maanantai 11. heinäkuuta 2011

Ruudun takaa

Aamulla lehteä lukiessani äkkäsin arvostelun Tähtäimessä maraton -ohjelmasta, joka tuli Teemalla 15.30. Tottahan se piti katsoa, vaikka esitysaika olikin älytön. Kuka katsoo telkkua kesäpäivänä puoli neljältä, jos ei sattumoisin ole sairaslomalla tai muuten vain ulkoilmarajoitteinen?

Ohjelma oli kuusiosaisen sarjan ensimmäinen osa, ja sarja on kuvattu vuosina 2004 ja 2005. Tässä jaksossa esiteltiin osallistujat, joita oli kuusin kappalein. Nuorin on 29-vuotias poliisi ja vanhin 54-vuotias konduktööri, molemmat naisia. Kunkin osallistujan elämästä kerrottiin työ, perhesuhteet ja liikuntaharrastukset. Lisäksi he kertoivat itse, mitä odottivat tulevalta vuodelta - joku halusi päästä diabeteslääkityksestä, toinen tupakasta. Valmentajat arvioivat vielä kunkin vahvuudet ja riskitekijät. Puolet porukasta oli naisia, puolet miehiä.

Vain yksi osallistujista harrasti ehtiessään jonkin verran lenkkeilyä: Kolmen lapsen äiti, joka tekee kahta työtä ja huolehtii sairaasta miehestään. Lenkkeily oli hänelle ainoa mahdollisuus harrastaa liikuntaa, mutta siitäkin oli huono omatunto. Hän uskoi, että maratonharjoittelu olisi sellainen syy lenkkeillä, että omatunto lakkaisi kolkuttamasta. Huh, huh. Täytyy hattua nostaa - ja samalla vähän ihmetellä mikä meitä naisia oikein vaivaa. Miksei oma hyvinvointi ole perheelliselle tarpeeksi hyvä syy harrastaa liikuntaa? Miksi tarvitaan ulkoinen tavoite antamaan pontta sanoa että minä menen nyt lenkille, koittakaa pärjätä puoli tuntia? Oma lehmähän se on ojassa, mutta onneksi alan hiljalleen päästä tuosta ajattelutavasta eroon :-)

Toinen mieleen jäänyt ihminen oli sairaankuljettaja, jonka työkaverit olivat lyöneet vetoa sen puolesta, ettei hän osallistu maratonille. Kuulostaa julmalta, mutta mies myönsi itsekin uhonneensa moneen otteeseen ennenkin osallistuvansa maratoneille ja jääneensä sitten pois viime tipassa jonkin tekosyyn varjolla.

Kuuden valmennettavan esittely ja arviointi puolessa tunnissa on aikamoinen rykäisy, kun ohjelmassa kuitenkin oli myös yleistä asiaa maratonharjoittelun alkumetreistä. Homma kuitenkin toimi, kun ohjelman rakenne oli kohdallaan. Samaa ei voi sanoa Elixiristä, jonka myös katsoin tänään. Siinä oli periaatteessa kolme juttua: Joku julkkiskokki laittoi ahvenaa jalkapallokentän laidalla, Ismo Leikola sovitteli urheilupaitoja ja lisäksi oli ensiapupläjäys siitä, miten autetaan lämpöhalvauksen uhria. Vikana oli vain se, että ohjelmaosuudet oli pätkitty silpuksi. Esimerkiksi ensiapunäytelmä kesti kaikkiaan viitisen minuuttia. Sekin oli pitänyt jakaa kahteen osaan, joiden välissä tuli mainoskatko JA pätkä kokkausta sekä Leikolan sovituskoppiläppää ennen kuin jälkimmäinen pätkä voitiin näyttää. Sen alussa oli tietysti kertaus alkuosasta. Haloo Nelonen, tuo on aika halpa konsti täyttää ohjelma-aikaa! Eipä tarvitse sitäkään ohjelmaa katsoa toiste.

Maratonsarjaa voisin uteliaisuuksissani seurata, jospa se pääsee ensi jaksossa kunnolla vauhtiin. Saanpahan vinkkiä ensi kesän KiipFitiin.

Olotila on kohentunut sen verran, että tänään kävin kirjastossa ja apteekissa ihan omine nokkineni. Lenkin pituudeksi tuli tuollaiset 700 metriä. Illalla käväsin vielä kaupassa tien toisella puolella, mutta se oli jo vähän liikaa tälle päivälle. Maltti on valttia, tiemmä!

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Vastatuulessa

NonStopin jälkeen en ole pahemmin lenkille ehtinyt, sillä sitä seuranneena viikonloppuna olin zumbaohjaajakoulutuksessa. Viikonloppu oli hieno kokemus, ja lupaan pyhästi postata siitä vielä tämän vuoden puolella, mutta sen aikana sattui pikku tapaturma ja sain kunnon tällin selkääni. Sillä hetkellä se tuntui pikkujutulta, mutta viikon päästä mulla oli ihme kipuja pitkin yläkroppaa. Onneksi menivät ohi, mutta kyllä niitä piti käydä lääkärille valittamassa. Ilmeisesti mulla oli joku fasettinivellukko tai muuta yhtä jännittävää, mikä sitten aiheutti jännitteitä ympäriinsä. Vaivan vähän helpotettua kävin torilla zumbaamassa vanhoilla lenkkareilla ja onnistuin repimään Nonstopissa tulleet rakot hajalle ennen aikojaan, sitten paahdettiin töitä jotta pääsisi lomallekin ja kaikkea tämän tämmöistä.

Lomareissulle kyllä otin lenkkivaatteet mukaan. Kuinkas sattuikaan, onnistuin vilustumaan lomallelähtöpäivänä. Hain ekana lomapäivänä lääkkeet paikallisesta apteekista, mutta eipä niistä ollut apua. Reissu sentään onnistui hyvin ja kävelimme paljon katselemassa kaupunkia. Paluulennolla vapisin kuitenkin kuumeessa ja kun se ei kotonakaan tuntunut laskevan ollenkaan, kävin lääkärissä. Saamani antibiootit eivät auttaneetkaan, ja hyvin pian jouduin sairaalaan, missä mulla todettiin molemminpuolinen keuhkokuume. Nyt on edessä sairaslomaa pitkälle heinäkuuhun.

Taitaapa jäädä KiipFit tällä kertaa väliin. Ehkä ensi vuonna sitten.