tiistai 27. maaliskuuta 2012

Puskaradiosta kuulin...

...että Ponnenjärvi NonStop 2012 järjestettäisiin tänä vuonna normaalilla paikallaan, eli helatorstain jälkeisenä perjantaina. Tänä vuonna siis 18.5. Juoksukalenteri ei tiedä asiasta mitään, mutta tämä lähde on tavallisesti asiasta perillä :-)

Saa nähdä lähdenkö tänä vuonna, lenkkeily ainakin on jäänyt luvattoman vähiin! Zumbannut olen sitten senkin edestä.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Eka zumbatunti!

Eilen tuli taas uusi kokemus plakkariin, kun ohjasin ensimmäisen oikean zumbatuntini.

Koko juttu sai alkunsa uutenavuotena, kun olimme kavereiden luona juhlistamassa vuoden vaihtumista. Tuli siinä sitten puheeksi, että haluaisin harjoitella ohjaamista vaikka kavereiden kesken, kun vain olisi sopiva tila. No, kavereilla oli tiedossa paikallisen urheiluseuran liikuntasali, josta en ollut kuullutkaan. Asia jäi sillä erää hautumaan, koska leipätyö vei sillä haavaa niin paljon aikaa etten olisi kumminkaan ehtinyt rakennella tuntia saati harjoitella sitä.

Tammikuun lopulla soittelin seuraan ja kyselin tilasta vähän. Tarkoitus oli varata se ihan omaan käyttöön, mutta tulihan siinä sitten puhetta siitä mitä ajattelin siellä harrastaa. Sovimme, että käyn katsomassa tilaa ja puhutaan lisää sitten.

Meni useampi viikko, ennen kuin osuin katsomaan tilaa, joka näytti juuri sopivalta zumbaamiseen. Tilaa esitteli vanhempi mies, joka vetää seuran kuntonyrkkeilyä. Siinä jutustellessamme hän sitten kysäisi, milloin aion aloittaa tunnit. Sitä oli kuulemma kyselty kylällä jo kovasti! Kun löysin leukani lattialta, sain sanottua että ei nyt ihan ensi viikolla eikä vielä seuraavallakaan, kun meillä on talviloma. Ja että täytyy vähän miettiä, kun tosiaan ajattelin ihan vain kaveriporukan juttua... Lupasin palata asiaan. Seuraavana päivänä mulle soitettiin, että voisitko aloittaa jo ensi torstaina?

No, hmm. Harkitsin asiaa hetken aikaa, mutta päädyin kumminkin lykkäämään aloittamisen eiliselle. Hyvä niin! Kerkisin rustata tunnin, harjoitella koreografioita, harjoitella vähän ohjaamista peilin edessä, hoitaa Gramex- ja Teosto-asiat kuntoon, käydä varjoconventionissa ja saada palautetta (ja nähdä itseni videolla), käydä zumbatunneilla ja parannella paria asiaa joita en olisi ilman videota edes tajunnut ja ennen kaikkea jännittää pahimmat jännitykset pois.

Naistenpäivänä koitti se suuri päivä. Mulla on taipumusta jännittää joka asiaa, mutta tällä viikolla olen ollut yllättävän tyyni, eikä eilenkään tuntunut ollenkaan kamalalta. Pientä hyvää jännitystä tietysti oli ilmassa. Lähetin ilmoittautuneille tervetulotekstarin, keräsin kamat kassiin ja hankkiuduin paikalle. Alkajaisiksi oli pieni äänentoistollinen ongelma, jonka onneksi huomasin ennen tunnin alkua. Olin pannut levyn soimaan jo valmiiksi, ja se pomppi ja sytkytti ja ääni oli kerrassaan kamala. Vaan ei hätä ole tämän näköinen. Olin kotona vähän naureskellen pakannut reppuun tietokoneen kaiuttimet, jotka nyt kaivettiin esiin. Piuha kiinni puhelimeen, jossa oli treenien jäljiltä koko tunnin biisit soittolistalla, ja bileet pystyyn!

Totuuden nimissä täytyy sanoa, että tulihan siellä hiukan sohlattua, mutta fiilis oli hyvä ja enemmistö ilmoittautui saman tien seuraavalle kerralle. Kuparinen on nyt rikki, ja ensi kerralla tiedän taas paremmin mitä meinaan sanoa ja tehdä :-)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Zumba-varjobileet

Vähän toista viikkoa sitten Lontoossa järjestettiin Euroopan ensimmäinen Zumba Conference. Joku tutuista zumbaohjaajista heitti jo syksyllä vitsinä, että järjestetään varjoconvention niille, jotka eivät sattumalta ole lähdössä Lontooseen. Tuumasta toimeen ja bileet pystyyn! Kolmipäiväisten kekkereiden sijaan riitti yksi lauantaipäivä. Säännöt olivat samat kuin aikaisemmissakin ZIN-kokoontumisissa, eli jokainen paikalle tullut toi mukanaan evästä ja janojuomaa nyyttäripöytään sekä pari mielikoreografiaansa, jotka -köh- kuvattaisiin.

Viimeinen kohta sai mut repimään tukkaani jo ennen joulua. Koreoissa piti olla edes jotain omaa, eikä mulla ollut oikein mitään, mihin olisin ollut tyytyväinen. Yhtenä aamuna sitten heräsin oivallukseen, että tässähän on mulle biisi! Koreografiakin syntyi saman tien, ja sitä sitten treenasin olohuoneessa ja olin oikein tyytyväinen. Samalla sain valmiiksi toisen koreografian, joka oli junnannut pitkään paikallaan, ja niin viemiset olivatkin kasassa suit sait sukkelaan.

Toinen juttu on sitten se, että kameran edessä ketkuttelu kauhistutti mua etukäteen. Nuorempana en pahemmin kainostellut kuvaamista, mutta moni asia on sittemmin muuttunut. Paikan päällä selvisi kuitenkin, että videot tulee vain osallistujien omaan käyttöön. Niinpä ajatus ei vaivannut läheskään niin paljon enää sitten, kun tuli mun ohjausvuoroni. Omasta mielestäni olin siinä vaiheessa hyvinkin rento, mutta videolla näytän jostain syystä kumminkin siltä kuin olisin syönyt sitruunan... Ja ehkä jotain muutakin pientä, kuten aivan pikkuriikkisen villisian.

No, mutta joka tapauksessa mun Hanoi Rocks -koreoni sai kehuja. Ohjaaminenkin tuntui ihan erilaiselta kuin alkukesän ZIN-kekkereissä, joissa homma ei mennyt ihan putkeen. Ja kun näkee itsensä videolta niin huomaa, missä on petraamisen paikka. Ihan hyvä kokemus siis, ja aina on ihana nähdä muita ohjaajia!