tai no, siitähän se johtuu etten ennakoinut työkuvioita kunnolla. Sattumalla on siis aika vähän tekemistä työruuhkan kanssa. Se hyöty siitä on ollut, etten ole ehtinyt hermoilla huomista niin paljon kuin oikeasti tekisin.

Tällä viikolla olen lenkkeillyt tasan keskiviikkoaamuna, kun kuvittelin aamuilman olevan ihanan vilpoista. Katin kontit, kuuma oli taas heti kun pääsin ovesta ulos. Eikä siitä sitten sen enempää.

Viikon mittaan olen hiukan tankannut hiilareita, lähinnä leipää ja mehua sun muuta. Tänään olen jo nautiskellut urheilujuomaa, eilen testasin geeliä (joka oli järkyttävän makeaa). Vettäkin olen yrittänyt lipitellä, jotten kuivahda kesken reissun. Paino on noussut viikon aikana kilon, mutta siitä ei nyt piitata.

Huomenna sitten nähdään, kuinka tässä käy. Hiukan jännittää :-)

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Läähätän ja läkähdyn

Missasin eilisen loistavan lenkkisään, kun oli muita suunnitelmia. Niinpä sitten painelin lenkille tänään. Takana on uneton aamuyö, sillä nurkilla oli pikku paikallisralli, jossa oli vain yksi mutta sitäkin sinnikkäämpi osallistuja. Teki mieleni käydä onnittelemassa ihan henkilökohtaisesti ja kysyä sitten, että miltä nyt tuntuu.

Hiippailin lenkille yhden aikaan, kun öisen ukkosmyrskyn jälkeiset pilvet olivat ehtineet jo hajaantua. Lämpömittari näytti 20 astetta ja näyttää yhä, mutta näillä seuduilla ilmanala on muuttunut trooppiseksi tässä kesän mittaan. Hiki tuli jo siinä vaiheessa kun käännyin pihalta takaisin vaihtamaan lyhyemmät housut jalkaan, ja koko lenkin ajan kaduin sitä etten ottanut vesipulloa mukaan.

Juoksentelin taas sen saman 5,2 kilsan lenkin, nyt aikaa kului 49 minuuttia. Välillä jouduin kävelemään ihan sen takia, että oli niin kuuma! Sykemittari näytti keskiarvoksi 156 ja maksimiksi 221, mutta sitä en kyllä oikein usko. Ylämäkeen juostessani näin hetkellisesti lukeman 171 ja vaihdoin saman tien kävelyyn, joten olisikohan mittari taas sortunut ylittämään itsensä. Nyt sykevyö on pyykkikoneessa. Jos konepesu ei auta rytmihäiriöihin, käyn vaihdattamassa paristot.

Ennen lauantaita käyn juoksulenkillä korkeintaan kerran, viimeistään keskiviikkona. Vähän pitää miettiä, mitä syön perjantaina ja lauantaina ja mitä otan mukaan itse Suureen Tapahtumaan. Matkan varrella on tarjolla urheilujuomaa, banaania ja suolakurkkua, joista viimeksi mainitun jätän suosiolla muille. Hiljalleen alkavat ajatukset siirtyä siihenkin, mitä tapahtuu tämän urakan jälkeen. Tänne ainakin lienee luvassa kertomus siitä, miltä tuntuu ja mitä olisin tehnyt toisin jos olisin aiemmin ajatellut asiaa kunnolla.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Hissun kissun, osa 2

Viitosen hissuttelulenkillä jälleen. Aikaa kului 51 minuuttia, joten keskivauhdiksi tuli taas tuo 6 km/h. Sääriä jomotti vähän, mutta se helpotti kun päästin askelta hiukan pitenemään alamäessä. Seuraavan kerran lenkkeilen aikaisintaan lauantaina ja keskityn tässä välissä venyttelemään.

Tällä kertaa sykemittari toimi ihan hyvin, liekö vaikutusta sillä että huljuttelin sykevyötä vedessä pitemmän aikaa. Keskisyke oli 150. Jossain ylämäessä pulssi nousi hetkeksi 171:een, mutta mäen päälle päästessä se oli jo taas 160:n hujakoilla.

Nyt tuntuu vähän siltä, että olisin voinut jättää reittikuvauksen lukematta. Mulla on näköjään henkisessä valmentautumisessa tämmöinen metodi, että pelottelen itseäni oikein urakalla etukäteen sen jälkeen, kun hommaa ei voi perua. Sitten tositilanteessa hämmästelen, että eihän tämä nyt niin pahalta tunnukaan. Toivottavasti tämä toimii tällä(kin) kertaa.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Hissuttelua

Heräsin aamuvarahin ja lähtin lyhyelle lenkille harjoittelemaan hitaasti juoksemista. Se onnistui enemmän kuin hyvin. Kävelin ensin 13 minuuttia eli lenkkipolun päähän ja juoksin sitten lyhyen lenkin kotiin asti. Juoksumatkaksi tuli nelisen kilsaa ja aikaa kului noin 40 minuuttia. Keskivauhti oli siis kilometri ja 10 minuuttia, eli 6 km/h.

Toinen tavoite eli sykemittarin lukemien pitäminen alle 160:ssa ei onnistunut: Mittari oli sekaisin kuin seinäkello. Lähtiessä käännyin takaisin kastelemaan sykevyön uudelleen, kun mittari näytti nollaa, eikä siihen tainnut olla kovin paljon uskomista muutenkaan. Kun lönkyttelin kävelyvauhtia hiukan alaspäin viettävällä tasamaalla, hikoilin hivenen enkä ollut edes hengästynyt, mittarissa välkkyi 217! Kyllä se siitä kohta korjaantui 133:een, joka vaikuttaa uskottavammalta...

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Hierontaa ja juoksua

Kävin ensi kertaa elämässäni urheiluhierojalla. Etukäteen aamulla ajattelin että onkohan tämä nyt liioittelua, kun olin pehmitellyt lihaksia venyttelemällä ja hieromalla pohkeita ja tunsin oloni jo melkein normaaliksi. Risto-hieroja kumminkin sanoi heti, että huomaa että näillä on jotain tehty. Hierominen teki hyvää, vaikka tuntuikin aika tukalalta.

Risto antoi myös ohjeita venyttelyyn - mä olen venyttänyt minuutin ja toisenkin hellittämättä välillä. Kannattaa kuulemma mieluummin venyttää 20 - 30 sekuntia, hellittää välillä ja sitten toisen kerran. Varmaan tämä on jossain kirjassakin kerrottu, mutta lukemaansa ei aina niin muista. Risto itse on juossut vaikka miten monta maratonia, joten tietää siksikin mistä puhuu.

Vähän ihmettelin, kun sain ohjeeksi pitää hieronnan jälkeen pari lepopäivää. Hieronta-aika oli torstaiaamuna. Sain luvan kokeilla lenkkeilyä aikaisintaan lauantaina, ja silloinkin varovasti. Iltapäivällä en enää ihmetellyt! Vielä lauantainakaan ei tehnyt mieli lenkille, mutta sunnuntai-iltana sitten uskaltauduin juoksulenkille. Seurana oli toinen niistä kavereista, jotka houkuttelin mukaan puolimaralle. Neljän kilsan lenkkiin meni 34 minuuttia. Pohkeet tahtoivat jumittaa yhä ja kävelimmekin osan matkasta, mutta selvitimme reitin pari pitkänsitkeää ylämäkeä.

Juoksukaverini on harrastanut juoksemista yli 20 vuotta ja antoi hyviä neuvoja. Ensinnäkin mulla on vähän turhan pitkä askel noin pitkälle matkalle, ja ylämäessä se vain pitenee. Niinpä sykkeetkin sitten nousevat kohti ääretöntä ja sen yli. Nyt yritimme hissutella lyhyellä askelella ja hidastella ylämäessä, mutta sykemittari vain näytti ihan omia lukemiaan.

Keskiviikkoiltana kävelin reippaasti tuollaiset 11 kilsaa entisen luokkakaverini kanssa ja pulahdin lenkin päälle uimaan. Torstaina oli vuorossa uusi neljän kilsan lenkki sen joukon kesken, jolla lähdemme kisailemaan. Nyt samaan lenkkiin meni 32 minuuttia. Kävelimme paljon vähemmän, ja viimeisessä ylämäessä oli kuulemma kovempi vauhti kuin viimeksi. Yritin kyllä vilkuilla sykemittaria juostessani, mutta meidät yllättänyt lämmin kaatosade oli kova kirittäjä...

Kaverini oli sitä mieltä, että olen treenannut liikaa. 17 kilsan lenkkejä ei kai olisi pitänyt tehdä ollenkaan, ja viikon pisin lenkki saisi olla noin puolet kisamatkasta. Mun oli kuitenkin pakko tehdä nuo pari ylipitkää kävely/hölkkälenkkiä, jotta tiedän jaksavani maaliin.

Koitokseen on enää kaksi viikkoa. Ajattelin juoksennella tässä viikon sisään pari ihan lyhyttä lenkkiä ja ehkä kävellä yhden pitemmän. Sitten alkaakin olla aika rauhoittaa lenkkeilyä.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Hiljallensa ja hiljallensa

Käväisin sauvomassa sen normaalin 7,7 kilsan lenkkini, ja ensimmäistä kertaa viikkoon tuntui ihan hyvältä. Juoksemisesta ei vieläkään tullut oikein mitään, hölköttelin varo-varovasti jotain muutaman kymmenen metrin pätkiä, mutta enempään ei vielä pystynyt. Sauvakävely tuntui kuitenkin melkein normaalilta, ja vauhtikin oli ihan hyvä. Kyllä se siitä.

Pelottelinpa itseäni tulevan kisan reittiprofiililla. Tiesin oikein hyvin, ettei reitti ole niitä tasaisimpia, mutta tämä näyttää jo hiukan järkyttävältä... Pitää vain malttaa mennä tarpeeksi hiljaa, niin pääsee maaliin asti. Sain koitokseen kavereitakin, jotka vielä lupasivat mennä samaa tahtia mun kanssani. Aika kova lupaus, sillä heillä on paljon parempi kunto ja kovempi vauhti kuin mulla...

torstai 1. heinäkuuta 2010

Venyy ja paukkuu

Mulla on ollut tapana sanoa, ettei matka tapa, vaan vauhti. Se tuli todistettua sunnuntaina, kun tein vähän yli 17 kilsan lenkin. Edellisen kerran tein saman lenkin kolme viikkoa sitten, ja nyt sitten oli ihan pakko lähteä parantelemaan aikaa! Jossain vaiheessa tuli kyllä mieleen, että olisikohan kannattanut ottaa vähän rauhallisemmin, mutta jaksoin kyllä hölkötellä vielä loppumatkastakin. Lenkin päälle venyttelin hetken, ja sitten lähdimme kylpylään. Annoin vesiporeiden rytyyttää jalkojani oikein kunnolla, ja se tekikin oikein hyvää.

Maanantaina sitten lähdin miehen ja 9-vuotiaan kanssa "rauhalliselle kävelylle". Ensimmäisessä isommassa ylämäessä poika mokoma keksi huutaa "kuka eka mäen päällä?", ja tietysti munkin piti juosta kaikin voimin laelle asti. Kyllä sen jälkeen tiesi juosseensa! Loppumatka olikin sitten tosi rauhallinen. Pääsin sentään kotiin asti :-)

Tiistaina pidinkin sattuneesta syystä lepopäivän ja venyttelin jalkoja, ja eilisestä lenkistä tuli odotettua lyhyempi ja paljon rauhallisempi. Tänään ajattelin keskittyä taas venyttelemään. Kyllä tästä taas liikkeelle päästään, vaikka se voikin viedä vähän aikaa...