...että Ponnenjärvi NonStop 2012 järjestettäisiin tänä vuonna normaalilla paikallaan, eli helatorstain jälkeisenä perjantaina. Tänä vuonna siis 18.5. Juoksukalenteri ei tiedä asiasta mitään, mutta tämä lähde on tavallisesti asiasta perillä :-)
Saa nähdä lähdenkö tänä vuonna, lenkkeily ainakin on jäänyt luvattoman vähiin! Zumbannut olen sitten senkin edestä.
tiistai 27. maaliskuuta 2012
perjantai 9. maaliskuuta 2012
Eka zumbatunti!
Eilen tuli taas uusi kokemus plakkariin, kun ohjasin ensimmäisen oikean zumbatuntini.
Koko juttu sai alkunsa uutenavuotena, kun olimme kavereiden luona juhlistamassa vuoden vaihtumista. Tuli siinä sitten puheeksi, että haluaisin harjoitella ohjaamista vaikka kavereiden kesken, kun vain olisi sopiva tila. No, kavereilla oli tiedossa paikallisen urheiluseuran liikuntasali, josta en ollut kuullutkaan. Asia jäi sillä erää hautumaan, koska leipätyö vei sillä haavaa niin paljon aikaa etten olisi kumminkaan ehtinyt rakennella tuntia saati harjoitella sitä.
Tammikuun lopulla soittelin seuraan ja kyselin tilasta vähän. Tarkoitus oli varata se ihan omaan käyttöön, mutta tulihan siinä sitten puhetta siitä mitä ajattelin siellä harrastaa. Sovimme, että käyn katsomassa tilaa ja puhutaan lisää sitten.
Meni useampi viikko, ennen kuin osuin katsomaan tilaa, joka näytti juuri sopivalta zumbaamiseen. Tilaa esitteli vanhempi mies, joka vetää seuran kuntonyrkkeilyä. Siinä jutustellessamme hän sitten kysäisi, milloin aion aloittaa tunnit. Sitä oli kuulemma kyselty kylällä jo kovasti! Kun löysin leukani lattialta, sain sanottua että ei nyt ihan ensi viikolla eikä vielä seuraavallakaan, kun meillä on talviloma. Ja että täytyy vähän miettiä, kun tosiaan ajattelin ihan vain kaveriporukan juttua... Lupasin palata asiaan. Seuraavana päivänä mulle soitettiin, että voisitko aloittaa jo ensi torstaina?
No, hmm. Harkitsin asiaa hetken aikaa, mutta päädyin kumminkin lykkäämään aloittamisen eiliselle. Hyvä niin! Kerkisin rustata tunnin, harjoitella koreografioita, harjoitella vähän ohjaamista peilin edessä, hoitaa Gramex- ja Teosto-asiat kuntoon, käydä varjoconventionissa ja saada palautetta (ja nähdä itseni videolla), käydä zumbatunneilla ja parannella paria asiaa joita en olisi ilman videota edes tajunnut ja ennen kaikkea jännittää pahimmat jännitykset pois.
Naistenpäivänä koitti se suuri päivä. Mulla on taipumusta jännittää joka asiaa, mutta tällä viikolla olen ollut yllättävän tyyni, eikä eilenkään tuntunut ollenkaan kamalalta. Pientä hyvää jännitystä tietysti oli ilmassa. Lähetin ilmoittautuneille tervetulotekstarin, keräsin kamat kassiin ja hankkiuduin paikalle. Alkajaisiksi oli pieni äänentoistollinen ongelma, jonka onneksi huomasin ennen tunnin alkua. Olin pannut levyn soimaan jo valmiiksi, ja se pomppi ja sytkytti ja ääni oli kerrassaan kamala. Vaan ei hätä ole tämän näköinen. Olin kotona vähän naureskellen pakannut reppuun tietokoneen kaiuttimet, jotka nyt kaivettiin esiin. Piuha kiinni puhelimeen, jossa oli treenien jäljiltä koko tunnin biisit soittolistalla, ja bileet pystyyn!
Totuuden nimissä täytyy sanoa, että tulihan siellä hiukan sohlattua, mutta fiilis oli hyvä ja enemmistö ilmoittautui saman tien seuraavalle kerralle. Kuparinen on nyt rikki, ja ensi kerralla tiedän taas paremmin mitä meinaan sanoa ja tehdä :-)
Koko juttu sai alkunsa uutenavuotena, kun olimme kavereiden luona juhlistamassa vuoden vaihtumista. Tuli siinä sitten puheeksi, että haluaisin harjoitella ohjaamista vaikka kavereiden kesken, kun vain olisi sopiva tila. No, kavereilla oli tiedossa paikallisen urheiluseuran liikuntasali, josta en ollut kuullutkaan. Asia jäi sillä erää hautumaan, koska leipätyö vei sillä haavaa niin paljon aikaa etten olisi kumminkaan ehtinyt rakennella tuntia saati harjoitella sitä.
Tammikuun lopulla soittelin seuraan ja kyselin tilasta vähän. Tarkoitus oli varata se ihan omaan käyttöön, mutta tulihan siinä sitten puhetta siitä mitä ajattelin siellä harrastaa. Sovimme, että käyn katsomassa tilaa ja puhutaan lisää sitten.
Meni useampi viikko, ennen kuin osuin katsomaan tilaa, joka näytti juuri sopivalta zumbaamiseen. Tilaa esitteli vanhempi mies, joka vetää seuran kuntonyrkkeilyä. Siinä jutustellessamme hän sitten kysäisi, milloin aion aloittaa tunnit. Sitä oli kuulemma kyselty kylällä jo kovasti! Kun löysin leukani lattialta, sain sanottua että ei nyt ihan ensi viikolla eikä vielä seuraavallakaan, kun meillä on talviloma. Ja että täytyy vähän miettiä, kun tosiaan ajattelin ihan vain kaveriporukan juttua... Lupasin palata asiaan. Seuraavana päivänä mulle soitettiin, että voisitko aloittaa jo ensi torstaina?
No, hmm. Harkitsin asiaa hetken aikaa, mutta päädyin kumminkin lykkäämään aloittamisen eiliselle. Hyvä niin! Kerkisin rustata tunnin, harjoitella koreografioita, harjoitella vähän ohjaamista peilin edessä, hoitaa Gramex- ja Teosto-asiat kuntoon, käydä varjoconventionissa ja saada palautetta (ja nähdä itseni videolla), käydä zumbatunneilla ja parannella paria asiaa joita en olisi ilman videota edes tajunnut ja ennen kaikkea jännittää pahimmat jännitykset pois.
Naistenpäivänä koitti se suuri päivä. Mulla on taipumusta jännittää joka asiaa, mutta tällä viikolla olen ollut yllättävän tyyni, eikä eilenkään tuntunut ollenkaan kamalalta. Pientä hyvää jännitystä tietysti oli ilmassa. Lähetin ilmoittautuneille tervetulotekstarin, keräsin kamat kassiin ja hankkiuduin paikalle. Alkajaisiksi oli pieni äänentoistollinen ongelma, jonka onneksi huomasin ennen tunnin alkua. Olin pannut levyn soimaan jo valmiiksi, ja se pomppi ja sytkytti ja ääni oli kerrassaan kamala. Vaan ei hätä ole tämän näköinen. Olin kotona vähän naureskellen pakannut reppuun tietokoneen kaiuttimet, jotka nyt kaivettiin esiin. Piuha kiinni puhelimeen, jossa oli treenien jäljiltä koko tunnin biisit soittolistalla, ja bileet pystyyn!
Totuuden nimissä täytyy sanoa, että tulihan siellä hiukan sohlattua, mutta fiilis oli hyvä ja enemmistö ilmoittautui saman tien seuraavalle kerralle. Kuparinen on nyt rikki, ja ensi kerralla tiedän taas paremmin mitä meinaan sanoa ja tehdä :-)
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Zumba-varjobileet
Vähän toista viikkoa sitten Lontoossa järjestettiin Euroopan ensimmäinen Zumba Conference. Joku tutuista zumbaohjaajista heitti jo syksyllä vitsinä, että järjestetään varjoconvention niille, jotka eivät sattumalta ole lähdössä Lontooseen. Tuumasta toimeen ja bileet pystyyn! Kolmipäiväisten kekkereiden sijaan riitti yksi lauantaipäivä. Säännöt olivat samat kuin aikaisemmissakin ZIN-kokoontumisissa, eli jokainen paikalle tullut toi mukanaan evästä ja janojuomaa nyyttäripöytään sekä pari mielikoreografiaansa, jotka -köh- kuvattaisiin.
Viimeinen kohta sai mut repimään tukkaani jo ennen joulua. Koreoissa piti olla edes jotain omaa, eikä mulla ollut oikein mitään, mihin olisin ollut tyytyväinen. Yhtenä aamuna sitten heräsin oivallukseen, että tässähän on mulle biisi! Koreografiakin syntyi saman tien, ja sitä sitten treenasin olohuoneessa ja olin oikein tyytyväinen. Samalla sain valmiiksi toisen koreografian, joka oli junnannut pitkään paikallaan, ja niin viemiset olivatkin kasassa suit sait sukkelaan.
Toinen juttu on sitten se, että kameran edessä ketkuttelu kauhistutti mua etukäteen. Nuorempana en pahemmin kainostellut kuvaamista, mutta moni asia on sittemmin muuttunut. Paikan päällä selvisi kuitenkin, että videot tulee vain osallistujien omaan käyttöön. Niinpä ajatus ei vaivannut läheskään niin paljon enää sitten, kun tuli mun ohjausvuoroni. Omasta mielestäni olin siinä vaiheessa hyvinkin rento, mutta videolla näytän jostain syystä kumminkin siltä kuin olisin syönyt sitruunan... Ja ehkä jotain muutakin pientä, kuten aivan pikkuriikkisen villisian.
No, mutta joka tapauksessa mun Hanoi Rocks -koreoni sai kehuja. Ohjaaminenkin tuntui ihan erilaiselta kuin alkukesän ZIN-kekkereissä, joissa homma ei mennyt ihan putkeen. Ja kun näkee itsensä videolta niin huomaa, missä on petraamisen paikka. Ihan hyvä kokemus siis, ja aina on ihana nähdä muita ohjaajia!
Viimeinen kohta sai mut repimään tukkaani jo ennen joulua. Koreoissa piti olla edes jotain omaa, eikä mulla ollut oikein mitään, mihin olisin ollut tyytyväinen. Yhtenä aamuna sitten heräsin oivallukseen, että tässähän on mulle biisi! Koreografiakin syntyi saman tien, ja sitä sitten treenasin olohuoneessa ja olin oikein tyytyväinen. Samalla sain valmiiksi toisen koreografian, joka oli junnannut pitkään paikallaan, ja niin viemiset olivatkin kasassa suit sait sukkelaan.
Toinen juttu on sitten se, että kameran edessä ketkuttelu kauhistutti mua etukäteen. Nuorempana en pahemmin kainostellut kuvaamista, mutta moni asia on sittemmin muuttunut. Paikan päällä selvisi kuitenkin, että videot tulee vain osallistujien omaan käyttöön. Niinpä ajatus ei vaivannut läheskään niin paljon enää sitten, kun tuli mun ohjausvuoroni. Omasta mielestäni olin siinä vaiheessa hyvinkin rento, mutta videolla näytän jostain syystä kumminkin siltä kuin olisin syönyt sitruunan... Ja ehkä jotain muutakin pientä, kuten aivan pikkuriikkisen villisian.
No, mutta joka tapauksessa mun Hanoi Rocks -koreoni sai kehuja. Ohjaaminenkin tuntui ihan erilaiselta kuin alkukesän ZIN-kekkereissä, joissa homma ei mennyt ihan putkeen. Ja kun näkee itsensä videolta niin huomaa, missä on petraamisen paikka. Ihan hyvä kokemus siis, ja aina on ihana nähdä muita ohjaajia!
tiistai 21. helmikuuta 2012
Lumikenkien kutsu
Lauantaina toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja kutsuin itseni mukaan ystävieni lumikenkälenkille. Heillä on isoja koiria, jotka pääsevät viikonloppuisin pitkille metsälenkeille samalla kun ystäväni nauttivat lumikenkäilystä. Minunkaan ei tarvinnut sitoa tennismailoja kenkiini niin kuin Aku Ankassa, vaan sain lainaksi hienot lumikengät, jotka ovat kuulemma voittaneet Retki-lehden testinkin. Hyppäsimme autoon lumikenkien ja dalmisten kanssa ja porhalsimme pikkutien varteen.
Matka suuntautui heti alkajaisiksi jyrkkärinteisen harjun päälle. Kiipeäminen ei ollut oikeastaan hankalaa, alastulo sen sijaan huolestutti jo noustessa. Onneksi sitä ei tarvinnut odotella kauan, vaan hetken kuljettuamme laskeuduimme notkoon ja nousimme seuraavalle harjulle. Laskeutuminen sujui yllättävän hyvin, vaikka tasamaan kasvattia hiukan hirvittikin.
Harjun päällä ja aukeilla paikoilla lumi oli niin syvää, että välillä koirat katosivat hankeen kokonaan hypättyään sinne milloin minkäkin perässä. Omatkin jalat upposivat jonkin verran, mutta eivät kumminkaan nilkkaa syvemmälle. Välillä kävelimme lammen jäällä, mutta kiipeily ja harjun päällä käveleminen oli kyllä hauskempaa. Yhtään akan kuvaa en tehnyt koko aikana, vaikka yhdessä ylämäessä kävin pariin otteeseen polvillani. Sekin ongelma poistui, kun otin kantakorotukset käyttöön.
Kiertelimme puolisentoista tuntia, ja oli tosi kivaa! Olo oli paljon varmempi kuin suksien päällä, eikä liikkuminen ei ollut näännyttävän raskasta. Minulle oli yllätys, miten kevyet lumikengät olivat. Siinä tallustellessa tuli väkisinkin mieleen, että jospa hankkisi tämmöiset kotiinkin... Luultavasti käyttäisin niitä enemmän kuin suksiani. Ne eivät ole päässeet vielä ollenkaan ulkoilemaan koko talvena. Ja voihan niitä säätää, niin muutkin pääsevät kokeilemaan. Täältä saisi poistohintaan samoja lumikenkiä kuin ne, jotka sain lainaksi. Hmm...
Matka suuntautui heti alkajaisiksi jyrkkärinteisen harjun päälle. Kiipeäminen ei ollut oikeastaan hankalaa, alastulo sen sijaan huolestutti jo noustessa. Onneksi sitä ei tarvinnut odotella kauan, vaan hetken kuljettuamme laskeuduimme notkoon ja nousimme seuraavalle harjulle. Laskeutuminen sujui yllättävän hyvin, vaikka tasamaan kasvattia hiukan hirvittikin.
 |
| Eka alamäki melkein takana. Kuvan otti Tanja. |
Harjun päällä ja aukeilla paikoilla lumi oli niin syvää, että välillä koirat katosivat hankeen kokonaan hypättyään sinne milloin minkäkin perässä. Omatkin jalat upposivat jonkin verran, mutta eivät kumminkaan nilkkaa syvemmälle. Välillä kävelimme lammen jäällä, mutta kiipeily ja harjun päällä käveleminen oli kyllä hauskempaa. Yhtään akan kuvaa en tehnyt koko aikana, vaikka yhdessä ylämäessä kävin pariin otteeseen polvillani. Sekin ongelma poistui, kun otin kantakorotukset käyttöön.
Kiertelimme puolisentoista tuntia, ja oli tosi kivaa! Olo oli paljon varmempi kuin suksien päällä, eikä liikkuminen ei ollut näännyttävän raskasta. Minulle oli yllätys, miten kevyet lumikengät olivat. Siinä tallustellessa tuli väkisinkin mieleen, että jospa hankkisi tämmöiset kotiinkin... Luultavasti käyttäisin niitä enemmän kuin suksiani. Ne eivät ole päässeet vielä ollenkaan ulkoilemaan koko talvena. Ja voihan niitä säätää, niin muutkin pääsevät kokeilemaan. Täältä saisi poistohintaan samoja lumikenkiä kuin ne, jotka sain lainaksi. Hmm...
perjantai 10. helmikuuta 2012
Aaltoliikettä
Tammikuun työsuma on lopultakin ohi! Helmikuun eka viikko meni normaaliarkeen totutellessa ja liikuntaa lisäillessä. Tuntui kuin en olisi tammikuussa liikkunut ollenkaan, mutta HeiaHeia ja muut seurantasysteemini kertovat sentään toista. Olen jumpannut ja zumbannut vähintään olohuoneessa, mutta näköjään liikkumistaan ei aina huomaa, jos ei lähde ovesta ulos. Eikä niitä kävelylenkkejäkään aina muista jälkeenpäin edes tehneensä.
Juoksulenkillä en ole käynyt herran aikoihin, ja se vähän hirvittää. Sain esimakua liiallisen rehkimisen seurauksista jo alkuviikosta, kun jalat olivat kipeämmät kuin ikinä. Takana oli reilu viikko ilman lepopäiviä... No, tämmöinen:
ma zumbatunti
ti tunti salilla
ke zumbaa kotona 1,5 h
to zumbatunti
pe aamulla 30 min omaa olkkarizumbaa, illalla ohjattu zumbatunti
la tunti salilla
su BodyPump-tunti
ma zumbatunti
Kävin siis kahteen otteeseen salilla ja pumpissa heti toisen salikäynnin jälkeisenä päivänä. Eihän siinä muuten mitään, mutta tuo tiistain salikäynti oli ensimmäinen joulun jälkeen. Pumpissa kyllä käytin kevyempiä painoja kuin koskaan, mutta kyykkybiisissä huomasi silti selvästi, että tangon kummassakin päässä olisi voinut olla vaikka kilo vähemmän. Biisiä ei millään meinannut jaksaa loppuun, eikä BodyPumpissa tosiaankaan soiteta mitään kymmenminuuttisia proge-kappaleita. Maanantaiaamuna jalkoja pakotti jonkin verran. Illan zumbatunnilla ne tuntuivat vertyvän, mutta tiistaina reisiä ja pohkeita särki istuessakin. Sellaista en muista ennen kokeneeni. Olin kuitenkin mielestäni venytellyt joka päivä ja väliin yölläkin, kun heräsin siihen, että jalkoja pakotti. Luulisi, että tässä on jo jotain oppinut, ja sitten sortuu tuommoiseen aloittelijan mokaan...
Sillä voi tietysti olla jotain tekemistä hankkimani Mywellness Keyn kanssa, joka määrittelee liikunnan tavoitetasot joka päivälle. Tavoitetason pitäisi nousta vähitellen, oliko se nyt prosentin viikossa va mitä siitä sanottiin... Laitetta pidetään housunkauluksessa koko päivä, joten kaikki päivän hötkyilyt lasketaan liikkumiseksi, mutta rajat ovat sitten sen mukaiset. Liikkuminen muunnetaan MET-arvojen mukaan move-yksiköiksi, ja aktiivisuus määritellään näin:
alle 500 movea - vähän aktiivinen (symbolihahmo istuu)
500 - 750 movea - kohtalaisesti aktiivinen (hahmo kävelee lysyssä)
750 - 1 000 movea - aktiivinen (hahmo juoksee)
yli 1 000 movea - todella aktiivinen (hahmo loikkaa ilmaan ja lyö kantapäitä yhteen)
No niin. Tavoitetasoon pääsemistä seurataan palkilla, joka kasvaa päivän mittaan. Jos päivän tavoitetaso ylittyy, palkin viereen ilmestyy plussa. Tavoitetason ja päivän aikana kerätyt movet saa näkyviin nappia painamalla, ja siinähän se vitsi sitten onkin. Olen lähinnä seurannut palkkia ja ollut tyytyväinen, jos olen saanut iltaan mennessä plussan näkyviin, ja muutaman päivän välein olen tökännyt laitteen tietokoneeseen ja tallentanut tiedot tietokantaan. Hankin laitteen jouluviikolla, ja lähtötavoitteena oli se 500 movea päivässä. Nyt mun tavoitteeni näkyy olevan joka päivä pitkästi toistatuhatta movea, tänäänkin 1 529 ja huomenna lauantain kunniaksi vielä vähän enemmän... Siihen ei enää arkikävelyllä pääse, jos ei sitten tee sellaista työtä jossa on koko ajan jaloillaan.
Juuri tuossa viime viikolla kävi niin, että illalla katsoin mittariin ja totesin, että tavoitteesta on koossa vasta puolet. Onneksi sitten kumminkin huomasin katsoa montako movea olin kerännyt, ja olihan niitä koossa yli 800. Kyllä se sille päivälle riitti. Laite on hyvä renki, mutta huono isäntä!
Juoksulenkillä en ole käynyt herran aikoihin, ja se vähän hirvittää. Sain esimakua liiallisen rehkimisen seurauksista jo alkuviikosta, kun jalat olivat kipeämmät kuin ikinä. Takana oli reilu viikko ilman lepopäiviä... No, tämmöinen:
ma zumbatunti
ti tunti salilla
ke zumbaa kotona 1,5 h
to zumbatunti
pe aamulla 30 min omaa olkkarizumbaa, illalla ohjattu zumbatunti
la tunti salilla
su BodyPump-tunti
ma zumbatunti
Kävin siis kahteen otteeseen salilla ja pumpissa heti toisen salikäynnin jälkeisenä päivänä. Eihän siinä muuten mitään, mutta tuo tiistain salikäynti oli ensimmäinen joulun jälkeen. Pumpissa kyllä käytin kevyempiä painoja kuin koskaan, mutta kyykkybiisissä huomasi silti selvästi, että tangon kummassakin päässä olisi voinut olla vaikka kilo vähemmän. Biisiä ei millään meinannut jaksaa loppuun, eikä BodyPumpissa tosiaankaan soiteta mitään kymmenminuuttisia proge-kappaleita. Maanantaiaamuna jalkoja pakotti jonkin verran. Illan zumbatunnilla ne tuntuivat vertyvän, mutta tiistaina reisiä ja pohkeita särki istuessakin. Sellaista en muista ennen kokeneeni. Olin kuitenkin mielestäni venytellyt joka päivä ja väliin yölläkin, kun heräsin siihen, että jalkoja pakotti. Luulisi, että tässä on jo jotain oppinut, ja sitten sortuu tuommoiseen aloittelijan mokaan...
Sillä voi tietysti olla jotain tekemistä hankkimani Mywellness Keyn kanssa, joka määrittelee liikunnan tavoitetasot joka päivälle. Tavoitetason pitäisi nousta vähitellen, oliko se nyt prosentin viikossa va mitä siitä sanottiin... Laitetta pidetään housunkauluksessa koko päivä, joten kaikki päivän hötkyilyt lasketaan liikkumiseksi, mutta rajat ovat sitten sen mukaiset. Liikkuminen muunnetaan MET-arvojen mukaan move-yksiköiksi, ja aktiivisuus määritellään näin:
alle 500 movea - vähän aktiivinen (symbolihahmo istuu)
500 - 750 movea - kohtalaisesti aktiivinen (hahmo kävelee lysyssä)
750 - 1 000 movea - aktiivinen (hahmo juoksee)
yli 1 000 movea - todella aktiivinen (hahmo loikkaa ilmaan ja lyö kantapäitä yhteen)
No niin. Tavoitetasoon pääsemistä seurataan palkilla, joka kasvaa päivän mittaan. Jos päivän tavoitetaso ylittyy, palkin viereen ilmestyy plussa. Tavoitetason ja päivän aikana kerätyt movet saa näkyviin nappia painamalla, ja siinähän se vitsi sitten onkin. Olen lähinnä seurannut palkkia ja ollut tyytyväinen, jos olen saanut iltaan mennessä plussan näkyviin, ja muutaman päivän välein olen tökännyt laitteen tietokoneeseen ja tallentanut tiedot tietokantaan. Hankin laitteen jouluviikolla, ja lähtötavoitteena oli se 500 movea päivässä. Nyt mun tavoitteeni näkyy olevan joka päivä pitkästi toistatuhatta movea, tänäänkin 1 529 ja huomenna lauantain kunniaksi vielä vähän enemmän... Siihen ei enää arkikävelyllä pääse, jos ei sitten tee sellaista työtä jossa on koko ajan jaloillaan.
Juuri tuossa viime viikolla kävi niin, että illalla katsoin mittariin ja totesin, että tavoitteesta on koossa vasta puolet. Onneksi sitten kumminkin huomasin katsoa montako movea olin kerännyt, ja olihan niitä koossa yli 800. Kyllä se sille päivälle riitti. Laite on hyvä renki, mutta huono isäntä!
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Liikunnan nälkä
Tammikuu on ollut töiden puolesta tosi tiukka. Viime postauksen jälkeen olin viikon liikkumatta (lapsen viemis- ja hakureissuja ei lasketa, vaikka teenkin ne kävellen), ja sen kyllä huomasi! Lihakset ihan huusivat liikuntaa. Viime viikonloppuna ryhdistäydyin sen verran, että kävin sauvakävelemässä ja jumppasin ja zumbasin olohuoneessa, ja viikolla ehdin pariin otteeseen käymään zumbatunnilla. Kyllä teki eetvarttia.
Tänä viikonloppuna olisi ollut Zuper Zumba ja kaverini kutsui minut lumikenkäilemään, mutta eilen aamulla heräsin yskänpuuskaan. Kurkku oli arka ja nenäkin vuoti. Viimevuotisesta säikähtäneenä en halunnut ottaa pienintäkään riskiä, vaan peruin kaiken. Hiukan harmitti, mutta enemmän harmittaisi maata taas keuhkokuumeessa ja taivastella, miten kauan toipuminen kestää.
Vaikka liikkuminen onkin viime aikoina ollut vähän suvantovaiheessa, niin kyllä sen silti huomaa että jotain on tehnyt. Muutama vuosi sitten oli vähän samanlainen tilanne, eli istuin ylipitkiä päiviä koneen ääressä enkä katsonut ehtiväni liikkua. Lisäksi olin syksyllä nyrjäyttänyt nilkkani lenkillä, eli lupaavasti alkanut liikuntaputki oli katkennut kuin kanan lento. Mikään ei silti varoittanut kunnon laskemisesta. Keväällä järkytys olikin melkoinen, kun pojan perään pinkaistessa jalat meinasivat lähteä alta! Nyt istuminen tuntuu koko kropassa, ja on pakko lähteä liikkeelle... Vai johtuuko se sittenkin vanhenemisesta?
Tämän päivän lenkki tehtiin kävellen äänestyspaikalle. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan :-)
Tänä viikonloppuna olisi ollut Zuper Zumba ja kaverini kutsui minut lumikenkäilemään, mutta eilen aamulla heräsin yskänpuuskaan. Kurkku oli arka ja nenäkin vuoti. Viimevuotisesta säikähtäneenä en halunnut ottaa pienintäkään riskiä, vaan peruin kaiken. Hiukan harmitti, mutta enemmän harmittaisi maata taas keuhkokuumeessa ja taivastella, miten kauan toipuminen kestää.
Vaikka liikkuminen onkin viime aikoina ollut vähän suvantovaiheessa, niin kyllä sen silti huomaa että jotain on tehnyt. Muutama vuosi sitten oli vähän samanlainen tilanne, eli istuin ylipitkiä päiviä koneen ääressä enkä katsonut ehtiväni liikkua. Lisäksi olin syksyllä nyrjäyttänyt nilkkani lenkillä, eli lupaavasti alkanut liikuntaputki oli katkennut kuin kanan lento. Mikään ei silti varoittanut kunnon laskemisesta. Keväällä järkytys olikin melkoinen, kun pojan perään pinkaistessa jalat meinasivat lähteä alta! Nyt istuminen tuntuu koko kropassa, ja on pakko lähteä liikkeelle... Vai johtuuko se sittenkin vanhenemisesta?
Tämän päivän lenkki tehtiin kävellen äänestyspaikalle. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan :-)
lauantai 14. tammikuuta 2012
Tanssin hurmaa
Taisi olla marraskuuta, kun sain kutsun tanssiyhdistys Ductian tanssipäivään Poriin. Eihän mua tarvinnut paljon yllyttää, semminkään kun kyytikin järjestyi mukavasti. Viime sunnuntaina siis keräsin kassiin jumppavaatteita, vettä ja evästä ja hyppäsin Astan autoon puoli kahdeksalta aamulla.
Tanssipäivä järjestettiin Hostel Riverissä, jossa oli pieni peilisali. Onnistuimme (tai siis Asta onnistui) ajoittamaan perille tulon niin, että päivän aloittanut itämaisen tanssin alkeistunti oli lopuillaan. Me aloitimme kreikkalaisella tanssilla, jossa alkuun veivattiin jonkin aikaa suhteellisen yksinkertaista askelkuviota. Seuraava kuvio olikin sitten sellainen, että oksat pois! Onneksi sitä ei tajunnut kovin moni muukaan, joten ohjaaja otti samasta kuviosta hiukan yksinkertaisemman version...
Kreikkalaisia tansseja seurasi mustalaistanssin tunti. Ohjaaja kävi läpi koreografiaa, jonka oli esittänyt jossain. Menetelmä oli se, että ensin opeteltiin pieni pätkä alusta, sitten kun se alkoi sujua, lisättiin taas pari kuviota ja vedettiin joka kerran alusta opetellun osuuden loppuun. Näin ei päässyt alku unohtumaan, ja tunsi oikein oppineensa jotain. Leveä hame näytti olevan oleellinen asuste. Onneksi niitä sai lainaksi. Monilla harrastajilla näkyi olevan myös kolikkovyö tai vastaava lanteilla.
Sitten oli ATS:n alkeiden vuoro. ATS on lyhenne American Tribal Stylesta, jota kuvaillaan naisellisen voiman ja yhteisöllisyyden tanssiksi. Siinä on nimittäin se jännä piirre, että joukolla tanssiessa ”esitanssija” voi vaihtua koko ajan, ja ilmeisesti koreografioita ei varsinaisesti ole vaan tanssiminen tapahtuu improvisoimalla tiettyjä liikkeitä käyttäen... Tällä kertaa tietysti ohjaaja pysyi koko ajan samana! ATS:ssä on piirteitä itämaisesta tanssista, flamencosta ja intialaisesta temppelitanssista, mutta tiettyjä erojakin on. Tunti oli aika rauhallinen, mutta kyllä siinä silti tiesi tekevänsä, kun koko ajan piti kannatella käsiä ja pysytellä uljaana.
Sitten tuli toinen itämaisen tanssin alkeistunti. Kolikkovyö esiin ja kiemurtelemaan! Olenhan minä tätäkin joskus harrastanut, mutta kroppa on muuttunut sen verran että kaiken sai opetella uudelleen. Lähinnä tehtiin pyörityksiä ja iskuja ja vähän jotain askellusta.
Nämä neljä tuntia olivat suhteellisen kevyitä. Zumbatunti olikin sitten jotain ihan muuta! Olenhan mä ollut vauhdikkailla zumbatunneilla ennenkin, mutta nyt oli sata lasissa koko ajan. Hauskaa oli, totta kai!
Zumban jälkeen Asta ja minä päätimme karata emmekä enää jääneet lihaskuntotunnille, vaikka se olisikin tehnyt hyvää. Kokematta jäivät myös keppitanssi, joka oli tarkoitettu itämaisen tanssin alkeet hallitseville, Bollywood-tunti sekä kolmen vartin venyttely ja loppurentoutus. Näin ollen olin kotona jo puoli yhdeksän maissa illalla.
Kiitos Pori ja PPP!
Tanssipäivä järjestettiin Hostel Riverissä, jossa oli pieni peilisali. Onnistuimme (tai siis Asta onnistui) ajoittamaan perille tulon niin, että päivän aloittanut itämaisen tanssin alkeistunti oli lopuillaan. Me aloitimme kreikkalaisella tanssilla, jossa alkuun veivattiin jonkin aikaa suhteellisen yksinkertaista askelkuviota. Seuraava kuvio olikin sitten sellainen, että oksat pois! Onneksi sitä ei tajunnut kovin moni muukaan, joten ohjaaja otti samasta kuviosta hiukan yksinkertaisemman version...
Kreikkalaisia tansseja seurasi mustalaistanssin tunti. Ohjaaja kävi läpi koreografiaa, jonka oli esittänyt jossain. Menetelmä oli se, että ensin opeteltiin pieni pätkä alusta, sitten kun se alkoi sujua, lisättiin taas pari kuviota ja vedettiin joka kerran alusta opetellun osuuden loppuun. Näin ei päässyt alku unohtumaan, ja tunsi oikein oppineensa jotain. Leveä hame näytti olevan oleellinen asuste. Onneksi niitä sai lainaksi. Monilla harrastajilla näkyi olevan myös kolikkovyö tai vastaava lanteilla.
Sitten oli ATS:n alkeiden vuoro. ATS on lyhenne American Tribal Stylesta, jota kuvaillaan naisellisen voiman ja yhteisöllisyyden tanssiksi. Siinä on nimittäin se jännä piirre, että joukolla tanssiessa ”esitanssija” voi vaihtua koko ajan, ja ilmeisesti koreografioita ei varsinaisesti ole vaan tanssiminen tapahtuu improvisoimalla tiettyjä liikkeitä käyttäen... Tällä kertaa tietysti ohjaaja pysyi koko ajan samana! ATS:ssä on piirteitä itämaisesta tanssista, flamencosta ja intialaisesta temppelitanssista, mutta tiettyjä erojakin on. Tunti oli aika rauhallinen, mutta kyllä siinä silti tiesi tekevänsä, kun koko ajan piti kannatella käsiä ja pysytellä uljaana.
Sitten tuli toinen itämaisen tanssin alkeistunti. Kolikkovyö esiin ja kiemurtelemaan! Olenhan minä tätäkin joskus harrastanut, mutta kroppa on muuttunut sen verran että kaiken sai opetella uudelleen. Lähinnä tehtiin pyörityksiä ja iskuja ja vähän jotain askellusta.
Nämä neljä tuntia olivat suhteellisen kevyitä. Zumbatunti olikin sitten jotain ihan muuta! Olenhan mä ollut vauhdikkailla zumbatunneilla ennenkin, mutta nyt oli sata lasissa koko ajan. Hauskaa oli, totta kai!
Zumban jälkeen Asta ja minä päätimme karata emmekä enää jääneet lihaskuntotunnille, vaikka se olisikin tehnyt hyvää. Kokematta jäivät myös keppitanssi, joka oli tarkoitettu itämaisen tanssin alkeet hallitseville, Bollywood-tunti sekä kolmen vartin venyttely ja loppurentoutus. Näin ollen olin kotona jo puoli yhdeksän maissa illalla.
Kiitos Pori ja PPP!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)