tiistai 4. joulukuuta 2012

Mee ja tee se!

Tässä pari viikkoa sitten sunnuntaina harkitsin, kehittelisinkö uusia Zumba-kuvioita vai menisinkö salille. Sitten äkkäsin, että ulkona oli vielä valoisaa ja maa oli sula. Lenkille!

En ole pahemmin lenkkeillyt koko vuonna, ja ulos pääsemisessä olikin ohjelmaa kerrakseen. Piti oikein miettiä, paljonko puen vaatetta päälleni ja mihin helkuttiin olen pannut juoksuvermeeni. Suhteellisen pian selviydyin kuitenkin ulko-ovelle, käynnistin Sport Trackerin, panin napit korviin ja nupit kaakkoon ja lähdin matkaan.

Musiikilla on ihmeellinen voima. Tänä vuonna olen tosiaankin tyytynyt lähinnä kävelemään, juoksukilometrejä ei ole varmaan kertynyt kymmentäkään. Mutta kun luuri arpoi musiikkilistalta kaikkea kivaa, niin sitä vain juoksi ”tämän biisin loppuun” ja sitten taas seuraavan. Ja kuinka ollakaan, arpomiset osuivat useimmiten kohdalleen. Sillä kohtaa tosin meinasi naurattaa, kun sen ensimmäisen pitkän nousun huippua lähestyessäni soi Ricky Martinin Tu Y Yo, joka alkaa hiljalleen ja lisää ääntä vasta hetken päästä. Pääsin mäen päälle juuri siinä vaiheessa, kun Riku alkoi laulaa oikein isoon ääneen. Olo oli kuin elokuvissa. Toisessa kohdassa taas olin vaihtamaisillani kävelyyn, kun Billy Idol pisti sittenkin vauhtia tossuun. Pitkää, loivaa alamäkeä taas siivitti rento reggaeton-biisi, josta en ole ennen isommin piitannut. Nyt se sopi kuin nenä naamaan. Ja kuinka ollakaan, kotiportailla totesin juosseeni koko 7,8 kilsan lenkin!

Lenkki tuntui mukavasti jaloissa pari päivää, ei kipuna vaan väsyneinä lihaksina. Se oli hyvää kipua se, mutta sitten tuli tenkkapoo. Touhusin jotain kotihommia, ja selkä meni jumiin. Itse olin koko ajan sitä mieltä, että se oli lihasjumi, mutta kun se alkoi hellittää, alaselästä kuului yhtä ja toista. Tätä ei olekaan koettu vuosiin. Kävin näyttämässä selkääni lääkärille ja luvan saatuani menin tutulle hierojalle, jonka kanssa päivittelimme yhdessä, miten olen saanutkin selkäni niin jumiin parissa viikossa. Mulla on vissiin taipumus reagoida joihinkin asioihin selälläni, ja tänä syksynä olen ollut erityisen tuohtunut työhön liittyvistä asioista. Ei siihen muuta tarvita.

Selkä saatiin kuitenkin pehmitettyä siihen kuntoon, että pääsin kuin pääsinkin lähtemään Anssi Heikkilän ZIN Jamiin. Sieltä sai taas valtavasti intoa, monta kelpo koreografiaa ja uusia tuttuja sen lisäksi, että näin sellaisia ZIN-kavereita, joita näen harvemmin. Olin oikein tyytyväinen reissuun, pikku vastuksista viis veisataan. Hyvä fiilis!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti