perjantai 28. joulukuuta 2012

Lopunajan tunnelmia

Maailmanloppu ei tullutkaan, mutta vuoden vaihtuminen lähestyy vääjäämättä. Ohjasin eilen vuoden viimeisen Zumba-tunnin, joka oli jonkin verran normaalia pitempi ja biisivalinnoiltaan vähän erilainen kuin yleensä. Olin kerännyt kaikki vuoden aikana veivatut kipaleet soittolistaan ja lämmittelyn jälkeen panin listaan sekoituksen päälle. Kun tunti lähestyi loppuaan, vaihdoin jäähdyttelybiiseihin. Olipa taas hiukan jännitystä elämässä, kun en itsekään tiennyt, mitä tuleman pitää.

Facebookin kooste kuluneen vuoden huippukohdista näytti melko zumbaisalta, ja HeiaHeia vahvistaa asian. Kirjattuja Zumba-kertoja näkyy olevan 106, tunteja tietysti enemmän. En toki ole kirjannut ihan kaikkia Z-kuvioiden harjoitteluja, ellen sitten ole stepannut tosissani ja pitkään. Kakkossijaa pitää kuntosali, jossa olen vieraillut vuoden mittaan vain 20 kertaa. Lenkkeilytiedot piti etsiä erikseen, koska ne eivät olleet päässeet viiden suosituimman lajin listalle. Lenkkimerkintöjä on jopa kolme, mutta puhtaita juoksulenkkejä tuskin on enempää kuin se yksi, josta kirjoitin. Herää kysymys, että mitä ihmettä mä olen oikein tehnyt koko vuoden! Toisaalta tänä vuonna olen kirjannut HeiaHeiaan vain kuntoilun. Vielä viime vuonna mukana oli paljon hyötyliikuntaa, jonka jätin nyt pois nähdäkseni miten paljon kuntoilen.

Tottumus on toinen luonto, ja aloinkin puoliautomaattisesti miettiä, millaisia tavoitteita asettaisin ensi vuodelle. Tällä kertaa olen uudessa tilanteessa tavoitteita asetellessani, kun ohjaan omia tunteja kahtena iltana viikossa ja harjoitteluunkin menee oma aikansa. Voimaharjoittelua pitää silti lisätä eikä venyttelyä tule vieläkään harrastettua tarpeeksi. Raitista ilmaakin pitäisi saada. Yksi ratkaisu olisi siirtyä pihalle voimailemaan kuulalla ja herättämään kauhua ja hämmennystä ohikulkijoissa - naapurit ovat varmaankin jo tottuneet kaikkeen. Lenkkeilystä en mene sanomaan yhtään mitään, vaikka mieli tietysti tekisi suunnitella muutaman kilsan juoksulenkkiä vähintään kaksi tai kolme kertaa viikossa.

Mutta. Onko tietty määrä tiettyä lajia jonkin ajan sisällä jo itsessään tavoite? Ehkä siinä vaiheessa, jos haluaa tehdä liikkumisesta säännöllisen tavan tai monipuolistaa liikkumistaan. Zumbassa on oikeastaan vähän vaikea edes asettaa muita tavoitteita. Voin tietysti asettaa tavoitteekseni kehittyä ohjaajana, mutta sitäkin on vähän vaikea määritellä sen kummemmin.

Joulun seassa kävin pari kertaa salilla. Lisäilin huvikseni painoja vähän sinne sun tänne ja tein ylimääräisiä sarjoja, koska siltä tuntui. Tuli siinä mieleen, että voisin pyytää päivittämään ohjelman ja toden totta alkaa taas käydä salilla. Tavoitteet taitavat olla lähinnä muodollisia, mutta kyllä mä toisaalta haluan päästä lisäämään painoja uudestaan jo keväällä.

Selvisi muuten viimein, miksi mulla on ollut vaikeuksia pystysoudussa. Mä olen pihissyt ja puhissut niin pienten painojen kanssa, että oikein hävettää. Kerran sitten kysyin että missä on vika, kun oikeassa olkavarressa tuntuu aina sarjan loppuvaiheessa, että lihakset menee solmuun. Selvisi, että olen pitänyt kyynärpäitä liian edessä. Jatkan vieläkin niillä samoilla pienillä painoilla, koska väärin tehdessä voima ei tietenkään ole kehittynyt, mutta nyt pystyn sentään tekemään koko harjoituksen kerralla. Tekniikka se on joka jyllää.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Mee ja tee se!

Tässä pari viikkoa sitten sunnuntaina harkitsin, kehittelisinkö uusia Zumba-kuvioita vai menisinkö salille. Sitten äkkäsin, että ulkona oli vielä valoisaa ja maa oli sula. Lenkille!

En ole pahemmin lenkkeillyt koko vuonna, ja ulos pääsemisessä olikin ohjelmaa kerrakseen. Piti oikein miettiä, paljonko puen vaatetta päälleni ja mihin helkuttiin olen pannut juoksuvermeeni. Suhteellisen pian selviydyin kuitenkin ulko-ovelle, käynnistin Sport Trackerin, panin napit korviin ja nupit kaakkoon ja lähdin matkaan.

Musiikilla on ihmeellinen voima. Tänä vuonna olen tosiaankin tyytynyt lähinnä kävelemään, juoksukilometrejä ei ole varmaan kertynyt kymmentäkään. Mutta kun luuri arpoi musiikkilistalta kaikkea kivaa, niin sitä vain juoksi ”tämän biisin loppuun” ja sitten taas seuraavan. Ja kuinka ollakaan, arpomiset osuivat useimmiten kohdalleen. Sillä kohtaa tosin meinasi naurattaa, kun sen ensimmäisen pitkän nousun huippua lähestyessäni soi Ricky Martinin Tu Y Yo, joka alkaa hiljalleen ja lisää ääntä vasta hetken päästä. Pääsin mäen päälle juuri siinä vaiheessa, kun Riku alkoi laulaa oikein isoon ääneen. Olo oli kuin elokuvissa. Toisessa kohdassa taas olin vaihtamaisillani kävelyyn, kun Billy Idol pisti sittenkin vauhtia tossuun. Pitkää, loivaa alamäkeä taas siivitti rento reggaeton-biisi, josta en ole ennen isommin piitannut. Nyt se sopi kuin nenä naamaan. Ja kuinka ollakaan, kotiportailla totesin juosseeni koko 7,8 kilsan lenkin!

Lenkki tuntui mukavasti jaloissa pari päivää, ei kipuna vaan väsyneinä lihaksina. Se oli hyvää kipua se, mutta sitten tuli tenkkapoo. Touhusin jotain kotihommia, ja selkä meni jumiin. Itse olin koko ajan sitä mieltä, että se oli lihasjumi, mutta kun se alkoi hellittää, alaselästä kuului yhtä ja toista. Tätä ei olekaan koettu vuosiin. Kävin näyttämässä selkääni lääkärille ja luvan saatuani menin tutulle hierojalle, jonka kanssa päivittelimme yhdessä, miten olen saanutkin selkäni niin jumiin parissa viikossa. Mulla on vissiin taipumus reagoida joihinkin asioihin selälläni, ja tänä syksynä olen ollut erityisen tuohtunut työhön liittyvistä asioista. Ei siihen muuta tarvita.

Selkä saatiin kuitenkin pehmitettyä siihen kuntoon, että pääsin kuin pääsinkin lähtemään Anssi Heikkilän ZIN Jamiin. Sieltä sai taas valtavasti intoa, monta kelpo koreografiaa ja uusia tuttuja sen lisäksi, että näin sellaisia ZIN-kavereita, joita näen harvemmin. Olin oikein tyytyväinen reissuun, pikku vastuksista viis veisataan. Hyvä fiilis!