maanantai 22. elokuuta 2011

Terveen kirjoissa!

Kävin aamupäivällä lääkärissä ja sain ilokseni kuulla, että Tauti on poissa. Keuhkoista kuuluvat äänet olivat puhtaat, keuhkokuvat samaten. Jälkimmäisiä sain ihmetellä itsekin, vaikken niistä paljon ymmärräkään. Silti niistä näki, että olivat ne ihan erilaiset kuin vanhat kuvat siinä vieressä.

Saan siis ruveta lenkkeilemään, kunhan otan syksyn suhteellisen rauhallisesti.
Jipii!

perjantai 19. elokuuta 2011

Juoksemisen taito

Bongasin kirjastosta Marko Kantanevan kirjoittaman Juoksemisen taito –kirjan, joka on julkaistu tänä vuonna. Nimi puhutteli kummasti. Viimesyksyiset hankaluudet ovat vielä tuoreessa muistissa, eikä koko kesän kestäneen juoksutauon jälkeen ole ollenkaan kirkossa kuulutettua, että talven mittaan hankitut taidot olisivat säilyneet.

Lyhyt johdantokappale Juoksemisen taito kertoo, miten Kantaneva seurasi kolme vuotta työhuoneensa ikkunasta lenkkeilijää, jonka juoksuvauhdissa ja –tekniikassa oli ilmeisesti parantamisen varaa, mutta minkäänlaista kehitystä ei tapahtunut. Usein sanotaan, että juoksemalla oppii, mutta tässä tapauksessa olisi tarvittu muuta. Siitä se idea kirjan kirjoittamiseen sitten vissiin lähti. Toisaalta oli virkistävää lukea, että juoksutekniikan oppiminen tuotti kirjoittajalle itselleenkin hankaluuksia, ja hän sentään on entinen kilpahiihtäjä.

Aika lailla alkumetreillä todetaan, että jokainen juoksee tyylillään, mutta perustekniikassa ei saisi olla isoja virheitä. Raajaan kuulemma kohdistuu joka askeleella kuorma, joka vastaa kehon painoa kolminkertaisena, ja siksi oikea tekniikka on tärkeä. Kirjassa esitelläänkin hyvän juoksutekniikan tunnusmerkit ja annetaan joitakin ohjeita suurimpien virheiden korjaamiseksi.

”Juoksutaidon kohentamiseen tähtäävässä harjoittelussa on ensin laitettava liikkuvuus ja lihasvoima kuntoon.”

Toisin sanoen: Jos ei ole aikoihin tullut pahemmin liikuskeltua, on aloitettava venyttelystä, voimistelusta ja jumpasta. Sitten lähdetään kohentamaan lihasvoimaa ja vasta sen  jälkeen ovat vuorossa koordinaatio- ja lihasharjoitteet. Oman kuntonsa osa-alueita voi testailla liikkuvuus- ja lihaskuntotesteillä sekä Cooperin testillä, joille on tietysti tulostaulukot.

Kirjassa on runsaasti kuvia selventämässä sanomaa, ja vaakasuuntaisille sivuille niitä mahtuukin paljon. Esimerkiksi erilaiset juoksuharjoitteet on esitetty aika nerokkaasti siten, että juoksijan liikkeet näkyvät sarjana yhdessä ja samassa kuvassa, samaan tapaan kuin Kantanevan kotisivujen  ylälaidassa. Tämmöistä esitystapaa en ole ainakaan itse nähnyt muissa kirjoissa. Harjoitusosio alkaa luonnollisesti alkuverryttelyllä, jonka jälkeen on vuorossa venyttelyliikepankki. (En ikinä muista, että ennen verryttelyä pitäisi lämmitellä hölkäten viitisen minuuttia. En tosin ole pahemmin harrastanut verryttelyäkään, ettei sen puoleen.)

Liikkuvuusharjoittelun avuksi esitellään sarja keppijumppaliikkeitä. Lihaskunnon kohottamiseksi annetaan ohjeet kuntopiirin tekemiseksi oma kroppa vastuksena ja painoharjoitteluun vapailla painoilla. Koordinaatioharjoitteet on jaettu kotona tehtäviin jumppaliikkeisiin ja juosten tehtäviin harjoitteisiin. Kaikista harjoitteista on havainnolliset kuvat.

Kirjassa sivutaan myös paljasjalkajuoksua ja talviharjoittelua. Talvijuoksuvinkeistä puuttui mielestäni oleellinen vaatetukseen liittyvä asia: Vaikka vaatteiden hengittävyys on tärkeää, etupuolta pitää myös suojata kylmältä. Ainakin tämä äiti käytti viime talvena villaisia patalappuja liiveissään pahimmilla pakkasilla.

Lopussa on harjoitusohjelmat Cooperin testiä varten, kympille ja maratonille. Kymmenelle kilsalle on kolme erilaista ohjelmaa eritasoisille juoksijoille, maratonin ohjelmat on jaoteltu tavoiteajoille 5, 4 ja 3 tuntia. Lisäksi kirjassa on haastateltu neljää pitkän linjan juoksuvalmentajaa ja kysytty heidän suosikkiharjoitteitaan.

Kaiken kaikkiaan kirja on kuviensa ansiosta todella havainnollinen ja 160-sivuisenakin melko laaja. Mukana tulee käyttäjätunnus nettipalveluun, jossa voi katsella valmennusvideoita.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Ei vaiskaan

Olisi varmaan pitänyt laittaa edellisen postauksen otsikkoon kysymysmerkki, on tämä sellaista lorvimista vielä ollut. Lauantaina tosin tein kävellen pitkähkön metsälenkin, josta tuli vielä aikomaanikin pitempi. Lähdin tutkimaan uusia polkuja ja jouduin loppujen lopuksi palaamaan omia jälkiäni, kun edessä oli hiukan liian jännittäviä maisemia enkä ihan tarkkaan tiennyt missä olin. Pari tuntia siinä meni... Uusille poluille on välillä hyvä poiketa monessakin mielessä, kunhan tietää missä mennään ;-)

Maanantaina olisi sitten viimein kontrolliaika lääkärille. Varaukset tehnyt hoitaja oli kai lukenut väärin ja varannut ajat tutkimuksiin ja polille kuuden kuukauden päähän, kun piti olla kuusi viikkoa. Rupesin vähän ihmettelemään, kun ei mitään kuulunut, ja soitin perään. Erehtyminen on inhimillistä, onneksi sain ajan melko lähelle sitä mitä pitikin.

Edelleen hikoiluttaa ja hengästyttää yllättävän helposti. Eilen viimeksi mulle sanottiin taas kerran, että kaikki megarepäisyt on sitten poissa kuvioista vähintään loppusyksyn. Se, jonka kanssa puhuin, sanoi ettei toipumistaan voi väkisin edistää. Onhan se totta, mutta kroppa alkaa tottua tähän tekemättömyyteen vähän liiankin hyvin. Tuntuu, että kunto rapistuu ihan silmissä...

Naapurin Pike sanoi käyneensä kuntokeskuksen BodyBalance-näytetunnilla ja suositteli sitä mulle juuri siksi, että pääsisin tekemään edes jotain. Olen kyllä tiennyt, että siellä alkaa nyt syksyllä joitakin LesMillsin tunteja, mutta itse en osannut ajatellakaan muuta kuin että BodyPump on tässä vaiheessa ihan liian raskasta.

Yksi ystäväni suositteli jo aiemmin joogaa, joka myöskin  on loistolaji. Harmi kyllä sitä järjestetään tässä lähistöllä vain kansalaisopistossa, joten tuskin tulen sinne tänä syksynä menneeksi. Ei tekisi mieli maksaa liikkumisistaan tässä vaiheessa kovin moneen paikkaan, ja mä saan joogasta parhaan olon ohjauksessa, kun saa jättää aivot narikkaan.

Eli nyt vain etsimään tuntitarjonnasta kaikkein kevyimpiä lajeja! Se on uusi polku sekin.

maanantai 8. elokuuta 2011

Lorvailun loppu

Sairasloma on jo aikapäivää sitten päättynyt, mutta en vain meinaa uskaltaa lähteä liikkeelle. Jotain kävelyretkiä olen kyllä tehnyt ja hiukan hölkötellyt, mutta nytkin on taas yskittänyt pari päivää. Hiukan hirvittää.

Totuus on kumminkin se, ettei tämä meno voi jatkua. Lojuttuani pari viikkoa sängyssä ajattelin, että nyt lähtee jaloista lihakset, kun niitä särki ihan älyttömästi takaa. Puntarikin näytti monen kilon pudotusta, enkä viitsi edes yrittää kuvailla miltä jalat nyt näyttävät. Jotain pitää tehdä, mutta mitä? Mulla on ollut ehkä vähän liikaa aikaa ajatella sitä, enkä oikeasti ole ihan varma, miten mun nyt kannattaisi jatkaa. Tässä on kuitenkin liikunnat olleet viikkokausia nollassa tai ainakin melkein.

Lenkkeily lähtisi luontevasti liikkeelle niin, että jatkan kävelylenkkien tekemistä ja alkaisin välillä hölkötellä hiljalleen. Tästäkin saadaan tehtyä ongelma arpomalla, kuinka usein lenkillä saisi ja pitäisi nyt tässä vaiheessa käydä. Ehkä on paras olla miettimättä sitä liikaa.

Lihakset kaipaisivat vahvistelua ja venyttelyä. Olen nyt tehnyt vähän liikkuvuusharjoitteita muutamana aamuna. Eihän se vielä mihinkään riitä, mutta parempi kuin ei yhtään mitään. Entäs sitten lihaskunto? Lähdenkö salille, jumppaanko kotona vai tartunko kahvakuulaan? Luulen että jumppavideot pitää nyt jättää väliin, niitä tehdessä ei tule kuunneltua itseä. Siinä mielessä kahvakuula voisi olla tämän hetken voittajavalinta. Menen salillekin vasta sitten, kun tunnen jaksavani edes suurimman osan ohjelmasta.

Kesän kestänyt täydellinen zumbatauko harmittaa ehkä eniten. Alun perin ajattelin tehdä ison läjän koreoita, harjoitella ne hyvin ja treenata ohjaamista vaikka kavereiden kanssa. Enpä ole käynyt edes muiden tunneilla, saati rakennellut omaa...

Viimetiistainen zumbatunti teki hyvää, vaikka tuottikin vähän ongelmia. Otin aika kevyesti, mutta puolimaissa tajusin äkkiä että hengitys tuntui omituiselta. Ei varsinaisesti pahalta, mutta ei kauhean hyvältäkään, joten päätin varuiksi lepäillä hetken ja tasata hengitystä. Loppujäähdyttelyn aikana alkoi huimata, joten menin taas sivuun ja venyttelin siellä kun alkoi tuntua paremmalta. Tiedä sitten, oliko se vain harjoituksen puutetta vai merkki siitä, ettei pidä reuhtoa liikaa. Sen ainakin huomasi, etten edes olisi jaksanut tehdä kaikkea niin pontevasti kuin ennen, koska jaloista oli voima tiessään.

Kyllä tämä tästä. Ehkä sitä sitten rohkaistuu, kun saa lääkäriltä terveen paperit :-)

maanantai 1. elokuuta 2011

Lenkitön lauantai

Lauantaina sitten oli se KiipFit, ja kyllä harmitti etten päässyt mukaan. Kävin kuitenkin katsomassa juoksijoita hetken aikaa polun varrella vähän ennen kympin merkkiä. Jotain reitistä kertonee se, että muutama tuttu ohitti paikan tunnin paikkeilla, mutta loppuajat olivat kuitenkin kolmen tunnin molemmin puolin. Suurin osa mäistä kun tulee vasta puolivälin jälkeen, ja ne ovat aika pitkiä ja jyrkkiä sekä ylös- että alaspäin mennessä. Edit-täti huomauttaa kuulleensa, että yhdellä tutulla kramppasi selkä ja toinen jätti urheilujuomat autoon...

Pääsin kurkkaamaan juoksijoille jaettuun tuotekassiin, ja herttilaari että siellä oli tavaraa. Viimevuotinenkin kassi oli mielestäni yltäkylläinen, nyt siellä oli myös kahvia ja spagettia sun muuta sellaista, mitä ei viime vuonna ollut. Yksi uutuuksista oli urheilujuoma. Myös voiteita ja pesuaineita oli nyt viimevuotista enemmän.



Eilen käväisin harjulla sauvakävelemässä, jotta sain harmitusta hiukan lientymään. Se olikin ihan hyvä veto, sillä perjantaina kävi jo mielessä josko sittenkin olisin mennyt lauantaina lähtöviivalle. Olo kun on ollut vähän aikaa jo melkein normaali. Onneksi järki tuli väliin. Sunnuntain lenkki todisti, että ei tässä vielä ihan teräkunnossa olla. Liikkuminen tuntui hyvältä, harjulle kiivetessä piti vähän puuskuttaa mutta metsäpoluilla hölköttely tuntui tosi mukavalta ja hölkkäsinkin peräti kilometrin verran. Niinpä yllätys oli melkoinen, kun puhelin ilmoitti, että matkaa olisi kertynyt vain 6,3 kilsaa ja aikaa kului 1:20 h. Tästä on suunta vain ylöspäin...

Huomenna ajattelin kokeilla, sujuisiko zumbaaminen.