maanantai 29. lokakuuta 2012

Nainen, jolle ei koskaan tapahdu mitään?!


Pitkän aikaa olen potenut sitä, ettei liikuntarintamalla ole tapahtunut mitään uutta ja erikoista. Ei mitään Mainittavaa. Ohjaan Zumba-tunnin kaksi kertaa viikossa, syyslomalla tein pari sijaisuutta, sitä tavallista. Sitä semmoista tavallista, joka oli vuosi sitten vasta etäinen haave!

Muussa elämässä on sitten tapahtunut sitäkin enemmän, kun työelämässä alkoi myllertää. Viimeistään siinä yhteydessä kyllä huomasi, miten hyvää liikkuminen tekee ihmiselle. Olisin varmasti ollut monin verroin stressaantuneempi viime viikkoina, jos en olisi välillä käynyt salilla purkamassa raivon tunteita, pitkillä kävelylenkeillä tuulettumassa tai ohjaamassa Zumbaa, että on jotain muuta ajateltavaa. Elämä hakee uomiaan.

Viime viikonloppuna olin kavereiden bileissä, jotka alkoivat paikallisella liikuntasalilla. Ensin zumbattiin, sitten joogattiin – olin tykkänään unohtanut, miten ihanaa jooga on! Sitten mentiin saunaan, minkä jälkeen siirryimme intialaiseen ravintolaan syömään. Mausteinen ruoka toi taas kerran hien pintaan ja sama linja jatkui loppuun asti, kun menimme discoon bailaamaan. En muista, että tanssilattialla olisi ennen tarvinnut hikoilla noin mahdottomasti – ainakin jäähdytysjärjestelmä on kunnossa. Vettä meni illan mittaan toinenkin lasillinen. Seuraavat pippalot ovat kuulemma luvassa kevätpuolella. Odotan niitä jo innokkaasti!

Joogaohjaaja kertoi harrastavansa myös capoeiraa. Siinä on taas yksi laji, joka vaikuttaa kiinnostavalta. Olen joskus nähnyt sitä, mutta kuvitellut että se on ikään kuin parempikuntoisten laji (joo joo, se vanha kehno nostaa taas päätään!). Mutta ei, kuulemma harrastajissa on kaikenikäistä ja –kuntoista porukkaa. Ei tarvitse kyetä seisomaan käsillään eikä heittämään kärrynpyörää, jotta voi mennä mukaan. Hittolainen. Jos olis valta niin kuin on mieli, niin enhän mä muuta tekisikään kuin harrastaisin. Liikuntaa. Elämä on yllätyksiä täynnä.