sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Rento meininki

Meidän perheen syyslomaviikko oli oikein lokoisa. Kävimme viime vuoden tapaan Vuokatin Katinkullassa. Kylpylässä käytin tietysti joka päivä, ja lisäksi isommat lapset innostuivat pelaamaan pingistä sillä periaatteella, että peräkkäisiä lyöntejä tehdään mahdollisimman monta. Itse kävin uimassa ja jumpissa. Lisäksi nukuin hyvin ja pitkään ja otin parina päivänä päiväunet ihan luvan perästä. Nettiin tai sähköpostiin en päässyt, ja puhelinkin oli äänettömänä koko viikon – mikäs siinä on ollessa :-)

Jumpat maksoivat niin että heikkopäistä hirvitti, mutta onneksi oleilin siellä vain viikon. Paikalliset kai ostavat kausikortteja, joiden hinta ei ole aivan niin huimaava.

Liikuntaa kertyi seuraavasti:
la uinti 500 m
su bodypump + 500 m uinti
ma 500 m uinti + illalla bodybalance
ti aamulla pilatesball, päivällä uinti 600 m, illalla kolmisen varttia pingistä
ke päivällä uinti 600 m ja illalla bodybalance
to heti aamulla tunnin uinti 1600 m ja illalla bodypump
pe venyttelevä keppijumppa
la oli pakollinen lepopäivä kotimatkan takia
ja tänään su tein tunnin kuntosalirupeaman täällä omalla salilla.

Nuo 500-600 metrin uinnit kävin pulikoimassa sillä välin, kun armaani vahti kuopustamme lastenaltaan reunalla. Siinä tilanteessa parinkymmenen minuutin pulahdus on ihan sopiva. Pingis oli mulle kokonaan uusi kokemus, joten pallon perässä juoksentelu menee kuukauden liikuntaelämyksen piikkiin :-)

Viikko oli tosi rentouttava ja mukava, kun ei tarvinnut miettiä onko liikkuminen pois perheeltä tai työnteosta. Jotain ajatuksia heräsikin siitä, miten päiväjärjestykseen saisi taas sovitettua vähän enemmän liikuntaa. Tässä palataan taas siihen ikuisuusongelmaan, että lajikirjosta tulee aikamoinen, jos haluan harrastaa balancea ja fysiopilatesta tasapainon ja keskikropan hallinnan parantamiseksi, pumppia, kahvakuulaa ja salitreenejä lihasvoiman takia, zumbaa, uintia ja vesijuoksua aerobisena treeninä (ja siksi että tykkään zumbasta ja pulikoinnista) sekä lenkkeilyä lajitreeninä. Töitäkin pitäisi tehdä ja perhettä tavata silloin tällöin. Kaikkea ei voi saada ainakaan samaan aikaan, pitää siis kehittää jokin järkevä systeemi.

Paluumatkalla aloin miettiä sitäkin, että minun alkaisi olla korkea aika aloittaa lenkkeily ensi kevään ja kesän tapahtumia varten. Puntarissa ovat Salpaus-Rogaining, Peurunkapatikka ja Ponnenjärvi Nonstop, jotka kaikki järjestetään toukokuussa – kaksi ensimmäistä  ovat äitienpäivän aattona, ja Nonstop on perinteisesti järjestetty helatorstain jälkeisenä perjantaina, joka osuu ensi vuonna äitienpäivän jälkeiselle perjantaille. Valinnasta tulee tiukka paikka, mutta onneksi vielä ei ole kiire ilmoittautua. Ensi vuoden KiipFit järjestetään vasta 8.9., joten siinä välissäkin voisi ehkä osallistua johonkin tapahtumaan. Joku Paavo Nurmi Marathonin lyhemmistä matkoista voisi olla hyvä, sehän on heinäkuun alussa. Saa nyt nähdä.

En tiedä johtuuko GFG-dieetistä vai mistä, mutta kuntosalitreenien tekeminen tuntuu yllättävän helpolta. Olen käynyt salilla nyt syksyllä vasta neljä kertaa, ja treenit tuntuvat paljon kevyemmiltä kuin keväällä ennen jalkakäytävien sulamista. Taitaa olla aika uusia ohjelmia vähän :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti