sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Joko se tammikuu meni?

Joskus tulee mutkia matkaan ja muutoksia suunnitelmiin, ja pari viime viikkoa on ollut juuri sellaista aikaa. Jumppiin ja salille olen osunut vain satunnaisesti. Lenkkeily puolestaan jäi pariksi viikoksi väliin ensin pakkasten, sitten liukkaiden kelien takia. Minähän julistin tässä hiljan, etten osta nastalenkkareita tänä vuonna! Saa nyt nähdä, pitääkö tässä vielä  pyörtää pyhät sanansa. Niin kävi ainakin tänä viikonloppuna: Hämeenlinnassa oli 4,5 tunnin Zuper Zumba -tapahtuma, josta kaavailin kuukauden liikuntapläjäystä. Toisin kävi. Lauantaiaamuna maha oli kipeä ja päässä pörisi kuin ampiaispesässä. Niinpä kävinkin vain kirjastossa ja otin kunnon iltapäivänokoset kirjan kanssa. Olo oli herättyä ihan toinen, joten olin varmaan vain yliväsynyt. Itseään pitää kuunnella, tiemmä. Onhan tässä vielä viikko aikaa kehittää tammikuulle jotain mielenkiintoista.

Tänään pinkaisinkin sitten virkeänä aamulenkille. Olot olivat loistavat! Pakkasta oli 8 astetta, ilma oli tyyni ja jalkakäytävä aurattu mutta hiukan pöperöinen, joten Inov-8:t pitivät upeasti. Hölköttelin vähän vajaat 5 km, aikaa kului 42 minuuttia. Vauhti ei siis päätä huimannut, mutta eipä se mitään haittaa. Viimeisessä isossa alamäessä tosin huomasin jarruttelevani menoa liukastumisen pelossa vähän liikaakin. Kotiin päästyäni tein sitten keskikehon jumppaa, jonka löysin jostain lehdestä. Kokeilin sitä ensimmäisen kerran torstaiaamuna, ja perjantaina kyllä tiesi jotain tehneensä. Illalla jalat alkoivat tuntua takaa vähän kireiltä, joten lämmittelin hiukan polkemalla kuntopyörällä ja venyttelin sitten oikein kunnolla. Viime aikoina on ollut vähän sammaloitunut olo, mutta eiköhän se ala tästä hiljalleen karista.

Ilmoittauduin vihdoin viimein KiipFitiinkin. Olin jo ilmoittautumaisillani ennen joulua, mutta jäin pohtimaan,  mihin sarjaan sitä pitääkään ilmoittautua. Ehdin nimittäin täyttää pyöreät 40 vuotta ennen tapahtumaa. Onhan se ollut hyvin tiedossa, mutta ei kunnolla tajunnassa...mutta nyt on ilmoittautuminen hoidettu. Meinasin hieman huolestua siitä, etten ole saanut harjoitusohjelmaa käyntiin tammikuun alusta niin kuin ajattelin, mutta eipä se huolestumalla parane. Sitä paitsi olen kumminkin käynyt esimerkiksi hiihtämässä. Tänään olisi ollut ohjelmassa tasavauhtinen 25 minuutin lenkki, joten tuo 42-minuuttinen lähes tasavauhtinen kelpaa korvaamaan sen ihan hyvin. Ehkä niitä intervalleja ehtii treenata sitten, kun tiet ovat taas sulat...

2 kommenttia:

  1. Heissan! Ihan viisaastihan olet tehnyt kun jätit zumbaputken väliin kun voimia ei ollut. Jos ei ehdi tammikuussa keksiä mitään liikuntatempausta niin helmikuulla voi tehdä kaksi :) Mä haluan ihan välttämättä tänä keväänä johonkin zumbamaratoniin. Ja mun tuurilla se liikuntakeskus missä mä käyn järjestää kolmen tunnin zumbatapahtuman samana päivänä kun on Kukka Laakson kahvakuulakoulutus, mihin olen jo ilmoittautunut. Mutta kahvakuula menee edelle, zumbatapahtumia on useammin. Löytyispä vaan joku kiva.

    Mukavia lenkkejä ja liikunnan iloa! Odotan mielenkiinnolla, mikä on tammikuun tempauksesi :)

    PS: Kommentointi ei meinaa millään onnistua, koitan nimettömänä! Terv. Louhi

    VastaaPoista
  2. Hei Louhi, kiitos kommentista! Tylsää, että kommentointi tökki! En ole oikein perehtynyt siihen, miten nämä sivut toimivat, mutta pitää katsoa onko jokin asetus pielessä.

    Se on totta, että zumbatapahtumia alkaa olla aika usein. Hämeenlinnan seuraava Zuper Zumba on kuulemma 5.3., ja se on kuulemma kuusituntinen...

    Muakin vähän houkuttaa tuo Kukka Laakson koulutus, mutta sinne ei taida enää mahtua. Pitäisi vielä päättää menevänsä, ennen kuin kyselee onko tilaa :-)

    Mutta eiköhän tässä jotain keksitä tammikuulle, ja jos ei keksitä niin sitten helmikuulle keksitään kaksi juttua.

    VastaaPoista