Mee ja tee se!

Tässä pari viikkoa sitten sunnuntaina harkitsin, kehittelisinkö uusia Zumba-kuvioita vai menisinkö salille. Sitten äkkäsin, että ulkona oli vielä valoisaa ja maa oli sula. Lenkille!

En ole pahemmin lenkkeillyt koko vuonna, ja ulos pääsemisessä olikin ohjelmaa kerrakseen. Piti oikein miettiä, paljonko puen vaatetta päälleni ja mihin helkuttiin olen pannut juoksuvermeeni. Suhteellisen pian selviydyin kuitenkin ulko-ovelle, käynnistin Sport Trackerin, panin napit korviin ja nupit kaakkoon ja lähdin matkaan.

Musiikilla on ihmeellinen voima. Tänä vuonna olen tosiaankin tyytynyt lähinnä kävelemään, juoksukilometrejä ei ole varmaan kertynyt kymmentäkään. Mutta kun luuri arpoi musiikkilistalta kaikkea kivaa, niin sitä vain juoksi ”tämän biisin loppuun” ja sitten taas seuraavan. Ja kuinka ollakaan, arpomiset osuivat useimmiten kohdalleen. Sillä kohtaa tosin meinasi naurattaa, kun sen ensimmäisen pitkän nousun huippua lähestyessäni soi Ricky Martinin Tu Y Yo, joka alkaa hiljalleen ja lisää ääntä vasta hetken päästä. Pääsin mäen päälle juuri siinä vaiheessa, kun Riku alkoi laulaa oikein isoon ääneen. Olo oli kuin elokuvissa. Toisessa kohdassa taas olin vaihtamaisillani kävelyyn, kun Billy Idol pisti sittenkin vauhtia tossuun. Pitkää, loivaa alamäkeä taas siivitti rento reggaeton-biisi, josta en ole ennen isommin piitannut. Nyt se sopi kuin nenä naamaan. Ja kuinka ollakaan, kotiportailla totesin juosseeni koko 7,8 kilsan lenkin!

Lenkki tuntui mukavasti jaloissa pari päivää, ei kipuna vaan väsyneinä lihaksina. Se oli hyvää kipua se, mutta sitten tuli tenkkapoo. Touhusin jotain kotihommia, ja selkä meni jumiin. Itse olin koko ajan sitä mieltä, että se oli lihasjumi, mutta kun se alkoi hellittää, alaselästä kuului yhtä ja toista. Tätä ei olekaan koettu vuosiin. Kävin näyttämässä selkääni lääkärille ja luvan saatuani menin tutulle hierojalle, jonka kanssa päivittelimme yhdessä, miten olen saanutkin selkäni niin jumiin parissa viikossa. Mulla on vissiin taipumus reagoida joihinkin asioihin selälläni, ja tänä syksynä olen ollut erityisen tuohtunut työhön liittyvistä asioista. Ei siihen muuta tarvita.

Selkä saatiin kuitenkin pehmitettyä siihen kuntoon, että pääsin kuin pääsinkin lähtemään Anssi Heikkilän ZIN Jamiin. Sieltä sai taas valtavasti intoa, monta kelpo koreografiaa ja uusia tuttuja sen lisäksi, että näin sellaisia ZIN-kavereita, joita näen harvemmin. Olin oikein tyytyväinen reissuun, pikku vastuksista viis veisataan. Hyvä fiilis!

Nainen, jolle ei koskaan tapahdu mitään?!

Pitkän aikaa olen potenut sitä, ettei liikuntarintamalla ole tapahtunut mitään uutta ja erikoista. Ei mitään Mainittavaa. Ohjaan Zumba-tunnin kaksi kertaa viikossa, syyslomalla tein pari sijaisuutta, sitä tavallista. Sitä semmoista tavallista, joka oli vuosi sitten vasta etäinen haave!

Muussa elämässä on sitten tapahtunut sitäkin enemmän, kun työelämässä alkoi myllertää. Viimeistään siinä yhteydessä kyllä huomasi, miten hyvää liikkuminen tekee ihmiselle. Olisin varmasti ollut monin verroin stressaantuneempi viime viikkoina, jos en olisi välillä käynyt salilla purkamassa raivon tunteita, pitkillä kävelylenkeillä tuulettumassa tai ohjaamassa Zumbaa, että on jotain muuta ajateltavaa. Elämä hakee uomiaan.

Viime viikonloppuna olin kavereiden bileissä, jotka alkoivat paikallisella liikuntasalilla. Ensin zumbattiin, sitten joogattiin – olin tykkänään unohtanut, miten ihanaa jooga on! Sitten mentiin saunaan, minkä jälkeen siirryimme intialaiseen ravintolaan syömään. Mausteinen ruoka toi taas kerran hien pintaan ja sama linja jatkui loppuun asti, kun menimme discoon bailaamaan. En muista, että tanssilattialla olisi ennen tarvinnut hikoilla noin mahdottomasti – ainakin jäähdytysjärjestelmä on kunnossa. Vettä meni illan mittaan toinenkin lasillinen. Seuraavat pippalot ovat kuulemma luvassa kevätpuolella. Odotan niitä jo innokkaasti!

Joogaohjaaja kertoi harrastavansa myös capoeiraa. Siinä on taas yksi laji, joka vaikuttaa kiinnostavalta. Olen joskus nähnyt sitä, mutta kuvitellut että se on ikään kuin parempikuntoisten laji (joo joo, se vanha kehno nostaa taas päätään!). Mutta ei, kuulemma harrastajissa on kaikenikäistä ja –kuntoista porukkaa. Ei tarvitse kyetä seisomaan käsillään eikä heittämään kärrynpyörää, jotta voi mennä mukaan. Hittolainen. Jos olis valta niin kuin on mieli, niin enhän mä muuta tekisikään kuin harrastaisin. Liikuntaa. Elämä on yllätyksiä täynnä.

Yhtä Zumba-juhlaa

Kesä on kulunut Zumban merkeissä. Alun perin toki ajattelin kaikenlaista muutakin, mutta kaikkeen ei ihminen repeä eikä tarvitsekaan.

Ystävien luona vietetty juhannus poiki elämäni mielenkiintoisimman keikan. Illan isäntä oli arkeen palattuaan maininnut asiakkaalleen, että juhannuksena zumbattiin porukalla ja kuinka kivaa se oli ollut. Kuinka ollakaan, asiakas oli seuraavana päivänä kysellyt, tulisinko ohjaamaan Zumba-tunnin heillekin, kun heille oli tulossa iso joukko vieraita kaukomailta. Mikäpä siinä! Vierailu oli vasta elokuun puolivälissä, joten valmistautumisaikaakin oli reilusti. Ohjauskeikka oli todella hauska, ja isäntä varasi mut jo alustavasti ohjaamaan tunnin samalle porukalle myös ensi kesänä. Menen enemmän kuin mielelläni :-)

Saman päivän aamuna olin tuurannut sen kuntokeskuksen Zumba-ohjaajaa, jossa olen jäsenenä. Sekin tuntui kivalta, vaikka etukäteen kieltämättä hiukan jännitti!

Lisäksi kesällä vietettiin serkkuni synttäreitä, jotka polkaistiin käyntiin Zumballa - serkku toivoi jo talvella, että ohjaisin tunnin ikään kuin lahjaksi hänelle. Mikäs sen mieluisampaa! Meitä oli toistakymmentä naista veivaamassa uimarannan liepeillä auringonpaisteessa, ja päälle päätteeksi pulahdimme järveen ja kipaisimme sieltä saunomaan ja viettämään ihanaa iltaa.

Meillä ohjaajillakin oli jälleen omat VIP-bileet, joissa zumbattiin ensin porukalla ja osa joukosta jäi vielä saunomaan ja syömään. Kaikki kutsutut eivät päässeet paikalle, mutta näitä tulee varmasti vielä lisää! Nämä bileet ovat siitä kivoja tilaisuuksia, koska siellä näkee toisia ohjaajia ja saa uusia ideoita biisivalintoihin ja koreografioihin. Ja saa puhua Zumbasta niin paljon kuin sielu sietää!

Sitten on tietysti ollut pikku Z-tuikkauksia sinne tänne. Kun kävin kotipuolessa, hankin uuden poppikoneen ja sitä piti tietysti testata ulkona. Panin ämyrin soimaan ja rupesin huvikseni veivaamaan, ja sisko tuli mukaan korkeissa koroissaan. Lopulta vaihdettiin vähän asiallisemmat varusteet ylle ja zumbattiin koko tunti alusta loppuun. Vastalahjaksi sisko ehdotti käyntiä paikkakunnan lomakylässä, jossa on kantritanssia kerran kuussa. Sekin oli omalla tavallaan hauskaa, vaikka olikin vaikea tottua siihen että kuvio mennään alusta loppuun ja sitten taas alusta, eikä sitä muuteta sen mukaan tuleeko nyt kertosäe vai välisoitto vai mikä.

Loppukesällä kutsuin yhtenä päivänä kavereita ja naapureita ex tempore meidän pihaan zumbaamaan, ja siitä lähtien on tavattu porukalla kerran viikossa. Porukka on paisunut mukavasti pikkuhiljaa, eli varmaan se on kivaa muidenkin kuin mun mielestäni :-)

Ja paras viimeksi: kävin Zumba Gold -ohjaajakoulutuksen eilen. Oli ihan mielettömän kiva ja hieno koulutuspäivä! Sain tosi paljon irti ja varmasti hyödynnän sitä, mitä opin.

Suvannossa

Ei ole tullut pahemmin kirjoiteltua, kun ei oikein ole mitään, mistä kirjoittaa. Zumbatunnit jäivät kesätauolle pari viikkoa sitten, mutta heti seuraavalla viikolla ohjasin tunnin kavereille, joiden luona olimme juhlimassa juhannusta. En kuitenkaan soittanut kuin yhdeksän biisiä 15:stä - olimme suorassa auringonpaisteessa ja vaikka kuinka joimme vettä joka välissä ja menimme varjoon, niin auringonpistoksen saaminen oli tosi lähellä. Juhlajuomia nautittiin tietysti vasta zumban jälkeen!

Olisi hirveän helppo alkaa listata, mitä kaikkea EI ole tehnyt, mutta siitä ei ole mitään iloa kenellekään. Tulee vain tunne, että pitäisi tehdä koko ajan enemmän. Pitää myös kuunnella itseään. En halua samalla tavalla ylikierroksille kuin viime keväänä.

KiipFit tuottaa yhä päänvaivaa, sillä mies ei menekään rogaining-kisoihin. Kun kahden miehen joukkueesta toinen ei pysty lähtemään polvivaivan vuoksi, niin toinenkin jää kotiin – rogaining on joukkuelaji, ja osittain varmasti turvallisuussyistä. Armaani siis pääsisi sittenkin osallistumaan KiipFitiin, mutta itsestäni en ole niinkään varma.

Mietin, miten pystyisin parhaiten tekemään kaikkea, mitä haluan. Sehän tässä on ollut ongelma alusta asti. Onko ollut virhe aloittaa monta asiaa peräjälkeen? Perunatkin kuoritaan yksi kerrallaan, mutta minkä ottaisin ensimmäiseksi? Vai pitääkö mun nyt vain myöntää, etten voi tehdä kaikkea? Tiedän kyllä ihmisiä, jotka tekevät kaikkea sitä, mitä mäkin olen tavoitellut, mutta jokin tässä nyt hakertaa vastaan.

Kas kummaa, kohta on kesä!

Sitä ollaan sitten kesän kynnyksellä, ihan yhtäkkiä. Voisi taas ihmetellä mihin aika oikein on hurahtanut, mutta arvaahan tuon. Siinä se arkisissa puuhissa menee.

Tänä vuonna en lähtenyt Ponnenjärvi NonStopiin, vaikka kieltämättä mieli olisi tehnytkin. Vaan jos ei ole lenkkeillyt tämän vuoden puolella yhtään, niin ei sitä oikein kisoista kannata aloittaa. Ehkä ensi vuonna sitten. Kuulin, että lehtimäkeläinen Pekka Murtomäki juoksi yhteensä 166, 6 kilometriä. Se lienee tämän vuoden ennätys, kun kerran erikseen mainittiin.

Tässä kumminkin kuva viime vuoden NonStopista.
Otin sen puoli viiden maissa aamulla tullessani Töysän keskustaan.

Askelkampanja saatiin kunniallisesti päätökseen. Tänä vuonna "askelettoman" liikunnan muuntosuhde oli edellisvuosia parempi - aiemmin puolen tunnin kuntosalirupeamasta tai pyöräilystä sai 2 700 askelta, kun tänän vuonna niitä sai 3 500. Tosin joukkuetoverini oli sitä mieltä, että tämäkin on liian vähän - hän kun harrastaa uintia ja ui kilometrin noin vartissa. Hän siis saa kilometrin uinnista 1 750 askelta, kun taas minä olisin saanut sen 3 500 tai jopa enemmän... 
Joka tapauksessa kävin välillä kuntosalilla sekä tein muutamia pyörälenkkejä, koska jalat eivät olisi millään kestäneet sellaisia askelmääriä kuin mun asettamani järjetön matkatavoite olisi vaatinut. Tietysti siis myös kävelin joka paikkaan vähän pitempää reittiä ja vedin zumbatunnit viikoittain. Tavoitteen täyttymistä oli kiva seurata kartalla, vaikka välillä vähän epäilytti tulevatko kilometrit täyteen.

Olin nyt kai neljännen kerran mukana kampanjassa, ja kyllä se vain on vaikuttanut liikkumisen määrään. Parhaiten sen näkee siitä, miten päivittäinen askeltavoitteeni on kerta kerralta noussut. Alkuun se oli kai sen
7 000 eli hyvinvointirajalla, nyt se oli jo kaksinkertainen. Ja kun niitä punaisia kalenteriruutuja on niin vaikea sietää, niin useimpina päivinä tavoite on myös saavutettu ja jopa ylitetty roimasti. Hyvä minä!

Kilometrikisasta taisikin olla juttua ainakin ohimennen. Olen siis jälleen Outin 24PolkeePolkee-joukkueessa, ja nyt on 99 kilometriä koossa. Määrä ei ole vielä suuren suuri, mutta kyllä se siitä kasvaa. Tässä joukkueessa mulla ei ole asiaa kärkisijoille, mutta ei se mitään. Pääasia että kilometrejä kertyy kesän mittaan. Outilla on kannustimena hauska haaste joukkueen jäsenille. Ja niin, jonkinlainen tavoite piti siis asettaa - jospa saisin vispattua 500 kilsaa täyteen. Varovainen tavoite, mutta eipä se täyttynyt viime kesänäkään. Paremmalla onnella tänä vuonna!

Viime viikonloppuna uskaltauduin ensimmäiselle pitemmälle pyörälenkille vuosiin. Etukäteen vähän mietin, että miten kauan siinä oikein menee ja kuinkahan se tuntuu jaloissa. Aikanaan pyörää valitessani ajattelin lähinnä sitä, että tarvittaessa saan kyytiin lapsia ja tavaroita, joten se on suhteellisen jykevä ja raskas. Mutta vaikka mun Nopsani ei ole mikään varsinainen vauhtihirmu, niin on siinä sentään seitsemän vaihdetta. Ihan turhaan murehdin! Tai no, ehkä murehtiminen pani aloittamaan lenkin vähän varovammin ja pienemmällä vaihteella kuin olisin tavallisesti ajanut. Siispä jaksoin matkan ihan hyvin parista sitkaasta ylämäestä huolimatta ja pystyin ajamaan vielä loppumatkankin suhteellisen kovaa. 

Matkaa ei kertynyt kuin 26 kilsaa, mutta reissun pointti ei ollut oikeastaan siinä. Olenhan mä toki ajanut tänäkin keväänä lähes 20 kilsan matkoja, mutta ne rupeamat ovat olleet edestakaisia. Siinä on mahdollisuus kääntyä takaisin sen mukaan, miltä milloinkin sattuu tuntumaan. Lenkki taas on puolivälin jälkeen pakko jaksaa loppuun asti! Tämä oli siis pieni askel fyysisesti, mutta suuri henkisesti. Tulipa siinä myös nähtyä paremmin maisemia, joiden ohi yleensä on huristeltu autolla.

Tunnustus

Sain jo maaliskuussa Ikiliikkujalta tunnustuksen, josta suurkiitokset! Tähänkin tunnustukseen liittyy pari pikku juttua, eli

One Lovely Blog Awardin pelisäännöt:

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.

2. Kirjoita seitsemän random-faktaa itsestäsi.

3. Lahjoita tämä sama award 15 parhaalle blogille/bloggaajalle.

No niin, eka kohta voidaan rastia tehdyksi.
Sitten seitsemän satunnaista faktaa... Mitähän en olisi jo tullut kertoneeksi?

1. Pidän kaikista vuodenajoista, kunhan ei aivan liiallisuuksiin mennä.
2. Pärjään paremmin pakkasella kuin helteellä.
3. Se johtuu siitä, että mulla on juomisongelma: En ikinä muista juoda tarpeeksi vettä.
4. Mun aamuni lähtee parhaiten käyntiin kaurapuurolla, raejuustolla ja mustikkasopalla. Viikonloppuna paahdan mieluusti ruis- tai kauraleipää ja pistän väliin tomaattia ja mozzarellaa.
5. Kasvissyönti kiinnostaa, mutta olen liian laiska siirtymään siihen. Lisäksi mulle on tullut aiemmista kokeiluista hiukan hintelä olo.
6. Söisin mielelläni myös intialaista ruokaa. En silti viitsi opetella laittamaan sitäkään ainakaan vielä, koska saisin syödä sen yksin.
7. Viimeksi söin intialaista ruokaa Irlannissa, jonne pitää päästä toistekin.

Siinähän sitä! Parhaiden bloggaajien valikointi onkin vaikeaa, koska en ole pahemmin seurannut blogeja viime aikoina. Ikiliikkuja itse olisi muuten ehdottomasti joukossa, mutta olisi toisaalta ikävä temppu panna hänet taas valitsemaan 15 parasta bloggaajaa. Ratkaisen asian antamalla Ikiliikkujalle kunniamaininnan :-)

Lisäilen tähän lähiaikoina ne bloggaajat, joille haluan kierrättää palkinnon...

Kaasua, komisaario Katja!

Herttileeri, että aika on kulunut vikkelään! Vielä jokin aika sitten mielessä oli suunnitelma jos toinenkin, mutta ne ovat hiljalleen karisseet matkan varrelle. Jostain syystä viime aikoina on tullut keskityttyä zumbaan ja nimenomaan omiin tunteihin...

Aikomuksena oli tosiaan mennä Ponnenjärvi Non Stopiin 18.5., mutta olen yrittänyt säästellä jalkojani kaiken zumbaamisen lomassa enkä ole käynyt juoksulenkillä herran aikoihin. Pohkeet ovat muutenkin lujilla. Näin ollen ei taida olla mitään mieltä matkustaa monen sadan kilsan päähän, vaikka se niin kivaa olisikin. Samasta syystä jätän Peurunkapatikan suosiolla väliin, vaikka siitäkin haaveilin pitkään, eikä saman viikonlopun Salpaus-Rogaining ole yhtään sen paremmin tämän kevään ohjelmistossa. Ehkä ensi vuonna sitten.

Suoraan sanoen hiukan hirvittää, kuinka syksyn KiipFitin käy. Mulla ja miehellähän on viime vuoden osallistumismaksut vielä sisällä, mutta vähän mietityttää kuinka tässä ehtii käydä juoksulenkillä ja zumbata rikkomatta jalkojaan. Kaiken lisäksi Armaani osallistuu paria viikkoa ennen KiipFitiä rogaining-kisoihin, joissa hilppaisee satakunta kilometriä maastossa vuorokauden aikana. Sattumoisin musta tuntuu, ettei hän osallistu heti perään maastopuolikkaalle. On sitä rogaining-kisojen jälkeistä hassukävelyä sen verran nähty. Alun perin ajatuksena oli, että KiipFit olisi ollut hänelle valmistavana kisana, mutta sitäpä siirrettiinkin tänä vuonna puolitoista kuukautta eteenpäin. Meinaa heittäytyä hankalaksi taas tämäkin, mutta eiköhän sitä jotain keksitä. Lähteekö joku seuraksi?

Kilometrikisaan sentään osallistun tänäkin kesänä. Toivottavasti saldo tällä kertaa nousee yli viimevuotisen 130 kilsan! Se oli hiukan nolo tulos, mutta olihan mulla erittäin hyvä syy jättää leikki kesken.

Elämä on siis ollut viime aikoina oikein zumbaisaa. Yksi ilta viikossa menee siihen, että käväisen ohjaamassa zumbatunnin tai pari. Huhtikuun puolivälissä kävin pitkään odotetun B2-kurssin, ja viime viikonloppuna oli vuorossa ZIN Jam -sessio, jossa ohjaajana toimi ZJ Maija Grace. Tilaisuus oli todella loistava - kolmen tunnin aikana käytiin läpi neljä uutta koreografiaa, joista saatiin nuotit kotiin. Lisäksi oli varattu aikaa keskustelulle asioista, joita ohjaajille tulee eteen. Suosittelen!

Master Class ennen ZIN Jameja. Kuvan otti Liikuntakeskus Willan Saila.

ZIN Jameja on tulossa Seinäjoelle 19.5, Turkuun 27.5. ja Vaasaan 9.6., jos en ihan väärin muista. Kaikissa on varmaankin sama hinta eli 30 dollaria. Vaasan jamit ohjaa Anssi Heikkilä, muut Maija Grace. Pitäisiköhän mennä Vaasaan...