sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Zumbantäyteinen lauantai

Vuoden toinen Zuper Zumba –tapahtuma järjestettiin eilen Hämeenlinnassa, tällä kertaa Kaurialan yläasteella. Paikka oli mulle ennestään täysin outo, ja jostain syystä olisin kuvitellut sen ihan toisennäköiseksi. Näin se paikallistuntemus lisääntyy...

Ovet olivat auki kymmenestä neljään, jona aikana sai tulla ja lähteä mihin aikaan halusi. Aulassa oli zumbavaatteiden myyntiä, kehonkoostumusmittausta ja vaatteiden tuunausta. Meinasin pilakseni käydä mittauttamassa kehonkoostumukseni, mutta en sitten malttanut jättää zumbaamista kesken niinä aikoina kun sitä olisi ollut. Lippu maksoi 15 euroa, mutta viimeiselle tunnille pääsi 7 eurolla.

Zumbaaminen alkoi 10.30 ja jatkui tauotta varttia vaille neljään. Paikalla oli äkkiä laskien kuusi eri ohjaajaa, jotka vetivät tapahtumaa yksin ja yhdessä. Välillä lavalla oli yksi ohjaaja, välillä taustatukena saattoi olla yksi tai useampi muista ohjaajista. Taas kerran tuli todettua, miten erilaisia ohjaajat ovat ja miten erilaisia koreografioita he tekevät samoihinkin biiseihin – pari kappaletta tuli kahteen kertaan eri ohjaajien vetäminä. Välillä oli toki useampi tunti aikaa, ja oli ihan virkistävää tehdä tuttua biisiä eri versioina. Päivän ohjelma oli Zumba - Zumba Toning - Zumba Gold (eli hypytön zumba) - zumba - toning - gold - zumba - arvonta - jäähdyttely. Vaihtelua tuli siis ihan mukavasti.
Muutaman kerran pidettiin dance-off, vai pitäisikö sanoa zumba-off: Porukka jaettiin kahtia, ja zumbasimme toisiamme vastaan, ohjaajien johdolla tietenkin. Itse bailasin alusta arvontaan asti, mutta pidin pari evästaukoa ja istuskelin hetken, jotta sapuska ehti vähän laskettua.

Tällä kertaa olin ottanut mukaan valtavasti eväitä. Oli banaania, rahkaa, mustikkakeittoa pillitölkissä, pari voileipää, urheilujuomaa, magnesiumilla höystettyä vettä ja jopa pastaa. Tarkoituksena oli ottaa vielä pähkinäpussi ja suklaata, mutta unohdin mokomat kotiin. Veden join kaikki ja otin hanasta lisää, urheilujuomaa meni nelisen desiä. Lisäksi nautin kaksi mustikkasoppaa ja voileivän ja bileiden päätteeksi rahkan. Pastan olisin syönyt, jos aulassa olisi ollut mikro. Hädän tullen se olisi mennyt kylmänäkin, mutta ei mulla nyt niin kova nälkä ollut. Sitä paitsi olin syönyt sitä jo aamiaiseksi tunti kaurapuuron jälkeen.

Marraskuisen Zuper Zumban perusteella kuvittelin, että kärsisin tänään raskaista jaloista, mutta nyt ei käynyt niin. Ehkä tankkaaminen tapahtuman aikana onnistui nyt paremmin, ja voi se kuntokin olla vähän kasvanut. Saldoksi tuli 4,5 tuntia hikistä hauskaa, eli maaliskuun liikuntaelämys tuli hoidettua kerralla kotiin :-)

Edit-täti täällä vielä kertoo, että seuraava Zuper Zumba on kuulemma jo 16.4. Evatarin sivustolta löytyy varmasti lisätietoa lähempänä tapahtumaa :-)

8 kommenttia:

  1. Reipas meininki ollu siellä. Itellä on tuo zumba vielä kokeilematta, mutta on kuitenkin sellaisella listalla, joka olisi "pakko päästä testaamaan". Harmi, kun täällä ei niin kovin lähellä ole zumbatunteja tarjolla ja sitten jos niitä on, niin pitää olla salamannopea ilmottautumisen kanssa...

    VastaaPoista
  2. Hei, V.A!
    Vuosi sitten täälläkin päin oli tunteja vain Hämeenlinnassa jos sielläkään, ja siihen aikaan mun oli paljon hankalampaa päästä sinne asti. Zumbasin siis omassa olohuoneessa. Hyvä olikin, sain harjoitella liikkeitä rauhassa ja oli paljon varmempi olo kun pääsi ekan kerran oikein ohjatulle tunnille :-)
    Vuoden mittaan zumbatunteja on vähitellen tullut tähänkin kylään niin, että on oikein valinnan varaa. Ne tunnit joilla minä käyn ovat kyllä aina täynnä...
    Toivottavasti tilanne korjaantuu pian teidänkin suunnalla!

    VastaaPoista
  3. Niin oli, Outi!
    Katsoinkin parhaaksi lisätä vielä linkin tapahtuman järjestäjän sivuille, jos vaikka joku innostuu lähtemään paikalle ensi kerralla.
    Marraskuussa mukana oli yksi porukka Torniosta asti :-)

    VastaaPoista
  4. Kyllähän tuollaiseen tapahtumaan voisi lähteä porukalla kaukaakin. Kiitos linkistä! :)

    VastaaPoista
  5. Juu, ja jos muuten sattuu liikkumaan Hämeenlinnan tienoilla tapahtuman aikoihin, niin mukaan vain!
    Mulla ei kyllä ole mitään käsitystä siitä, millainen paikka Ojoisten koulu on, mutta sittenhän se nähdään...

    VastaaPoista
  6. Olispas kiva joskus päästä osallistumaan tuommoiseen tapahtumaan :). Täällä järjestetään kyllä Zumba Marathoneja mutta sehän on vain 1,5 tuntia putkeen ;).

    VastaaPoista
  7. Mari, rupesin tässä miettimään, että olisi hauska järkätä blogituttujen treffit jonkun kerran ympärille. Zuper Zumbia on ollut nyt parin kuukauden välein ja suosio on ollut sen verran suurta, että varmasti niitä järjestetään viimeistään syksyllä lisää.

    Teidän suunnaltakin on varmaan joku parin kolmen tunnin matka Hämeenlinnaan, niin onhan siinä ajamista näin Etelä-Suomen mittakaavassa, varsinkin jos aikoo zumbata koko päivän... Mutta jos tulisi yöksi, niin sitähän voisi sitten zumban päälle käväistä vielä vaikka Aulangon kylpylässä tai syömässä tai jotain :-)

    VastaaPoista