keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Uudet popot

Tänään tein hankinnan, josta olen haaveillut jo hetken: Ostin Inov-8:n maastojuoksukengät. Sen verran kerkisin kokeilla jo, että hyvältä tuntuvat. Pitää pian päästä testaamaan paremmin :-)

Hihii!

tiistai 21. syyskuuta 2010

Tietoista jarruttelua

Lenkkeily on jatkunut kevyenä, vaikka armaani jo sanoi, että voi niitä lenkkejä ehkä hiukan nopeammin pidentää.

Enkä pidennä vielä! Nytkin jo vähän tuntuu säärissä, mutta tällä kertaa ihan hyvällä tavalla. Niin sitä sitten on kierretty tuota kahden kilometrin lenkkiä, mikä on ihan mukava aamulenkin mitta. Tänään en kumminkaan ihan malttanut noudattaa ohjelmaa, vaan juoksin kahden minuutin sijaan seitsemän ja palautuskävelin kolme minuuttia enkä neljää. Niin ehdin juosta vielä pariminuuttisen, ennen kuin olin kotona.

Vähän kyllä jo polttelee, että pääsisi valikoimaan seuraavaa juoksuohjelmaa. Entistä selvemmäksi tulee myös se, että ensi kesän KiipFit on se varsinainen tavoite, ja ainakin melkein kaikki muu liikunta palvelee sitä. Onneksi eri lajeille löytyy hyvät perustelut :-)

maanantai 13. syyskuuta 2010

Kevytlenkkeilyä

Ensimmäinen viikko viiden kilsan juoksuohjelmasta on takana. Toisaalta se tuntuu naurettavan kevyeltä puolikkaan jälkeen, mutta. Mun jalat pääsi niin pahaan kuntoon, että mieluummin aloitan turhankin kevyesti. Ei tahdo olla tammikuussa täysin jumissa!

Täytyy kyllä sanoa, että en ole noudattanut ohjelmaa ihan kirjaimellisesti. Joka kerran menee 20 minuuttia, koska tässä ympäristössä ei oikein ole sellaista järjellistä 15 minsan lenkkiä. Niinpä sitten hölköttelen parin minuutin pätkiä, kun ohjelmassa on minuutti kerrallaan, ja kävelen lopussa muutaman minuutin ylimääräistä. Toinen vaihtoehto olisi tietysti soittaa mies hakemaan polun varresta, ettei tule yhtään ylimääräistä askelta, mutta se nyt on vitsinäkin aika huono :-)

On tästä kevytlenkkeilystä iloakin. Ensinnäkin siitä saa hyvän vertailukohdan viime syksyyn. Näihin aikoihin sauvakävelylenkkien pituus vaihteli 5 - 15 kilsan välillä ja vauhti oli tuollaiset 10 - 11 minuuttia kilometrillä. Siitä huolimatta en jaksanut juosta minuuttia yhteen kyytiin, ja juoksuaskelet tuntuivat todella pahalta myös luissa ja lihaksissa. Tätä en olisi muistanut, jos yrittäisin juoksennella omaan tahtiin - tuntisin vain pahaa oloa siitä, etten pysty juoksemaan niin pitkään kuin haluaisin.

Toinen hyvä juttu on se, että lenkki toimii nyt hyvänä lämmittelynä lihaskuntojumpalle. Sitä en harrastanut viime talvena ollenkaan. Kuntosalilla kävin kai kerran, enkä oikein tiennyt mitä olisin tehnyt ja miten laitteet toimivat - kuntosalilla on tullut käytyä säännöllisesti vain 12 vuotta sitten, kun Esikko oli pieni. Nyt vaihdoin saliin, jossa on a. ohjausta ja 2. idioottivarmat laitteet, joissa oma lihastyö määrää vastuksen. Nerokasta! Lisäksi salilla on crosseri, joten voin "lenkkeillä" ilman, että jalkoihin kohdistuu iskuja.

Kolmas hyvä puoli on, että jos lenkin ja lihaskunnon tekee samana päivänä, voin lisäksi vielä zumbata, joogata tai uida, ja silti jää parikin lepopäivää viikossa.

Ja mikä parasta: Kun osa lenkistä on pakollista kävelyä, ehtii katsella ympärilleen ja ajatella omiaan. Eilenkin olisi jäänyt käpytikka näkemättä, jos olisin ollut matkassa juosten.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Kuka verkkarit vei?

Syksyn kylmetessä näin yhtäkkiä olen vähän miettinyt, miten lenkille pitäisi pukeutua loppusyksystä. Vielä ei ole ollut isompia ongelmia, mutta kohta on jo paljon viileämpää.

Viime vuonna tähän aikaan ajattelin, että pitää vain sauvoa sen verran lujaa, ettei kylmä pääse yllättämään. Nyt kun sauvat ovat saaneet lepäillä, käsivarret pitää suojata paremmin. T-paita ja tuulitakki ei tunnu enää kauhean hyvältä yhdistelmältä, varsinkaan kun takki alkaa hiljalleen käydä turhan väljäksi. Sitä paitsi mun tuulitakkini on sen verran tiivis, että hiostaa herkästi. Sen siitä saa, kun on koko kesän lenkkeillyt teknisissä vaatteissa, enää ei mikä tahansa paita kelpaakaan!

Entä housut sitten? Olen käyttänyt Umbron vuorittomia ja hengittäviä tuulihousuja parina keväänä ja syksynä. Ne ovat kumminkin aika ohuet eivätkä pidä pohkeita niin lämpiminä kuin tätä nykyä haluaisin. Pitkät kalsarit ja tuulihousut taas tuntuvat vielä ihan liian kuumalta yhdistelmältä. Viime talvena kyllä puin lenkille kaksi pitkähihaista kerrastoa ja tuulipuvun, mutta se olikin viime talvena. Lisäksi housutkin alkavat tippua jalasta. Tai sitten en ole vain aiemmin tajunnut, miten pitkät ne oikein ovat.

Harkitsin jo kaivavani jostain vanhat kunnon verkkarini ajalta ennen kuopuksen syntymää. Ukkokultani kuitenkin suositteli tuulisuojattujen juoksuhousujen hankkimista. Ensimmäinen reaktioni oli, että täkäläisestä urheiluliikkeestä ei taatusti löydy mulle sopivia juoksuhousuja ja vaikka löytyisikin, niin sitten pitäisi siirtyä lenkkeilemään pimeässä. Koska mies oli kuitenkin menossa kaupunkiin ostamaan itselleen kuntosalille sopivia housuja, hyppäsin kyytiin. Ajattelin, että tuskin löydän mitään, mutta katsotaan nyt edes.

Ensin kiinnitin huomioni kivannäköisiin, pitkähihaisiin juoksupaitoihin, joista jopa löytyi kokoja. Painuin paitojen kanssa sovituskoppiin ja totesin, että ihan hyvältähän nämä näyttävät. Ohimennen löysin myös juoksuhousurekin, josta katselin pari kokoa käsivarrelle. Kuinka ollakaan, kokonaisuus ei näyttänytkään niin nololta kuin olin kuvitellut! Kaupat tehtiin, ja olen tyytyväinen.

Näillä hankinnoilla varmasti pärjää pitkälle talveen, sillä joulupukki toi viime vuonna urheilukerraston, ja mies oli sitä mieltä ettei ostamani paita tarvitse takkia päälleen syksyn aikana. Näin alkuun pitää varmaan totutella uuteen lookiin aamuhämärissä, mutta kyllä se sitten siitä lutviutuu.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Peruskuntoa kasvattamaan

Syksy tuli, ja päämäärätön notkuminen alkaa hiljalleen riittää. Onhan tässä touhuttu yhtä ja toista, mutta ei se oikein ole liikunnalta tuntunut. Arkiliikunta on lisääntynyt ajallisesti kolmisen varttia joka arkipäivä, kun vien kuopuksen hoitoon kävellen. Matkaa kertyy tuona aikana peräti kaksi kilsaa, koska lapsi haluaa kävellä itse, mutta liikkeellä ollaan yhtä kaikki.

Eihän se silti oikein riitä lenkkeilyksi... Kaavailin, että käyn kolme kertaa viikossa lenkillä. Alussa otan ihan varovasti ja noudatan Kunto Plus -sivujen viiden kilometrin juoksuohjelmaa. Lenkit ovat alussa vain vartin mittaisia... Saahan ohjelman vaihdettua vaativampaan sitten, kun jalat alkavat taas tottua. Juoksutekniikassa on aika lailla hiomista, joten sitä sopii hioa ylä- ja alamäissä. Lihaskuntoakin pitää harjoittaa jossain välissä. Ohjelman lenkit ovat sentään niin lyhyitä, että lihaskunnon voi ihan hyvin tehdä lenkkipäivänä.

Huomenna alkaa jooga, jonne ilmoittauduin pitkän jahkailun jälkeen :-)

Lopuksi pikku mainos: Outin 24 And Let's Zumba! -blogissa on arvonta, jossa on palkintoina suihkusaippuaa ja muuta mukavaa. Ei muuta kuin osallistumaan!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Vielä niitä honkia humisee

Kuu Kiipfitistä lenkkiin, viikon verran Wilskmanista! Kävin ensimmäistä kertaa reiluun viikkoon oikein erikseen lenkillä. Syy ei tällä kertaa ollut niinkään jaloissa kuin siinä, että tällä viikolla piti totuttaa kuopusta päivähoitoon ja siinä oli vähän ylimääräistä ohjelmaa.

Juoksu ei kuitenkaan oikein lähtenyt, joten päätin kävellä reippaasti kuntopolun pitemmän lenkin, jota en ole kiertänyt Asta-myrskyn jälkeen ollenkaan. Siinä kävellessäni sain kerrassaan nerokkaan ajatuksen pidentää lenkkiä poikkeamalla harjun päällä kulkevalle metsäpolulle, minkä jälkeen kiertäisin kuntoradan kaukaisimman silmukan vielä toiseen kertaan.

Tuumasta toiseen. Taivalsin harjun päälle mahdottoman tyytyväisenä itseeni. Yhdessä risteyksessä pysähdyin, kun kuulin kummaa narinaa. Narinan lähdettä ei näkynyt, mutta toisen polun yli oli kaatunut mänty - ei siis sinne, vaan toista polkua pitkin alamäkeen. Vasta silloin näin konkeloon jääneen ison männyn, joka narisi ihan polun vieressä. Olin jo päässyt latvasta ohi, joten tietysti jatkoin eteenpäin kohti harjun korkeinta kohtaa.

Siellä odottikin jymy-yllätys. Itärinteestä oli kaatunut puolen tusinaa puuta suoraan polulle, ja vielä yksi puu sojotti vinossa polun yllä arvuutellen, kaatuisiko tänään vai ehkä ensi vuonna. Mietin hetken aikaa, kääntyisinkö takaisin, mutta ajatus kivikkoisesta ylämäestä narinan siivittämänä ei oikein houkuttanut. Onneksi jyrkkää länsirinnettä pääsi kohtalaisen helposti alas ilman polkuakin, koska sillä kohtaa rinnettä ei ollut mitään järkyttävää kivikkoa. Hetken päästä kipusin takaisin polulle ja jatkoin suorinta tietä hakkuuaukean halki takaisin tutulle ja turvalliselle kuntoradalle, joka on raivattu myrskyn jäljiltä jo aikapäiviä sitten.

Että semmoinen seikkailu tällä kertaa :-) Matkaa kertyi kymmenisen kilometriä.